Olga, Oili

Autot

Valikko

Seat Ibiza on sporttinen - hyvässä ja pahassa

Julkaistu:

Sen jousitus on kova, sen rengasmelu piinaa ja silti siitä jostain syystä pitää. Kyseessä on Seatin pikkuauto Ibizan uusin versio, sporttialustalla ja dieselmoottorilla varustettuna.

Auton linjakkaan 2000-lukuinen ulkomuoto kätkee sisäänsä kohtuulliset, suorastaan yllättävän hyvät tilat. Ibiza imaisee helposti kaksi aikuista ja saman verran lapsia päälle. Kyseessä ei siis ole ihan pikkuauto, vaan takavuosien Golf-kokoluokan kuljin.

Ulkomuotojen tapaan myös ohjaamossa on nykyaikainen tunnelma. Ainoastaan karuhkot, vaikkakin sinänsä hyvin viimeistellyt ja pirteät kojelautamuovit pistävät silmään. Ne tekevät laatuvaikutelmasta selvästi halvemman kuin esimerkiksi sisarmalli Skoda Fabiassa. Muotoilun kääntöpuolena on raikkaus; paikoitellen aika tylsään konserni-ilmeeseen on vihdoin keksitty jotain oikeasti uutta.

Osaa design-kikoista olisi kaikesta huolimatta voinut harkita hieman raskaammalla kädellä. Radion käyttö on vaikeaselkoista ja osa muista nappuloista löytyy hankalasti vaihdekepin takaa.

Ajossa Ibiza on ehdottomasti parhaimmillaan. Sähköhydraulinen ohjaus vastaa saksalaisen terävästi ja mutkiin on ilo kaartaa. Auton alusta onkin pitkälti yhteneväinen Skoda Fabian ja VW Polon kanssa, mutta Ibizassa toteutus on näistä ehdottomasti paras. Se on itse asiassa niin hyvä, että Ibizan ominaisuudet kestäisivät paljon terhakkaampaakin konetta.

Niin se moottori. Ibizaan istutettu 1.9 -litrainen konserni-TDI on toki väännökäs ja taloudellinenkin, mutta silti jotenkin haljun tuntuinen. Puhti loppuu yhtä yllättäen kuin se on alkanutkin. Kilpailijoiden pienemmät turbodieselit tuntuvat asettuvan paremmin tämän kokoluokan keulille.

Hinnaltaan Ibiza ei ole ihan halpa, vaikka Skodan Fabia jääkin onneksi kakkoseksi.

Seat Ibiza 1.9 TDI Sport

Mikä: Pikkuauton dieselkoneinen sporttiversio.

Mitat: Pituus 4,1 m, leveys 1,69 m, korkeus 1,45 m, akseliväli 2,47 m, tavaratila 292 l.

Moottori: 1,9-litrainen turbodiesel; teho 105 hv, vääntö 240 Nm. 5-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 10,6 s.

Huippunopeus: 186 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/koeajo): 4,5/5,8 l.

CO2-päästöt: 119 g/km.

Hinta: Alkaen 19 460 euroa.

KIITÄMME:

Ajettavuutta

Ketteryyttä

Riittäviä sisätiloja MOITIMME:

Häiritsevää rengasmelua

Säädöille herkkiä sivupeilejä

  • seat
  • Koeajo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  3. 3

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  4. 4

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  5. 5

    Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

  6. 6

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  7. 7

    Trumpin uusi viestintäjohtaja: Kaikki saavat potkut, jos vuodot eivät lopu

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

  10. 10

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  5. 5

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  6. 6

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  7. 7

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  8. 8

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  9. 9

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  3. 3

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  4. 4

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  5. 5

    Kansalaiset toivoivat poliisilta meluratsiaa – tässä on tehovalvonnan saldo

  6. Näytä lisää