Pasi

Autot

Valikko

Koeajo: Subarun diesel-Foresterista ei tullut täydellistä

Julkaistu:

Subarun ensimmäinen dieselmoottori on saanut autovalmistajan tämän vuoden aikana hyvään vauhtiin. Muun muassa viime vuoden marraskuussa Subaru oli Suomen eniten myyty nelivetoinen henkilöauto lähes 20 prosentin osuudella.

Subarun katumaasturi Forester uudistui keväällä ja vasta viime syksynä se sai dieselin.Foresterin dieselpäivityksen myötä moottori sai myös suljetun eli paremmin pakokaasut puhdistavan suljetun hiukkassuodattimen.

Samalla Foresterin dieselin hevosvoimia laskettiin hieman verrattuna esimerkiksi Legacyn ja Outbackin dieseliin. Legacyn dieselissä hevosvoimia on 150, kun Foresterissa on tyytyminen 147 hevosvoimaan.

Herää tietysti kysymys, miksi hevosvoimia on pari vähemmän, vaikka kysymyksessä on täysin sama moottori.

Maahantuojalta suoraa vastausta ei osattu antaa. Arvailut ovat kuitenkin samankaltaisia, kuin mitä allekirjoittanut pähkäili asiasta.

Suljettu hiukkasuodatin tarjoaa suuremman vastuksen ja siksi tehot hieman rajoittuvat. Syy voi olla myös ihan kaupallinen. Subaru mainostaa autoaan luokkansa vähäpäästöisimmäksi.

Pudottamalla hieman moottorin tehoja hiilidioksidipäästöksi saatiin 167 g/km: kaksi grammaa Ford Kugaa ja kuusi grammaa Honda CR-V:tä paremmin.

Kulutetuksi polttoaineeksi muutettuna hiilidioksidipäästöt tarkoittavat 6,3 litran yhdistettyä polttoaineen kulutusta. Koeajossa ei aivan siihen lukemaan päästy, mutta lähelle kuitenkin. Noin 6,7 litran kulutus sadalla on hyvä tulos suuren otsapinnan omaavalle painavalle autolle.

Foresterin dieselin yhteydessä Subaru esitteli uuden kuusiportaisen manuaalivaihteiston. Vaihteiston välitykset on laadittu luonnollisesti mahdollisimman polttoainetaloudellisiksi.

Joustavan ajon kannalta kaupungissa välitykset eivät ole parhaimmat mahdolliset, mutta niillä pärjää kuitenkin. Matka-ajossa kaikki on hyvin ja moottorin vääntöä voi hyödyntää koskematta vaihdekeppiin.

Vaihteiston suurin ongelma on vaihteensiirron jäykkyys. Kyllä voi olla välillä sitten tahmeaa! Kovemmissa nopeuksissa vaihteet naksahtelevat päälle ilman ongelmia, mutta hitaimmissa nopeuksissa jäykkyys tulee esille todella selvästi. Vaihteisto rutisee ja lonksuu, kun pykäliä yrittää survoa päälle. Synkronointi ei siis pelaa. Subarun viime vuoden menestys on ollut osittain myös aggressiivisen hinnoittelun ansiota. Forester-dieselin lähtöhinta oli kesällä 31.400 euroa, nyt joulukuun alusta alkaen 33.500 euroa.

Korotusta on tullut peräti 2.100 euroa - se on paljon. Toivottavasti ei ahneus iskenyt?

Subaru Forester 2,0 TD XE

Mikä: Keskikokoinen katumaasturi.

Mitat: Pituus 4,56 m, leveys 1,78 m, korkeus 1,7 m, akseliväli 2,62 m. Oma massa: 1.570 kg.

Moottori: 2 litran dieselboxeri; teho 147 hv (3600 rpm), vääntö 350 Nm (1800-2400 rpm). 6-portainen käsivaihteisto, neliveto.

Kiihtyvyys: 10,4 s.

Huippunopeus: 186 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus): 7,2/5,9/6,4 l.

CO2-päästöt: 170 g/km.

Kiitämme+Näkyvyyttä +Ajettavuutta+Moottorin äänettömyyttä ja joustavuutta

Moitimme- Jäykkää vaihteensiirtoa- Istuinlämmittimen kytkinten sijoittelua- Korkeaa kuormauskynnystä

Hinta: 40.000 euroa.

  • Koeajo
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

  2. 2

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  3. 3

    Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

  4. 4

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  5. 5

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  6. 6

    Häämatkalla oleva Pippa Middleton väläytti uskomattoman timmiä vartaloaan – ilakoi tuoreen aviomiehensä kanssa vesileikeissä

  7. 7

    Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

  8. 8

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  9. 9

    Urheilutoimittaja Heidi Suomi hehkuu lomakuvissaan – palvoo aurinkoa pikkubikineissä veneen kannella

  10. 10

    Kesän kauneimmat kengät ovat tässä – muita et edes tarvitse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  7. 7

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  8. 8

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  9. 9

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  10. 10

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

  2. 2

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  3. 3

    Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

  4. 4

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  5. 5

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  6. Näytä lisää