Juha, Janne, Jani

Autot

Valikko

Volvo XC90: Volvo siirtyi isojen poikien joukkoon

Julkaistu:

Suuri ja uhmakas, mutta samalla siro ja näyttävä möhköfantti. Vaikkapa näin voisi kuvailla Volvon uutuutta, joka kantaa nimeä XC90.

XC90 kuuluu niin sanottujen SUV-autojen luokkaan. Nimi on lyhenne englannin kielen sanoista Sport utility vehicle.

Suomen kieleen ei ole vielä löytynyt kunnon vastinetta tälle termille. Mercedeksen M-mallisto, BMW X5, Lexus RX300, Jeep Grand Cherokee, ja jenkeissä Honda Acura kuuluvat SUV-autoihin. Siitä saakin jo aika hyvän käsityksen, mistä puhutaan.

Volvo XC90 perustuu samaan pohjalevyyn kuin S60-, S80- ja V70-mallit. Se on 87 milliä pitempi kuin 70-sarja, mutta esimerkiksi XC70 näyttää pieneltä XC90:n rinnalla. Kokoa siis löytyy, ja sisältä reilusti tilaa.

XC90-auton saa joko viisi- tai seitsenpaikkaisena. Koeistunto kertoi jälkimmäisessä tilaa todella olevan enemmän kuin uskoisi. Etupenkille istutettiin hieman alle kaksimetrinen mies. Hän teki olonsa mukavaksi.

Kesikiriville asettui samoin eväin 180-senttinen kaveri. Kolmannelle riville meni 178-senttinen eli minä itse. Tilaa sekä mukavuutta oli edelleen niin runsaasti, että voi hyvin kuvitella istuvansa niissä oloissa pitemmänkin rupeaman.

Seitsemällä hengellä tavaratila tosin jää vain 249 litraan, mutta viidelle hengellä luku on jo yli 600 litraa. Volvon systeemi kolmannen penkkirivin kaatamiseksi tasalattiaiseksi on myös yksi helpoimmista. Parilla kevyellä kädenliikkeellä penkit kaatuvat ja tilaa syntyy.

XC90 ei ole maastoauto, mutta hyvin selviytymiskelpoinen silti. Maavaraa on 21,8 senttiä. Haldex-kytkimellä toimiva neliveto on joustava; se jakaa vetovoimaa automaattisesti kulloisenkin tarpeen mukaan. Ajonhallintajärjestelmä auttaa kiperissä paikoissa.

Volvo XC90 on hyvä ajettava, Kevyt ohjaus ja äänetön sekä pehmeän oloinen jousitus miellyttävät varmasti jenkkejä, jotka tämän tyyppisiä autoja eniten ostavat. Ajettavuuden perusilme on kuitenkin hyvän eurooppalainen. Ohjaus on siis kevyt, mutta myös tarkka ja tunnokas.

Jousitus ei ole pehmeydestään ja mukavuudestaan huolimatta mikään holtiton löllö, ja väistökokeessa auto totteli yllättävän hyvin ajajan toiveita.

Volvon ysikymppiseen saa kolme moottoria. Kolmen litran suora kuutonen kehittää 272 hv ja vääntää 380 Nm/1800-5000 rpm. Toinen bensakone on 2,5 litran viisisylinterinen turbo. Sen teho on 210 hv ja vääntö 320 Nm/1500-4000 rpm. Dieselkone on 2,4 litran viisisylinterinen turbo, 163 hv ja vääntöä 340 Nm/1750-3000 rpm.

Bensakoneet kiihtyvät nollasta sataan 9,3 ja 9,9 sekunnissa. Dieseliltä sama vie 12,3 s. Kaikki koneet liikuttavat noin 2.000 kilon painoista autoa kiitettävän ripeästi. Siirtyminen dieselin ohjaamosta kuutosen puikkoihin ei ollenkaan aiheuta tunnetta, että nyt on käytössä reilut sata hevosvoimaa enemmän.

