Lyydia, Lyyli

Autot

Valikko

Citroën C-Cactus: 2010-luvun rättäri

Citroënin tiedotusosastoa ei voi ainakaan syyttää rohkeuden puutteesta. Konseptiauto C-Cactus esiteltiin maailmalle syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä.

Nyt olemme koeajamassa sitä, ja ensi viikolla auton on tarkoitus ihastuttaa japanilaisia Tokion autonäyttelyssä.

Tietenkin sillä edellytyksellä, että saan pidettyä auton tiellä.

Rättäri eli 2CV syntyi, kun ennen toista maailmansotaa Citroënin suunnittelijoiden piti kehittää auto, jolla kananmunat saa maatilalta kuoppaista tietä ehjinä markkinoille. Auton piti olla helppo valmistaa, halpa ostaa ja käyttää sekä samalla riittävän tilava neljälle matkustajalle. Henkisesti C-Cactus on aivan kuin esi-isänsä.

Kananmunia sillä tuskin kuljetetaan ja ympäristön huomioon ottaminen on noussut tänä päivänä aivan uudelle tasolle, mutta muilta osin vanhat ajatukset toimivat edelleen.

Sisustuksen suunnittelusta vastaava irlantilainen Cathal Loughnane muistuttaa, että Citroën ei tee retroautoja, vaan haluaa olla suunnannäyttäjä.

Häntä on helppo uskoa, kun katsoo C-Cactuksen persoonallisia, suorastaan ystävällisiä linjoja. Kollegani on näkevinään hymyn häivän auton keulalla. Ja hetken sitä katseltuani jään itsekin odottamaan silmän iskua.

Loughnene korostaa, että päämääränä ei ole ollut erikoisuuden tavoittelu ja näyttelyauto, vaan konseptiauto, jonka ideoista on todellista etua. Heitän hänelle kommentin kehitystyöstä "out of box" eli tavallisen ajattelun ulkopuolella.

Ensin hän toteaa inhoavansa yksinkertaistamista, mutta hetken kuluttua toteaakin laatikon olevan yleensä suunnittelijan päässä rajoittamassa mielikuvitusta. Ulkonäköäkin jännittävämmäksi C-Cactus muuttuu, kun siirrytään sen sisälle. Pikkuautoksi valtavan 2,8 metrin akselivälin ansiosta sisällä on hyvin tilaa joka suuntaan paitsi ylöspäin. Istuimet ovat hyvin yksinkertaisesta ulkonäöstään huolimatta hämmästyttävän mukavat. Niissä ei ole minkäänlaisia säätöjä, sillä Loughnanen mukaan ei ravintolassakaan säädetä tuoleja.

Luopumalla monimutkaisista rakenteista on säästetty painossa.

Sama koskee takaistuinta, jonka selkänoja ei taitu, vaan koko istuin liukuu eteenpäin kiinni etuistuimiin. Loughnane muistuttaa, että nykyautojen takaistuinten taittuvat selkänojat ovat aika lautamaisia, eivätkä siten tarjoa mukavuutta. C-Cactuksessa takana on yhtä miellyttävä istuskella kuin edessä.

Ehkä yllättävin piirre sisustuksessa on kojelaudan puuttuminen. Sehän on Loughnanen mukaan vai suojaamassa rumia rakenteita. Poistamalla kojelauta säästetään rahaa ja painoa ja saadaan ohjaamosta avara.

Matkustajan turvatyynyäkään ei tarvita, sillä sehän on vain estämässä häntä törmäyksessä lyömästä itseään kojelautaan. Ja hansikaslokeron virkaa toimittaa kassi, jonka voi halutessaan ottaa mukaan. Ajettavuudeltaan C-Cactus on kuin mikä tahansa pikkuauto. Vain vaihteenvalitsinnapin heilautus, ja lähdetään äänettömästi eteenpäin. Kaasupolkimen napakampi painallus käynnistää HDi-moottorin sähkömoottorin avuksi. Tästä eteenpäin eroa tavalliseen autoon ei osaa tehdä. Meno on kuin millä tahansa hybridillä, jossa elektroniikka käyttää moottoreita mahdollisimman taloudellisesti. Tässä tapauksessa tuloksena on alle kolmen litran yhdistetty kulutus ja ainoastaan 78 g/km CO2-päästöt.

Vaikka kaikki turha - kuten se kojelauta - on poistettu saa kuljettaja nauttia automaatti-ilmastoinnista, vakionopeussäätimestä ja huippuluokan stereosoinnista.

Mutta tarkkaan harkiten C-Cactus hybridi-HDi:n hinnan pitäisi jäädä samalle tasolle perus-C4:n kanssa. Toisin sanoen tuotantoversio maksaisi noin 20000 euroa. C-Cactus ei pääse sarjatuotantoon, vaan se kiertää pari vuotta Citroënin mannekiinina ympäri maailmaa.

Mutta nyt nähdyt ideat siirtyvät ajan mittaan tuotantoon. Saa nähdä milloin C-Cactuksen rättärimäiset liukuikkunat palaavat muotiin korvaten sähkötoimiset ikkunannostimet.

Citroën C-Cactus: 2010-luvun rättäri

Mikä: Citroënin ajatus halvasta ja erittäin ympäristöystävällisestä tulevaisuuden autosta, jota on valmistettu ainoastaan koeajamamme yksilö.

Mitat: Pituus 4,20 m, leveys 1,80 m, korkeus 1,49 m, akseliväli 2,80 m.

Moottori: HDi-diesel ja sähkömoottori; 70 hv + 30 hv, 5-portainen automaattivaihteisto, etuveto.

Huippunopeus: rajoitettu 150 km/t.

Kulutus: (valmistajan ilmoitus): 2,9 l.

KIITÄMME:
+ Ennakkoluulottomuutta+ Taloudellisuutta ja ympäristöystävällisyyttä + Tiloja (varauksin) ja mukavuutta

MOITIMME:
- Hintaa- Saatavuutta- Pääntilaa

  • Citroen
  • Koeajo
Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Ariana Granden konsertissa tapahtui karmea isku – tällainen nuorten tyttöjen megaidoli on

  5. 5

    Täällä Manchesterin isku tapahtui – katso satelliittikuva

  6. 6

    Poliisi sai valvontakameran tallenteen 35-vuotiaana kuolleen urheilutähden turmasta – rikkoiko itse liikennesääntöjä?

  7. 7

    Silminnäkijät: Manchesterin iskun tekijä saattoi käyttää naulapommia – ”Kun nousin ylös, näin ruumiita”

  8. 8

    Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

  9. 9

    Onko tässä Suomen suurin muumimukikokoelma? Vain yksi puuttuu

  10. 10

    Paulaa ylistetään sankariksi – pitää huolta 50:stä räjähdyksessä huoltajastaan eroon joutuneesta lapsesta Manchesterissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  7. 7

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  8. 8

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  9. 9

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Ariana Granden konsertissa tapahtui karmea isku – tällainen nuorten tyttöjen megaidoli on

  5. 5

    Täällä Manchesterin isku tapahtui – katso satelliittikuva

  6. Näytä lisää