Aija, Aava

Autot

Valikko

Citroën C6: Tyyliä Citroënin tapaan

Ranskalaisvalmistajan uusi huippumalli säästelee moottorin koossa.

Vuonna 2001 tullut C5 ei vielä ollut se. Citroën markkinoi C5:tä uutena lippulaivanaan, mutta se ei ollut vielä Uusi Iso Kissa, jota vannoutuneet Citroënin ystävät odottivat.

Nyt se tulee. C6-malli on selvästi kookkaampi kuin C5 ja näyttää heti ensi silmäyksellä Citroënin klassisten edustusautojen DS:n ja CX:n seuraajalta. Muodoiltaan se on kuin limusiinin ja coupén yhdistelmä, kokoa ja eleganssia samassa paketissa. Lähes kolmen metrin akseliväli on edustusautojen luokan pisin.

Auton varustelulla on pyritty tekemään kuljettajan työ mahdollisimman helpoksi. On kaistavahtia, pysäköintitutkaa edessä ja takana, kääntyvää ajovaloa ja ylinopeusvaroitinta tavanomaisempien sähköisten apuvälineiden lisäksi.

Uutta on myös tuulilasinäyttö, joka heijastaa keskelle ajajan näkökenttää halutut tiedot, esimerkiksi auton nopeuden tai navigointilaitteen antamat ajosuuntaohjeet.Voin vakuuttaa, että Pariisin keskustan autovilinässä suunnistettaessa navigaattorin nuolet olivat kuin taivaan lahja.

Näytön saa toki kytketyksi pois toiminnasta, jos reitti on tuttu tai viivat ja numerot tuntuvat muuten häiritsevän.

Matkustamo on tehty mahdollisimman mukavaksi. Takapenkillä on käytännössä luovuttu keskimmäisestä paikasta. Sen paikalle laskeutuu leveä kyynärnoja. Takamatkustajien käytettävissä on parhaimmillaan metrin verran jalkatilaa.

Lisäherkkuna takaistuimiin saa lämmityksen ja sähköiset lepoasentosäädöt. Jopa etumatkustajan istuinta voi liikutella takaa jalkatilan kasvattamiseksi. Ja - tottahan toki - autoon saa studiotasoisen JBL:n hifi-laitteiston.

Tämä kaikki tekee Citroën C6:sta kilpailijoitaan Audi A6:ta, BMW:n 5-sarjaa tai Jaguar S-Typea korostetummin takapenkillä matkustavan omistajan auton.

Ajossa C6 käyttäytyy kokoluokkansa autojen tavoin, herraskaisesti. Yllättävä on kuitenkin valmistajan moottorivalinta. Tarjolla ovat kaksi kuusisylinteristä konetta, kolmen litran bensiinimoottori ja 2,7 litran diesel. Ne ovat omituisen vaatimattomia näin isoon autoon - nimenomaan kun isompia vaihtoehtoja ei ole edes tarkoitus tuoda tarjolle.

Eihän niilläkään jalkoihin jää, mutta edustusluokan autoihin on yleensä liitetty myös mielikuvaa voimasta, ja siinä Citroën nyt säästelee.

Suomeen ensimmäiset C6:t tulevat maaliskuussa. Silloin rantautuvat ensimmäiset kolmen litran bensiinimoottorilla ja kahdesta vaihtoehdosta paremmalla, Exclusivella, varustellut autot. Ne maksavat 76 500 euroa. Mallisto täydentyy kesäkuussa, jolloin tulevat dieselit ja Lignage-varustellut versiot. Maahantuoja laskee, että ensi vuonna meillä myydään 50-100 Isoa Kissaa.

Citroën C6: Tyyliä Citroënin tapaan

Mikä: edustusluokan auto, ranskalaismerkin uusi lippulaiva.

Mitat: pituus 4,90 m, leveys 1,86 m, korkeus 1,46 m, akseliväli 2,90 m, paino 1 816 kg.

Moottorivaihtoehdot: 3,0 litran V6-bensiinimoottori (211 hv, 290 Nm) ja 2,7 litran V6 HDi-diesel (204 hv, 440 Nm).

Hinta: kahdesta vaihtoehdosta edullisemmalla Lignage-varustelulla: bensiinimoottori 66 800 ja diesel 71 500 euroa.

Milloin: maaliskuussa.

KIITÄMME:

MOITIMME:

  • Citroen
  • esittely
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Meteorologi Pekka Pouta valitsee kesäloman ajankohdan taktisesti – ”Pienempi vaara, että on koko ajan huonot säät”

  3. 3

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  4. 4

    Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

  5. 5

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  6. 6

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  7. 7

    Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

  8. 8

    Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – sanahelinää lisättiin

  9. 9

    Nicole Kidman väläytti Kimi Räikköselle hurmaavaa hymyään

  10. 10

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  5. 5

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  6. 6

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  7. 7

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  8. 8

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  9. 9

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  10. 10

    Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Meteorologi Pekka Pouta valitsee kesäloman ajankohdan taktisesti – ”Pienempi vaara, että on koko ajan huonot säät”

  3. 3

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  4. 4

    Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

  5. 5

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  6. Näytä lisää