Lyydia, Lyyli

Autot

Valikko

Nämä maat saavat Renaultin sähköperheauton – Suomi ei

Julkaistu:

Renault on jo kuluvan syksyn aikana saamassa monessa Euroopan maassa markkinoille järkevänkokoisen ja –luonteisen täyssähköauton, jonka käytettävyys on aivan uudella tasolla: akunvaihto sujuu alle viidessä minuutissa, ja taas matka jatkuu.
Renaultin perhesähköauto on nimeltään Fluence Z.E. Yksi seikka kuitenkin edelleen kangertelee suomalaiskannalta: auton saapumista maahamme pitää vielä odottaa pitkä tovi.

Täyssähkö-Fluencen lanseeraus on jaksotettu Euroopassa ensisijaisesti niihin maihin, joista on löytynyt sekä poliittista että todellista halukkuutta akunvaihtoinfrastruktuurin tukemiseen ja toteuttamiseen. Suomessa verottajan tympeä suhtautuminen Fluencen Z.E.:n leasingsopimuksella hankittaviin akkuihin jarruttaa tätä kehitystä.

Toteuttajamaalistan kärjessä komeilee pohjoismaista ensimmäisenä Tanska. Listalta löytyvät muutenkin jo lähes kaikki merkittävät Euroopan maat. Kaikkiaan Euroopassa on suunniteltu olevan lähiaikoina valmiina tai rakenteilla jo peräti 750 eri akunvaihtopistettä.

Nämä maat saavat Fluence Z.E.:n ensiksi:

1) Tanska     

2) Portugal

3) Ranska     

4) Englanti

5) Sveitsi      

6) Irlanti

7) Saksa       

8) Italia

9) Hollanti    

10) Espanja

11) Monaco  

12) Israel      

Lisäksi autonvuokrausyritykset Avis ja Hertz ovat tehneet maailmanlaajuisen sopimuksen Fluence Z.E.n ottamisesta kalustoonsa.

Ota kantaa

Olisiko liisattavissa sähköauton akuissa ideaa?

Kyllä 22% Ei 78%
Ääniä yhteensä 299
  • Renault

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

    8. 8

      Kommentti: Manchesterin uhrit muuttavat Eurooppaa

    9. 9

      Isis väittää tehneensä Manchesterin iskun

    10. 10

      Britannian kuninkaallinen hovi kommentoi viimein Manchesterin iskua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    6. Näytä lisää