Huippukiihtyvyydessä eron toki huomaa, mutta dieselin huiman väännön ansiosta ei käytännön ajossa.

Tuvallisuus on yksi Volvon kantavista teemoista. XC90 on siitä hyvä esimerkki. Mahdollisen "kattokeikan" varalta katto on erikoisvahvistettu ja erityinen kierähtämistä estävä elektroninen järjestelmä puuttuu myös peliin, jos kaatuminen uhkaa.

XC90 on korkea. Mahdollisessa nokkakolarissa pienempää osapuolta suojelemaan on auton etujousituksen edessä palkki. Se on samalla korkeudella kuin pienempien autojen turvapuskurit, joten pieni ei pääse luisumaan ison alle.Ysikymppisen varustelu on myös huippuluokkaa ja taakse on saatavilla erityinen audiokeskus.

Volvo XC90 on tarkoitettu ennen muuta Yhdysvaltain-markkinoille, joilla SUV-luokan autojen myynti on suurinta. Jenkkeihin uskotaan uppoavan 65 prosenttia tuotannosta. Eurooppa ostaa 25 prosenttia ja muu maailma loput. Kalenterivuoden tuotannoksi Volvo kaavailee 50.000:ta autoa.

Suomen-toimitukset alkavat tammikuussa ja jo nyt on XC90-mallia myyty tänne 120 kappaletta. Tämän vuoden myynnin Volvo uskoo nousevan meillä noin 250 kappaleeseen ja ensi vuonna uutuuden huuman hieman hellitettyä noin 150 autoon.

Volvo XC90:n hintahaitari on laaja. Halvin on viisipaikkainen 2.5T bensaturbo joka maksaa 63.200 euroa (376.000 mk). Kallein XC90 on seitsenpaikkainen kuutoskone 83.000 euron hinnalla (494.000 mk). Summat kuulostavat kovilta, mutta kilpailijoihinsa verrattuna Volvo XC90 on hinnaltaan jopa edullinen.

Volvo XC90: Volvo siirtyi isojen poikien joukkoon

Mikä se on? Volvon uutuus varsinkin jenkkien suosimaan maastokelpoisten suurten SUV-autojen luokkaan.

Kenelle se on? Ensinnäkin varakkaille. Isolla rahalla saa näyttävän auton, jossa istutaan korkealla ja näkyvyys on hyvä. Tehoa, tilaa ja kuljetuskykyä riittää vaikka muille jakaa.

Millainen moottori siinä on? 2.5 litran ja 3.0 litran 210 hv ja 272 hv bensakoneet, sekä 2.4 litran 163 hv diesel.

Miten se suoriutuu? Bensakoneet kiihtyvät alle 10 s nollasta sataan ja diesel 12,3 sekunnissa. Bensakoneiden huippunopeus on 210 km/t ja dieselin 185 km/t.

Paljonko se maksaa? Hintahaitari on 63 200 euroa (376 000 mk) 83 000 euroa (494 000 mk).

KIITÄMME:

MOITIMME:

  • Volvo
  • esittely
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Vuoren rinne romahti Kiinassa – pieni kylä muuttui silmänräpäyksessä kuolemanloukuksi

  2. 2

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  3. 3

    Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

  4. 4

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  5. 5

    IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Isis suoritti äärimmäisen julmia kostoiskuja – osoitus naisten ja lasten kammottavista kärsimyksistä saarretussa Mosulissa

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kaj Kunnaksen ja vaimon rankka vuosi: Irtisanoutuminen ja vakavat sairaudet vaikuttivat lähtöpäätökseen: ”Muutamme Espanjaan”

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  5. 5

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  6. 6

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  7. 7

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  8. 8

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  9. 9

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  10. 10

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Vuoren rinne romahti Kiinassa – pieni kylä muuttui silmänräpäyksessä kuolemanloukuksi

  2. 2

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  3. 3

    Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

  4. 4

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  5. 5

    IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

  6. Näytä lisää