Pasi

Autot

Valikko

Katso esimerkki mielettömistä verosummista: Suomeen on hinnoiteltu nämä kolme yli 550000 euroa maksavaa automallia

Julkaistu:

ennätyshinnat
Suomeen hinnoiteltujen superkalliiden autojen joukossa on muutamia äärimmäisiä rataurheiluautoja – ja yksi maasturi.
Tasan 551157 euroa. Siinä summa, jolla Mercedes-kauppiaalta voi kuitata omakseen Suomen kilvillä varustetun G-sarjan maastoauton, maagisilla AMG 65 -kirjamilla jatkettuna. Rahalla saa omakseen niin sanotun perusversion, eli mahdollisista lisävarusteista pääsee maksamaan vielä lisää.

Edellisestä perustason summasta suoraan valtion kassaan menevää autoveroa on joka tapauksessa noin puolet, eli huikeat 267657 euroa.

Kyseessä on sekä prosenteissa että euroissa niin suuri rahamäärä, että varakkaampikin lottovoittajaväki taatusti harkitsee moisen sijoituksen henkilökohtaista järkevyyttä.

Mutta löytyykö suomalaisten automaahantuojien hinnastoista vieläkin kalliimpia, jo valmiiksi hinnoiteltuja autoja?

No toki löytyy, mutta ei montaa. Kun hintarajaksi asettaa vähintään tuon pyöreät 550000 euroa, löytyy suomalaisista autohinnastoista Mersun ohella vain kaksi menopeliä:

Ne ovat Ferrari F12 Berlinetta (veroineen tasan 550392,39 euroa) sekä Porsche 918 Spyder (perusmallina ilman Weissach-pakettia veroineen niin ikään tasan eli 916119,05 euroa).

Ota kantaa

Oletko iloinen veronmaksaja?

Olen 25% En ole 75%
Ääniä yhteensä 18124

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    6. 6

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    7. 7

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    8. 8

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    9. 9

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    10. 10

      May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    6. Näytä lisää