Jaakko, Jimi

Autot

Valikko

Citroen C4: Vuoden paras tavallinen

Julkaistu:

Citroën C4 on Vuoden Auto perinteisten kulkupelien sarjassa.

Toyotan hybridiauto Prius vei selvän voiton Vuoden auto 2005 -äänestyksessä. Tavallisten autojen sarjan voitti Citroën C4, jos äänestyksessä toiseksi sijoittuneelta Citroënilta kysytte.

- Emme halua mitään pois Priukselta, se on tittelinsä ansainnut. Olemme silti ylpeitä siitä, että Citroën C4 menestyi niin hyvin, tehtaan edustaja selvitti uutuuden kansainvälisen ensikoeajon yhteydessä.

Noin 720 miljoonan euron investoinnilla syntynyt C4 saa tänä viikonloppuna ensiesittelynsä myös Suomessa. Ensi tutustumisen perusteella autoa kelpaa kyllä kansalle tarjota.

Citroen C4 on keskikokoinen perheauto, jolla on sama pohjalevy PSA -konsernin Peugeot 307:n kanssa. Nelosta on tarjolla kaksi korimallia: viisiovinen Berline ja kolmiovinen Coupé. Molemmissa on sama alusta ja tekniikka sekä matkustamotilat. Ero syntyy ovien määrästä ja auton perän erilaisesta muotoilusta.

C4 Berline ei oikeastaan yllätä ulkonäöllään, vaan tuttuudellaan. Piirteet ovat samanlaiset kuin ne joista pikkuveli C3 tunnetaan. C4 Coupé puolestaan on takaosastaan varsin vauhdikkaan ja menevän näköisesti muotoiltu.

Ostajan käyttötarve ratkaisee, kumman korimallin haluaa. Coupén lähtöhinta on 18.900 euroa 1,4 litran bensiinimoottorilla.

Berline maksaa 600 euroa enemmän. Tehdas uskoo tänä vuonna myyvänsä jo noin 260.000 C4-autoa, joista kolme neljäsosaa on viisiovista Berline-mallia. Suomen ensi vuoden myyntitavoite on 17.000-18.000 nelosta.

Farmarimallien alati kasvavien ystävien joukolle tehdas lupaa tulevaisuudessa myös C4-farkun. Siihen saakka ostajat saavat tyytyä yhä edelleen myynnissä säilyvään Xsaran farmarimalliin.

Citroen tunnetaan innovatiivisena ja persoonallisena automerkkinä. Uusi C4 ei ole varsinainen mullistus, mutta uutta ja mielenkiintoista se silti tarjoaa.

Ehkä tärkein uusi asia nelosessa on ohjauspyörä. Ratin kaari tietysti liikkuu autoa ohjatessa, mutta keskiö pysyy paikallaan. Näin saadaan se etu, että kuljettajan turvatyyny laukeaa onnettomuuden sattuessa parhaalla mahdollisella teholla. Ratin keskiöön on myös kerätty mm. radion ja vakionopeuden säätimet.

Toinen merkittävä uutuus C4:ssä on kaistavahti. Se on lisävaruste, jonka esimerkiksi Suomessa saa vain kalleimpaan VTS-versioon 900 euron lisähinnalla. Jos vauhtia on yli 80 km/t ja auto ylittää kaistaviivan ilman vilkkua, kuljettajan istuin alkaa täristä siltä puolelta istuimen reunaa, jolta kaistan ylitys tapahtui.

Tehtaan mukaan noin 30 prosenttia onnettomuuksista johtuu siitä, että kuljettajan huomiokyky ja tarkkaavaisuus laskevat. Kaistavahti on yksi keino vähentää näitä onnettomuuksia.

Mutkan mukaan kääntyvät Bi Xsenon -valot ovat myös hyvä lisävaruste.

Ensi viikolla julkistetaan uusimman Euro NCAP -testin tulokset, ja jos arvata saa, niin kumpikin C4:n korimalli on kahminut viisi tähteä.

