Minja, Miisa

Autot

Hyundai Sonata: Idän uudet sonaatit

Julkaistu:

Hyundain edustusmallin valtti on hinta.

Jo ensisilmäys kertoo, että viidenteen sukupolveensa ehtinyt Hyundai Sonata on lähtenyt kalastelemaan vanhan mantereen vesille.

Poissa on edellisen Sonatan jaguarmaisten muotojen saattelema rämäkkä säleikköhymy.

Tilalla on hillittyä kylkilinjaa ja varovaisen sporttiseksi muotoiltua konepeltiä, bumerangimuodoista selkeästi rauhoittunutta ajovalotarjontaa ja ujoa nokkahymyä.

Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee, mutta nyt on mielestäni palattu selkeästi ensimmäisten vuosikertojen Sonatojen niukkaan muotokieleen.

Sisällä jatkuu sama tahti. Tyylikästä? Kai. Virastonharmaata?

Kenties, mutta erityisesti havainnollisen selkeää näkymää hallintalaitteistoon tarjoileva Sonata on muodoltaan nyt varma nakki - oli sitten ostajana espoolainen taksikuski tai rovaniemeläinen oman rahan edustusautoa hakeva osastopäällikkö.

Siis käsissä on sellainen peli, että enemmät selittelyt voi työntää syrjään ja antaa Kaukoidän kasvatin rullata halki lounaissaksalaisen Schwartzwaldin mäkisiä talviteitä.

Toyota Avensis, Opel Vectra, VW Passat, Citroën C5, Mazda 6 siinä veikkoja, jonka kanssa tulevana viikonloppuna myyntiin tuleva 2,4-litrainen Sonata lähtee kamppailemaan suomalaisten keskikokoluokan sedan-ystävien sieluista. Sonatan ase on hinta: Hyundai tarjoaa E-segmentin auton D-segmentin hinnalla.

Siis kilpailijoihin nähden enemmän tilaa ja puoli litraa lisää moottorin iskutilavuutta samalla rahalla. Automaattilaatikkoa ja ESP-ajonvakautusta ei siihen hintaan toki enää saa.

Perussetilläkin saa Sonatasta irti ensituntumalta jo varsin paljon.

Sisätilat ja tavaratila ovat entistä suuremmat (pituutta autoon on tullut lisää 5,5 senttiä), istuimet ovat selän ystäviä vielä tuntien jälkeenkin, ja matka joutuu.

Automaattivaihteinen versio osoittautui hyvin toimivaksi myös kaupunkien valoviidakoissa ja mäkien tiukoissa kurveissa. Alle lykätyt 17 tuuman kitkarenkaat eivät varmasti antaneet samaa kuvaa, jonka suomalainen saa kotiteillä 16-tuumaisilla kumeilla.

Silti: pehmeämpää ja hiljaisempaakin kulkua tien möykyissä tai lämpäreissä on koettu.

Hyundai Sonata: Idän uudet sonaatit

Mikä se on? Sonata-mallisarjan viides sukupolvi, 4,8-metrinen edustusluokan sedan.

Millainen moottori siinä on? 2,4-litrainen bensiinimoottori, jonka teho on 161 hevosvoimaa. Vaihteistoksi tarjolla sekä manuaali että automaatti.

Kenelle se on? Edullista edustusautoa etsivälle. Varman tuntuisiin ratkaisuihin tottuneelle.

Paljonko se maksaa? GL-varustelulla 26.900 euroa (160.000 mk), GLS-varustelulla 3 000 euroa enemmän. Automaatin hinta on 2.200 euroa.

Milloin niitä saa? Myynti alkaa ensi viikonloppuna.

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  3. 3

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  4. 4

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  5. 5

    Gladiaattoreiden vähäpukeisuus puhuttaa – Ruuturaati: ”Kuka ei katsoisi?”

  6. 6

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  7. 7

    Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

  8. 8

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  9. 9

    Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  5. 5

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  10. 10

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  3. 3

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  4. 4

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  5. 5

    Gladiaattoreiden vähäpukeisuus puhuttaa – Ruuturaati: ”Kuka ei katsoisi?”

  6. Näytä lisää