Leena, Matleena

Autot

Valikko

Millä merkillä paras vakionopeudensäädin?

Julkaistu:

Ilta-Sanomat tutki yhdeksän eri automerkin vakionopeussäätimien toimivuutta ja eroja käytännön tilanteissa. Testasimme muun muassa säätimiin asetettujen ja todellisten nopeuksien eroja, jarrutuskykyä, yleistä käyttömukavuutta sekä ergonomiaa.

Testiin valitsimme suomalaisille tuttuja merkkejä edullisista perusautoista urheilullisiin luksusmerkkeihin. Tuloksista on selkeästi havaittavissa, että mukavuusvarusteeksi suunnitellun vakionopeussäätimen käyttäminen voi olla täyttä juhlaa - tai turhaa näpräämistä. Vaikka säätimet on hinnoiteltu yllättävän lähelle toisiaan, on käytössä eroja kuin yöllä ja päivällä.

Käyttöä tien päällä edesauttavat selkeät, helposti löydettävät ja nopeasti omaksuttavat ratkaisut. Vakionopeussäätimen kytkimiä ei saisi joutua haparoimaan, vaan niiden tulisi sijaita luonnollisella paikalla.

Periaatteessa voi todeta, että mitä vähemmän kytkimiä sen parempi. Sekä ohjauspyörään että viikseen sijoitettu ratkaisu voi olla sekä huono että hyvä: käytön loogisuus on avainasemassa. Säätimen hallintaa helpottaa hyvä nopeusnäyttö, joka kertoo sekä asetetun että senhetkisen nopeuden. Tätä ominaisuutta ei kaikilla merkeillä ole, vaan asetettu nopeus täytyy muistaa itse. Nopeutta laskiessa näissä merkeissä on odotettava kunnes vauhti hidastuu oikealle tasolle, tai jarrutettava itse haluttuun nopeuteen ja asetettava nopeus uudelleen.

Toisilla merkeillä saman asian voi hoitaa hetkessä parilla sormenliikkeellä! Sama pätee kiihdytykseen.

Mukana oli myös yksi aktiivinen vakionopeussäädin, M-B:n Distronic. Sen avulla ajaminen on todella rentouttavaa, sillä auto pitää etäisyyden edellä ajavaan haluttuna vaikka tämä jarruttaisi. Auto siis jarruttaa (ja kiihdyttää) itse tarpeen mukaan, vaikka aivan pysähdyksiin saakka.

Varusteella on tosin myös hintansa. Aktiivisia vakionopeudensäätimiä on saatavana esimerkiksi Hondalta, Jaguarilta, Mercedekseltä ja Porschelta.

Näin vakionopeussäätimiä arvioitiin

Vakionopeussäädinten toimintaa arvioitiin myös säätiimiin asetettujen nopeuksien ja todellisten nopeuksien välillä. Todellista nopeutta ja säätimeen asetettua nopeutta mitattiin kolmella eri nopeudella. Taulukossa ensimmäinen sarake kertoo nopeusheittojen yhteissumman.

Huomioitavaa on, että joillakin merkeillä erot tarkkuuksissa kasvavat vauhdin noustessa huomattaviksi. Toisilla taas virhemarginaali pysyy vakiona, mikä on merkki hyvin toimivasta säätimestä.

Jarrutuskyvyn arviomme asteikolla hyvin heikko - tehokas. Jarrutuskyvyssä oleellisinta on, että joidenkin merkkien vakionopeussäätimissä asiaa ajaa vain moottorijarrutus laiskasti, kun taas toisilla jarruttaa todella tehokkaasti, kuin jarrupoljinta käyttäen. Jarruvalot voivat siis syttyä, vaikka kuljettaja vain laskee säätimellään nopeutta.

Yleisestä käyttömukavuudesta ja ergonomiasta annoimme molemmista pisteitä 1-5. Vakionopeussäädin sisältyy hyvin usein erilaisiin varustepaketteihin, näin ollen etsimme sille merkiltä edullisimman mahdollisen autoverottoman hinnan. Joillakin merkeillä, esimerkiksi Saabilla ja Subarulla, vakionopeussäädin on vakiovaruste ilman lisähintaa - hyvä niin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

  3. 3

    MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

  6. 6

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  7. 7

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  8. 8

    Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

  9. 9

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  10. 10

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  7. 7

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  8. 8

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  9. 9

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  10. 10

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

  3. 3

    MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

  6. Näytä lisää