Ensi tuttavuutta C4:n kanssa tein 1,6-litraisella, 110-hevosvoimaisella dieselillä ja Berline-korimallilla. Kuten arvata saattaa kone väänsi ja vei autoa vaivatta nykynakujen tapaan. Ihan kuiskaavaksi koneen ääntä ei ole saatu eristetyksi, mutta melu ei ole paha.C4 osoittautui ajossa varsin napaksi ja mukavan vaivattomaksi autoksi.

Ohjaus on tarkka ja täsmällinen. Paikallaan pysyvään ratin keskiöön ei kuljettaja reagoi mitenkään. Se joutaa hyvin olemaan kiinteä.

Alusta on jämäkkä, mutta silti mukavan tuntuinen. Tiet tosin olivat hyvän laatuisia, joten Suomen röykkypätkät voivat antaa hieman toisen kuvan asiasta.

Edessä on mukavat tilat, mutta ihan luokkansa levein auto C4 ei ole. Esimerkiksi vaihdekeppiä hamutessa sai oikeaa kättä painaa hieman omaa kylkeä vasten, jotta vaihtaminen sujuisi sujuvasti.

Pelkääjän paikalla kiinnitti edessä myönteistä huomiota pitkä ja loiva etupelti, joka takaa sekä lyhyt- että pitkäjalkaiselle mukavat olot. Penkkiä ei tarvitse turhaan siirtää taaksepäin ja viedä näin takamatkustajilta tilaa pois.

Takana istuu kaksi henkeä leppoisasti. Jalkatila on hyvä ja kengätkin mahtuvat mukavasti etuistuinten alle. Monen muun auton tapaan tila loppuu ensimmäisenä pitkältä ihmiseltä katon tuntumassa, ja hieman korin reuna lähentelee ohimoa ja harteita.

Tavaratilaa on kohtalaisesti, mutta mikään runsauden sarvi ruuma ei ole kummassakaan koriversiossa. Ajoon sattui coupé-mallina myös alle 1,6-litrainen bensakone ja 2,0 litran VTS. 1,6-litrainen istui auton nokalle mainiosti ja siitä tullee myydyin moottoriversio Suomessa.

VTS-versiossa on urheilullinen alusta ja tehoa (177 hv) sen verran, että ajamisen iloa on tarjolla reiluin mitoin. VTS:llä on hulppeaa päästellä mutkaisia, hyväkuntoisia syheröteitä.

Citroen C4: Vuoden paras tavallinen

Mikä se on? Keskikokoinen perheauto; viisiovinen on nimeltään Berline ja kolmiovinen Coupé. Pohjalevy on sama kuin Peugeot 307:ssä.

Millainen moottori siinä on? Bensiinimoottorit ovat 16-venttiilisiä. Koot ovat 1,4 l/90 hv, 1,6 l/110 ja kolme 2,0-litraista tehoiltaan 136, 140 ja 177 hv. 1,6 litran dieselin teho on 110 hv ja vääntö 260 Nm.

Milloin ne tulevat myyntiin? Ensiesittely on tänä viikonloppuna.

Paljonko se maksaa? Hintahaitari on 18.900-32.900 euroa (112.500-196.000 mk).

KIITÄMME:

MOITIMME:

  • Citroen
  • esittely
Näitä luetaan!
  1. 1

    SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

  2. 2

    Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

  3. 3

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  4. 4

    Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

  5. 5

    Rovaniemellä pamahti helleraja rikki!

  6. 6

    Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

  7. 7

    Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

  8. 8

    Varas murtautui omakotitaloon ja sytytti sen palamaan – ohikulkija teki hälytyksen Hyvinkäällä

  9. 9

    Rihanna räväytti ensi-illassa – äärimmäisen antava mekko varasti huomion: jopa huippumallin katse eksyi väärään paikkaan

  10. 10

    Suhdesopan uusi käänne – Martina Aitolehdeltä herkkä yhteiskuva Stefan-rakkaan kanssa: ”Rakastan sinua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  7. 7

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  8. 8

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

  2. 2

    Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

  3. 3

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  4. 4

    Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

  5. 5

    Rovaniemellä pamahti helleraja rikki!

  6. Näytä lisää