Mauri

Asuminen

Näillä kuvaohjeilla turistia opastetaan suomalaisen saunan saloihin

Julkaistu:

Turistien ei tarvitse ihmetellä, miten suomalaisissa saunoissa käyttäydytään. Saunojille on julkaistu uudet ohjeet ja symbolit.
Hotelleista, uimahalleista ja kylpylöistä tutut, saunojia opastavat symbolit- eli piktogrammit on julkaistu uudessa muodossa. Tämän lisäksi on julkaistu saunomisohje, jonka avulla ensi kertaa saunova voi varmistaa onnistuneen ja miellyttävän elämyksen.

Saunaohjeita on aiemmin julkaissut muun muassa Suomen Saunaseura, mutta nykyisten symbolien ja ohjeiden takana on Sauna From Finland -yhdistys ja Lahden Muotoiluinstituutin opiskelija Pasi Tiisanoja. Sauna from Finlandin tavoitteena on kehittää suomalaisesta saunaelämyksestä maailmanluokan hyvinvointituote, jonka perässä Suomeen halutaan matkustaa.

Ohjeissa on huomioitu koko saunomisketju, eli se mitä tehdään ennen saunaa, saunassa ja saunan jälkeen. Ohjeesta hyötyvät erityisesti yritykset ja organisaatiot, jotka palvelevat kansainvälisiä asiakkaita.

– Suihku- ja löylytiloista ei löydy henkilökuntaa, johon voisi pulmatilanteissa heti turvautua, joten selkeä ohjeistus lisää saunojan turvallisuuden tunnetta. Väheksyä ei myöskään voi elämyksellisyyttä, joka ilman opastusta voi jäädä puolitiehen, kertoo tiedotteessa Sauna From Finlandin toiminnanjohtaja Carita Harju.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Apua hämmentäviin tilanteisiin

Harju täsmentää Ilta-Sanomille, että ohjeita ei toki ole pakko noudattaa orjallisesti, sillä jokaisessa saunassa on omat sääntönsä.

– Käyttäjä voikin rakentaa symboleista omanlaisensa saunapolun, jota seurata.

Saunaohjeissa on sen sijaan myös yksityiskohtaisempia vinkkejä aina hiljaisuuden vaalimisesta muistutukseen peseytyä ennen saunaa. Ohjeet on suunnattu erityisesti ensimmäistä kertaa saunoville ulkomaalaisille, joita tilanne usein jännittää.

– Sata-asteinen sauna voi kuulostaa jopa pelottavalta. Mietitään, että kiehuuko mun veri siellä, Harju kuvailee.

Ohjeille on tilausta, sillä Harjun mukaan ulkomaalaiset tuntevat suomalaiset saunatavat aika huonosti.

– Kerran näin, kun kiinalaistyttö istui suomalaissaunassa kännykkä kädessä. Hän kyllä nopeasti häipyi, kun aloin heittää löylyä, Harju naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    5. 5

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

    8. 8

      Taas törkytemppu SM-liigassa – Ässien kultakypärä löi kyynärpäällä päähän

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    7. 7

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    8. 8

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    9. 9

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    10. 10

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    5. 5

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    6. Näytä lisää