Aatu, Aatto

Autot

Valikko

Toyota Hiacea myytäneen vielä pitkälle ensi vuoteen

Julkaistu:

Maahantuoja on ennakoinut tilannetta niin, että autoja riittänee myytäväksi vielä ensi vuoden puolelle saakka.
Toyota on päättänyt olla päivittämättä Hiacen vielä myynnissä olevaa mallisukupolvea 1.1.2012 alkaen vaadittavien Euro 5 –päästömääräyksien mukaiseksi, eikä valmistaja ole vielä tiedottanut mallin seuraajan markkinoille tulosta.

Maahantuoja on kuitenkin ennakoinut tilannetta tilaamalla Hiaceja varastoon sen verran runsaasti, että autoja riittänee myytäväksi vielä ensi vuoden puolelle saakka.

- EU-direktiiveihin liittyy siirtymäsäännöksiä häntälupineen, joten jos emme myy kaikkia tilaamiamme Hiaceja tämän vuoden aikana, meillä on normaalien säännösten mukaisesti mahdollisuus rekisteröidä rajallisia määriä Hiacea vuoden 2012 aikana, Toyota Auto Finlandin toimitusjohtaja Mika Elojärvi kertoo.

Suorastaan legendaarikseksi muodostunut ja poikkeuksellisen vahvan aseman itselleen hankkinut Hiace on ehtinyt keikkua vuosikausia Suomen pakettiautomyyntilistojen kärjessä. Ensi vuoden osin vielä avoin Hiace-tilanne saattaa aiheuttaa muutoksia Suomen pakettiautomarkkinoiden voimasuhteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    2. 2

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    3. 3

      Jarmo Kekäläinen teki jättikaupan – venäläistähti Columbukseen

    4. 4

      Iso kauppa NHL:ssä – suomalaismaalivahti muuttaa Arizonaan

    5. 5

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    6. 6

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    9. 9

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    10. 10

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    7. 7

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    8. 8

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    9. 9

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    2. 2

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    3. 3

      Jarmo Kekäläinen teki jättikaupan – venäläistähti Columbukseen

    4. 4

      Iso kauppa NHL:ssä – suomalaismaalivahti muuttaa Arizonaan

    5. 5

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    6. Näytä lisää