Urpo

Autot

Valikko

Audi A4 Avant: Audi A4-mallisto kasvoi Avant-farmarilla

Julkaistu:

Audi A4 Avant on ilo silmälle.

Vuosi sitten uudistuneen Audin A4-mallin Avant farmariversio rantautui Suomeen lokakuussa.

Vuosi sitten kokonaan uudistunut A4 korjasi monta asiaa ostajakunnan toiveiden mukaan, joista tärkein oli varmasti takatilojen selkeä kasvattaminen.

Uuden A4 -sarjan farmaria saatiin siis odottaa vuosi. Se on sinänsä pitkä aika odottavalle, mutta toisaalta hyvää kannattaa varrota kärsivällisesti.

Heti alkuun on syytä todeta, että A4 Avant ei ole missään suhteessa valtava tilaihme, mutta siihen mahtuu hyvin ja mukavasti neljä henkeä matkustamoon. Avantin tavaratila ei ole perusmuodossaan jättimäinen, muttei pienikään. Litroissa luku 442, mikä on kohtuullisen paljon.

Saksalainen insinööri on kuitenkin ajatellut monta asiaa oikein ja perusteellisesti. Tavaratilan lattiamatto on käännettävä, jolloin kuraisen tai muuten likaisen tavaran aiheuttama putsaaminen käy helposti, kun muovitettu maton alapuoli käännetään esiin.

Lattia taittuu myös kahteen osaan, ja kätevillä kuminauhoilla saa kohtalaisen kookkaankin laukun sidottua paikalleen. Suojaverkko kuuluu asiaan, samoin monikäyttöisyys ja suksiluukku. Tavaratilan peittävä rullattava suojapeite on myös helppo poistaa autosta kokonaan.

Valitettavasti koeajossa ei ollut mahdollista kokeille ison matkalaukkusarjan kanssa Avantin tavaratilan toimivuutta käytännössä, mutta mielikuvaksi jäi se, että homma toimii.

Moottoreita on tarjolla kahdeksan kappaletta. Näistä alle sattui bensakoneista 130 hv kaksilitrainen ja 170 hv 2.4 litran V6 sekä 2.5 litran 155 hv V6 TDI.

Kaksilitrainen on Audin nokalla uusi kone, mutta tuttu konsernin autoista muualta. Se on normaali pakkaus, joka ei isoja intohimoja herätä. Sillä ehtii, muttei mikään hurmaa. Vanhasta kokemuksesta tiedetään, että 1.8 litran 150 hv turbo tuntuu paljon pirteämmältä.

V6 bensakone vetää ja kulkee hyvin, mutta ei hieman epäoikeudenmukaisesti sanottuna "ole mitään" isoon dieseliin verrattuna. Nämä nykyajan modernit dieselit ovat kerta kaikkiaan mahtavia moottoreita. Vääntöä ja tehoa on vaikka muille jakaa, eikä silti mikään viittaa perinteiseen nokivasaraan.

A4 moottorilistalla on lisäksi tarjolla Quattroihin 220 hv ja 180 hv bensaturbot sekä kaikkiin malleihin 1,9 litran 100 ja 130 hv dieselit.

Kaikkiin etuveto A4-Avant-malleihin on saatavilla portaaton multitronic-vaihteisto, jonka saa lukittua myös kuusivaihteiseksi käsin ohjattavaksi. Multitronic oppii myös kuljettajan ajotavan ja säätelee välitystä sen mukaisesti. Ainakin V6-bensamoottorin kanssa multitronic toimi mainiosti.

Audia pidetään laatuautona. Yksi parhaista laadun merkeistä on melu, tai oikeastaan sen puute. A4 Avant ei nitissyt eikä natissut. Jousitus teki hommansa ilman turhia mekkaloita ja ajomelu oli olematonta. Aika harvassa autossa kykenee mittarin näyttäessä 200 km/t juttelemaan etuisuimilla ihan tavallisella puheäänellä. Saksan vapaan nopeuden moottoritiellä Avantissa tähän pystyi.

Avant-malli on kaksilitrainen bensakone, joka maksaa meillä 222905 mk. Vakiovarusteina ovat mm. ESP-ajonvakautusjärjestelmä, kuusi turvatyynyä, automaattinen ilmastointi, kirkkaat kattokaiteet ja tavaratilan väliverkko sekä 15 tai 16 tuuman alumiinivanteet.

Audi A4 Avant: Audi A4-mallisto kasvoi Avant-farmarilla

KIITÄMME:

MOITIMME:

  • Audi
  • esittely
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

  3. 3

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

  6. 6

    Lippu noussut Presidentinlinnan katolle –  presidentti Koiviston hautajaispäivän vietto on alkanut

  7. 7

    Ulkomaalaiset halutaan ulos Venäjän liigasta – Vladimir Putin tukee radikaalia ehdotusta

  8. 8

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  6. 6

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  7. 7

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  8. 8

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

  3. 3

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

  6. Näytä lisää