Alvar, Auno

Autot

Nissan Micra 1.4: Uutta voimaa vanhoissa kuorissa

Julkaistu:

Nissan Micra on uudistunut, mutta ei sitä ihan herkästi huomaa.

Naapurin naisihminen ajeli monet vuodet Nissan Micralla ja haikaili usein näppärän kauko-ohjattavan keskuslukituksen perään. No, nyt sekin on mahdollista saada, tosin vain lisävarusteena. Naapurille tämä on kuitenkin myöhäinen uutuus. Hän ehti jo vaihtaa saman merkin isompaan malliin.

Micra on siis uudistunut, mutta ei sitä ihan herkästi huomaa. Uutta on paljon siellä, missä se ei silmään iske. Näkyvätkin muutokset on tehty hyvällä maulla ja entistä muistuttavalla tavalla.

Parhaiten tämän havaitsee vertaamalla rinnakkain uuden ja vanhan Micran keulaa. Uutta ovat puskurit,valot ja maskin perhosen siipien koko, mutta vain rinnakkain katsellen asian havaitsee selvästi. Myös ylimääräinen jarruvalo on muutettu paremmin havaittavaan paikkaan.

Vanhan Micran kuskit sen sijaan heti kojetaulun nähdessään toteavat, että uutta on.

Koeajossa oli viisiovinen 1,4-litrainen Micra, jossa oli välityssuhdetta portaattomasti vaihtava CVT-automaattivaihteisto.

MICRA EI OLE mikään virtaviivaisuuden ja modernien muotojen ylistyslaulu. Vaan mitäs siitä. Pyöreän leppoisa kulmikkuus takaa mukavat tilat hartioille ja päälle. Korin kulmat ja reunat eivät turhaan ahdistele matkustajia. Tästä on myös se etu, että kuljettaja näkee Micrasta hyvin kaikkiin suuntiin. Etupilareiden aiheuttamia kuolleita kulmia on vähemmän kuin monissa muissa autoissa.

Micrassa reissailee siis ihan mielikseen, varsinkin kun istuimetkin ovat hyvät. Takanakin on kahdelle normaaliaikuiselle kohtuutilat polville ja jaloille. Tavaratila on melko olematon, vain 206 litraa normaalioloissaan. Jääkiekkoilijan pelikassi sinne menee kuitenkin vaivatta. Takapenkki taittuu 60/40 -suhteessa kahteen osaan, joten muuntelumahdollisuukisia on kohtalaisesti.

UUSI MOOTTORI on ihan pirteä veitikka. Se sopii hyvin portaattomasti vetävän CVT-automaatin kaveriksi. CVT:llä Micra kiihtyy nollasta sataan 12,5 sekunnissa ja kulkee 164 km/t. Käsivälitteisenä vastaavat numerot ovat 11,9 s ja 170 km/t.

Micraa on vaivattoman kiva pyöritellä kaupungissa, eikä maantieajokaan millään lailla töki. Ohjaustuntuma on hyvä ja kääntöympyrä alle 10 m, mikä auttaa ahtaissa paikoissa.

OIKEASTAAN ainoa asia, mikä Micrassa pisti hieman harmittamaan oli takaluukun käyttö. Se menee aina lukkoon, kun luukku suljetaan. Ainakaan muutaman päivän etsiskelyllä ei ohjaajan penkin vierestä löytynyt ohjekirjan lupaamaa kahvaa takaluukun avaamiseksi. Sama pätee bensakorkkiin, mutta tämä ei järin suuri haitta ole.

Kaiken kaikkiaan uusi Micra on varuste- ja turvatasoltaan runsaasti varusteltu auto, missä viihtyy hyvin. Paljon kaupungissa ajava arvostaa varmasti myös automaatin tarjoamaa mukavuutta.

Nissan Micra 1.4: Uutta voimaa vanhoissa kuorissa

Mikä se on? Nissanin 5-ovinen uudistunut pienin malli, "torikassi"

Kenelle se on tarkoitettu? Kaupunkiin ja maantielle näppärää ja mukavaa pikkuautoa tarvitseville, tai perheen ns. kakkosautoksi.

Millainen moottori siinä on? Täysin uusi 1,4 litran 82 hv twin cam, joka vääntää 108 Nm.

Millainen vaihteisto siinä on? Portaaton CVT-automaatti, joka muuttaa välitystä jatkuvasti. Ryömintäominaisuus ruuhka-ajoon ja mäkilähtöihin.

Mitä se maksaa? 103900 mk.

KIITÄMME:
+ Pirteää moottoria+ CVT-vaihteistoa+ Hyvää näkyvyyttä

MOITIMME:
- Pintakovaa jousitusta- Takaluukun hankalaa käyttöä

Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, eväsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

  4. 4

    Danny 75 vuotta! Muistelee elämänsä tähtihetkiä ja karikkoja – avioero, Armin kuolema, uusi rakkaus...

  5. 5

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  6. 6

    Jesse Puljujärvi palasi ryminällä – hurja tehoilta supertähden rinnalla

  7. 7

    Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

  8. 8

    ”Voisiko mummo olla tiistaisin päiväkodissa?” – vanhempainiltojen hulluimmat kysymykset

  9. 9

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  10. 10

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  3. 3

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  4. 4

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  9. 9

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  10. 10

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, eväsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

  4. 4

    Danny 75 vuotta! Muistelee elämänsä tähtihetkiä ja karikkoja – avioero, Armin kuolema, uusi rakkaus...

  5. 5

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  6. Näytä lisää