Usko

Autot

Valikko

Venäjä kannustaa vaihtamaan vanhat Ladat

Venäjä saattaa pian houkutella autokaupoille tarjoamalla vanhasta autosta luopuvalle hyvitystä.

Venäjä on käynnistämässä ensi vuoden alussa ohjelmaa, jonka tarkoitus on vauhdittaa hiipunutta autojen kysyntää. Asiasta kertoi keskiviikkona venäläinen Vedomosti-lehti.

Auton ostaja saisi rahallisen hyvityksen, jos hän romuttaa yli kymmenen vuotta vanhan henkilöautonsa ja hankkii uuden. Etua voi hyödyntää vain Venäjällä valmistetun auton hankkija.

Viranomaisten mukaan tavoite on paitsi virkistää automyyntiä myös parantaa liikenneturvallisuutta ja tuoda Venäjän teille ympäristöystävällisempiä autoja.

Venäjällä arvioidaan olevan noin 15 miljoonaa autoa, joiden ikä ylittää vuosikymmenen. Vastaavanlaisia ohjelmia on käytössä muun muassa Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Venäjän autosektori on ajautunut muun maailman autoteollisuuden tavoin taantuman myötä vaikeuksiin. Esimerkiksi venäläisen Avtovazin valmistamien Ladojen myynti on laskenut jyrkästi viime vuodesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  2. 2

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  3. 3

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  4. 4

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  5. 5

    Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

  6. 6

    Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

  7. 7

    Venäjällä taas merkittävä sotaharjoitus – kalustona kuuluisia Iskander-ohjuksia

  8. 8

    Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

  9. 9

    Tietäisitkö vastauksen? Moona, 27, tuskailee miljonäärivisassa jo toisen kysymyksen kohdalla: ”Onks noloa käyttää oljenkorsi?”

  10. 10

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  4. 4

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  5. 5

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  6. 6

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  7. 7

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  8. 8

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  9. 9

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  10. 10

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  2. 2

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  3. 3

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  4. 4

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  5. 5

    Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

  6. Näytä lisää