Perttu

Asuminen

Naapuri vei saunavuoron – näinkin siinä voi käydä: ”Hän ehdotti selänpesua, ja siitä se lähti”

Julkaistu:

sauna
IS uutisoi aiemmin perjantaina ”Matista”, joka pahoitti mielensä siitä, kun naapuri vei hänen saunavuoronsa. Aihe herätti kiivasta keskustelua IS:n verkkosivuilla. Osaa tapaus huvitti, osa kertoo kokeneensa saman karun kohtalon. Ja sekös otti päähän.
Helsinkiläisen Matin ikävä saunakokemus sattui aiemmin tällä viikolla.

– Oli täydelliset olosuhteet. Olin juuri tullut pitkältä lenkiltä, mielessä oli koko päivän ollut sauna, seuraavana päivänä syntymäpäivä. Nyt oli viikon rentoutumishetki käsillä, Matti (nimi muutettu) kertoi IS:lle.

Saunatilojen ovi oli kuitenkin lukossa ja tiloista kuului suihkun sekä saunomisen ääntä. Oven koputtelun ja rynkyttämisen jälkeen ovenrakoon ilmestyi lopulta naisen naama. Nainen lupasi olla valmis viiden minuutin kuluttua.

Tästä pettyneenä kerrostalossa asuva Matti päätti mennä saunan vapautumisen odottelun sijaan kotiin.

– Se ärsytti sen verran, että menin kotiin suihkuun.

Matin tarina on herättänyt kiivasta keskustelua IS:n verkkosivuilla. Osaa Matin ongelmat lähinnä huvittivat.

– Voi itkupotkuraivari! Varmaan vielä osui jalka kynnyksen ja tv:stä ei tullu hyvää ohjelmaa! Kyllä tuota kannattaa muutama vuosi murehtia, nimimerkki Jösses kirjoitti.

– Minä kuulin kerran asumisen äänen kerrostalokaksiossani. Mikä lie pöydän siirtämisen ääni. Ei tuollaista kukaan kestä, joten muutin korpeen Sääksmäelle. Nyt on hyvä, nimimerkki Junan tuoma vinoili.

Lukijoilla samoja kokemuksia

Osa lukijoista ymmärsi Matin tuskan.

– Itsellänikin on myös huono saunakokemus. Kun menin pukuhuoneeseen, niin sielläpä oli useammat vaatteet. Ketään ei näkynyt. Odottelin ja kohta tulikin muutama jätkä tupakalta. Totesin heille, että kamat niskaan ja menoksi. Lähtivät liukkaasti. Ärsytti tietenkin se, ettei osata varata omaa vuoroa vaan tullaan röyhkeästi saunaan, ARGH! totesi.

– Saunavuoroltani talutin korvasta naapurin käytävään ja viskasin vaatteet perään. Pitää joku kuri ja järjestys olla tässä yhteiskunnassa SaunaToni tuumasi.

Onnellinen saunamies kertoo puolestaan yllättävästä käänteestä, kun naapurin tyttö saunoi hänen saunavuorollaan.

– Minullakin on käynyt kuten Matilla, mutta sain naapurintytön pitkäksi venyneen vuoron pienen selvittelyn jälkeen hyvittämään tekonsa. Hän ehdotti selänpesua ja siitä se lähti. Nykyään saunomme yhdessä. :)

Toisaalta kerrostaloissa, kun asutaan, niin vahinkojakin sattuu. Ja sopukin löytyy.

– Olin menossa perheen kanssa saunaan ja ovi oli lukittuna. Oven raosta kurkkasi mies, joka jankutti juuri varanneensa kyseisen vuoron! Kerroin hänelle, että kyseinen vuoro on ollut meillä jo vuosia! Myöhemmin selvisi, että saunapäivä ja aika hänellä oli sama, vain rappu oli väärä! Mies tarjosi tuopin ja pyysi anteeksi, nimimerkki Sovittu! kirjoittaa.

– Minä menin vasta vähän aikaa sitten saunaan erään naapurin vuorolla. Kyseessä ei ollut tahallinen teko, olin yksinkertaisesti muistanut saunavuoropäiväni väärin. (...) Onneksi tuolloin ei kuitenkaan tullut sen kummempaa hämminkiä ja naapuri oli ihan ok sekoiluni kanssa. He tulivat reilusti myöhässä omalle vuorolleen ja minä vastaavasti olin jo valmis lähtemään. Ja olisin kyllä lähtenyt pikaiseen, vaikken valmis olisi ollutkaan, nimimerkki Doppler kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    5. 5

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    8. 8

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    5. 5

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    6. Näytä lisää