Lyydia, Lyyli

Autot

Valikko

Mitsubishi Grandis DI-D: Diesel lisää Grandisin vetovoimaa

Mitsubishin viime vuonna Euroopassa esitelty iso tila-auto Grandis on menestynyt hyvin meillä ja muualla. Nyt tehdas on laittanut lisää herkullista matoa koukkuun, kun Grandisin saa myös dieselkoneella.

Varsinkin Euroopan isoilla ja dieseleitä suosivilla markkinoilla uutuus avaa Grandisille reilusti uusia ovia. Suomessa dieseleiden osuus tästä luokasta on noin viidennes, mutta kaiken järjen mukaan Grandis pärjää meillä dieseleidenkin kisassa hyvin.

Syitä tähän arveluun kaksi. Ensiksikin Grandisin dieselin ennakkohinta on luokkaan hyvin kohtuullinen, 41.900 euroa. Lisäksi auton perusvarustelu on hyvin kattava. Tämä antaa hyvän kilpailuedun moniin muihin nähden, kun niissä saman varustetason hankkiminen maksaa muutama tuhat euroa enemmän tapauksesta riippuen.

Toinen syy ounastella Grandis DI-D dieselille hyvää potkua on se, että koneet tulevat Volkswagenilta, mikä on dieselteknologian johtavia merkkejä ja uranuurtajia maailmassa.

Mitsubishin ja Volkkarin dieselyhteistyön kattava sopimus on voimassa vuoteen 2010, eli Mitsu ei itse halunnut "keksiä pyörää" enää kalliilla hinnalla uudelleen omin voimin, vaan osti sen Saksasta. Mitsubishi Grandis on kaunis auto. Se on linjakas ja menevän näköinen. Ei olekaan ihme, että noin puolet Grandisin ostajista tekee päätöksen auton ulkonäön perusteella. Normaalisti tämä luku on siinä 20 prosentin luokkaa.

DI-D diesel ei kuitenkaan myy kauneudellaan vaan ominaisuuksillaan. Voimaa on antamassa turbo ja välijäähdytin, sekä kaksi yläpuolista nokka-akselia Koneen arvot ovat kohtalaista nykyajan keskiluokkaa, eli tehoa on 136 hv ja vääntöä 310 newtonmetriä.

Jollain tapaa auto tuntui ajossa kuitenkin tehokkaammalta. Osansa tähän on varmasti sillä, että huippuvääntö alkaa jo 1.750 kierroksen kohdalla, mutta vääntökäyrä näyttää 225 Nm jo tuhannen kierroksen tuntumassa.

Tämä sitkeys todella tuntuu ajossa. Tehdas ilmoittaa 0-100 km/t kiihtyvyysarvoksi 10,8 sekuntia, mikä on aika helppo uskoa ja hyvä luku 1.710 kiloa painavalle autolle.

Polttoainelaskun maksajaa tyydyttää varmasti myös se, että tehoa ei ole kuitattu kulutuksen kustannuksella, sillä Grandisin yhdistetty kulutus on vain 6,6 l/100 km.

Grandisin diesel täyttää EU-4 päästömääräykset. Koneen yhteyteen on aikanaan tulossa myös hiukkassuodatin, jolloin sen kelpoisuus paranee edelleen.

Grandis DI-D dieselin ensikoeajo oli Saksassa Frankfurtin ympäristössä. Hyvän väännön tuoma ajomukavuus tuli jo kehutuksi. Grandisin diesel pitää myös mölyt mahassaan aika hyvin. Monille dieseleille tyypillistä raksutusta ei juuri ohjaamoon asti kantautunut. Grandisissa on Mitsubishin oma kuusilovinen käsivälitteinen vaihteisto, jonka välitykset tuntuivat sopivan todella hyvin isoon autoon. Vaihdekeppi on keskikonsolissa, missä se sopii käteen erittäin hyvin. Vaihteiston toiminta on myös tarkkaa, täsmällistä ja kevyttä.

Tämän luokan ostajista moni varmasti haluaisi ajaa automaattivaihteistolla varustetulla autolla, mutta sellaista ei Grandisiin ole luvassa.

Moottorin ja vaihteiston lisäksi ajamisen iloa korostavat hyvä ohjaus ja sopivan oloinen alusta. Monen tila-auton murhe, eli etuviistoon näkyvyyttä peittävät A-pilarit ei ole Grandisissa haittana.

Auto on varsin tilava. Dieselversio tuodaan Suomeen vain seitsemän hengen versiona, eli toinen istuinrivi on jaettu suhteessa 60-40 ja kolmannella rivillä on kaksi erillistä istuinta. Ne voi käden käänteessä taittaa helposti erikseen kokoon, ja istuin pakenee lattian alle jättäen jälkeensä tasaisen tavaratilan lattian.

Takaistuimet voi myös kääntää toisin päin, joten niillä voi takaluukku auki istuskella vaikkapa lenkin jälkeen puhaltamassa tai vaihtamassa monoja toisiin kenkiin.

Kun kaikki seitsemän paikkaa ovat käytössä tavaratilaa jää vielä 320 litraa. Kun kolmas rivi on tasaisena tilaa on jo todella hulppeat 940 litraa. Kaatamalla vielä keskirivikin päästään jo yli 1.500 litran lukuun.

Mitsubishi Grandis DI-D: Diesel lisää Grandisin vetovoimaa

Mikä se on? Iso tila-auto, jota myydään Suomessa dieselkoneen kanssa seitsemän hengen versiona.

Millainen moottori siinä on? Mitsubishi on tehnyt vuoteen 2010 ulottuvan sopimuksen Volkswagenin kanssa diesel-yhteistyöstä. Tämän sopimuksen seurauksena Grandisiin saa nyt 2,0 DI-D pumppusuutindieselin. Teho 136 hv ja vääntö 310 newtonmetriä. Yhdistetty kulutus 6,6 l/100 km.

Miten se suoriutuu? Huippunopeus 195 km/t ja kiihtyvyys 0-100 km/t 10,8 s.

Kenelle se on? Paljon ajavalle diesel on edullinen. Grandis tarjoaa myös hyvät tilat ja monipuoliset muuntelumahdollisuudet sekä hyvän perusvarustelutason.

Milloin niitä saa? Grandis DI-D tulee Suomeen lokakuussa.

Paljonko se maksaa? Ennakkohinta on 41.900 euroa (249.000 mk).

KIITÄMME:

MOITIMME:

  • esittely
Näitä luetaan!
  1. 1

    Manchester Arenassa kova pamaus – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

  2. 2

    Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

  3. 3

    Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  6. 6

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

  8. 8

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  9. 9

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  10. 10

    Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  4. 4

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  8. 8

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  9. 9

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  10. 10

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  9. 9

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  10. 10

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Manchester Arenassa kova pamaus – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

  2. 2

    Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

  3. 3

    Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  6. Näytä lisää