Varpu, Vaula

Autot

Audi A4: Audi A4 isoveljen jäljillä

Julkaistu:

Ei ole soveliasta, että autoperheen ahkerin vaeltaa muutaman vuoden ikäisissä vetimissä. Siksi Audi vei parhaiten myyvän mallinsa A4:n räätälin pakeille. Mallia otettiin isoveljestä.

Sukunäköä antavat identtiset etu- ja takavalot, uusi pienikeskiöinen ohjauspyörä sekä A6:n tapaan syvälle alas venytetty jäähdyttäjän maski. Varsinainen tuntomerkki.

Se tuo mieleen Audin edeltäjän muinaisen Auto-Unionin voimaa uhkuvat 1930-luvun kilpurit. Se on tarkoituskin.

Audi haluaa tarjota urheilullisimman vaihtoehdon keskikokoisten autojen luokkaan.

Samalla apajalla kalastelee myös pahin kilpailija BMW:n 3-sarja. Tuskinpa sattumaa, että uutuus esiteltiin härnäävästi kilpailijan kotikaupungissa Münchenissä.

Baijerista Alppeja ja Salzburgia kohti kiemurteleva tie syöttää mutkaa mutkan perään. Ajoreitin laatija on tiennyt mitä teki, sillä uuden A4:n kaarrekäyttäytyminen on siirtynyt entistä nautittavampaan suuntaan. Lievä pyrkimys aliohjautuvuuteen on saatu kitkettyä. Itse asiassa akselistojen tuenta on komponenttien mitoitusta myöten hyvin sama, kuin pykälää isommassa A6:ssa.

204 hevosvoimaisen V6- turbodieselin vääntö teki mutka-ajamisesta riemua. Kun 450 Nm vääntöä tarjoillaan lähes tyhjäkäyntikierroksilta, niin oli lähes sama mikä vaihteen 6-pykäläisestä askista arpoi sisään.

Rakenteiden jykevyydestä kielivä A4:n 1-600 kilon omapaino tulee sillä voimalla perässä kuin vasikka Zetorin vetovarressa. (molempia on kokeiltu).

Kun lentokenälle tuli pikkutieltä hoppua, niin marssinopeuden nostaminen autobahnilla 160 km/t tuntumaan teki ajamisesta vain entistä pehmeämpää. Alustan varat on mitoitettu riittämään.

Uusi 2 -litrainen bensiinimoottori on sekin varsinainen vääntäjä. Vääntökäyrä pysyy tapissaan alle 2000 kierroksesta aina täyteen tehoon asti.

Tällaisista vääntöominaisuuksista ei vielä muutama vuosi sitten osattu uneksia, mutta ahdin ja mikroprosessorilla ohjattu polttoaineensyöttö tekevät pieniä ihmeitä. Yllätykseksi bensamoottori ei ole juurikaan hiljaisempi kuin hyvin koteloitu diesel.

Mallisrajan huippu S4 onkin sitten jo bodari rippipuvussa. 344 hevosvoiman 4,2 litraisen V8-moottorin murina on jätetty kuulumaan selvästi läpi. Jousitus on vauhtivarojen mukaan. Suomalaisella mukulakivikadulla kruisaileva S4-kuski maksaa siitä hintaa, jota urheilullisuudeksi kutsutaan.

Jos puutteita pitää hakea, niin ohjauksen tietty hermostuneisuus keskialueella voi alkuun hämätä. Urheilullisuuden ja mukavuuden yhdistäminen ei onnistu ilman kompromisseja.

Audin viimeistely ei jätä toivomisen varaa. Sen huomaa vaikkapa ovien sulkeutumisessa. Kyläpankin kassakaappi tuntuu peltiseltä sen rinnalla. Istuimet ovat napakat, mutta eivät kovat. Säädöt ovat monipuoliset ja jämptit, tai kuten esite kehaisee, millintarkat.

Audi A4: Audi A4 isoveljen jäljillä

Mikä se on? Uudistettu malli Audin keskiluokan autosta.

Millainen moottori siinä on? Suomeen tuodaan yhdeksää eri moottorivaihtoehtoa alkaen 1,8 litran 163 hevosvoiman bensiinimoottorista ja päättyen 344 hevosvoimaiseen S4-mallin 4,2 litran V8-moottoriin.

Kaksi täysin uutta moottoria, 2 litran bensaturbo 200 hevosvoimaa, 280 newtonmetriä, 3,2 litran V6-moottori 255 hevosvoimaa, 330 newtonmetriä, sekä edelleen kehitetty 3 litran turboahdettu diesel 204 hevosvoimaa ja 450 newtonmetriä.

Miten se suoriutuu? Koeajetulla 2 litran uudella bensiinimoottorilla kiihtyvyys 0-100 km/t 7,3 sekuntia, huippunopeus 241 km/t.

3 litran dieselmoottorilla kiihtyvyys 0-100 km/t 7,2 sekuntia, huippunopeus 235 km/t.4,2 litran bensiinimoottorilla S4 kiihtyvyys 0-100km/t 5,6 sekuntia, huippunopeus rajoitettu 250 km/t.

Kenelle se on? Urheilullista keskiluokan autoa etsivälle, joka on valmis maksamaan uudesta tekniikasta ja merkin arvostuksesta. Nelivetoa tarvitseville tarjolla jatkuvasti jokapyörällä vetävät Quattro-mallit.

Mitä se maksaa? Hinnat toistaiseksi vahvistamatta.

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

  2. 2

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  3. 3

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  4. 4

    Virkamiehet haluavat lopettaa metsästä löytyneen Pirkko-ilveksen

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. 6

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  7. 7

    Budjettikeskustelussa lentää sanansäilä: ”Vihreät ovat kuin vesimeloneja”

  8. 8

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  9. 9

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  10. 10

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  4. 4

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  5. 5

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  6. 6

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  7. 7

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  8. 8

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  9. 9

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  10. 10

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuella – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

  2. 2

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  3. 3

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  4. 4

    Virkamiehet haluavat lopettaa metsästä löytyneen Pirkko-ilveksen

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. Näytä lisää