Ilpo, Tuure

Asuminen

Valikko

Onko sinullakin huono rahaitsetunto? Voi vaivata myös työelämässä menestynyttä

Varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmen mukaan pelko voi estää meitä aloittamaan sijoittamista.
Monelle sijoittamisen aloittaminen tuntuu vaikealta. Kysyttäessä heiltä, miksi asia tuntuu haastavalta, toisinaan kuulen, että ei heidän pikkurahoilla ole merkitystä. Usein kerrotaan, että he eivät koe saavansa alan ammattilaisilta palvelua, niin etteivät tuntisi itseään tyhmiksi. Jo pelkkä ajatuskin riskistä – rahojen edes osittaisesta menettämisestä – tuntuu ylitsepääsemättömältä. Pelko ohjaa pitämään rahat tilillä.

Meillä jokaisella on rahaidentiteetti eli käsitys siitä, millaisia olemme rahan kanssa. Jos olet tänään tuhlari, et lopeta rahojen tuhlaamista ennen kuin sinun identiteettisi muuttuu entiseksi tuhlariksi. Toisaalta, jos olet säästäjä, et muutu sijoittajaksi, ennen kuin identiteettisi muuttuu. Rahaidentiteetin lisäksi uskon, että meillä jokaisella on rahaitsetunto. Se tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta raha-asioissa. Mikäli rahaan liittyvä itsetunto on heikko, voivat raha-asiat tuntua vaikeilta, vaikkakin aivan turhaan.

Menestys ja itsetunto eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Työelämässä hyvin menestyneellä ei välttämättä ole hyvä rahaitsetunto. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että vaikka oma yritys tuottaa tai palkka on kova, varallisuuden kasvattamisen edessä tunnetaan pienuutta ja asia halutaan laittaa mieluummin taka-alalle kuin että siihen tartuttaisiin. Kuitenkin sisimmässä monella on tunne, että jotain järkevää rahalla pitäisi tehdä. Raha olisi kenties syytä pistää poikimaan ja pitää liikkeessä, ettei se sammaloidu tilillä.

Hyvätuloisilla on taloudellista liikkumavapautta enemmän kuin pienituloisilla. Pienituloinen voi ajatella, ettei hänen kannata tehdä mitään, koska pienillä summilla ei ole lopulta merkitystä. Toisaalta voisi myös ajatella, että vaikka tällä hetkellä pääomia ei ole paljon, pitkällä aikavälillä tilanne voi muuttua. Hyväksymme tilanteemme ja itsemme, ja samalla uskomme, että myös meillä on mahdollisuus. Valtaosa aloittaa aivan tyhjästä tai pienestä. Tärkeää on vain aloittaa askellus oikeaan suuntaan.

Miten rahaitsetunto kasvaa? Jos ihminen uskoo mahdollisuuteen onnistua, hän kokeilee herkimmin uusia asioita. Toisaalta jos ei usko, hän harvoin kokeilee. Meillä on tapana etsiä todisteita uskomuksillemme. Mikäli uskomme, että voimme oppia ja onnistua, koemme mahdolliset takaiskutkin eri tavalla kuin sellainen, joka uskoo, ettei tästä kuitenkaan mitään tule.

Miten omaa uskoa onnistumiseen sijoittamisessa ja varallisuuden kasvattamisessa voisi lisätä? Yksi tapa on olla utelias ja ottaa asioista selvää. Alussa on ihan ok, että ei asioista ei tajua mitään, mutta se ei ole suinkaan syy olla ottamatta selvää. Olen tavannut monta ihmistä, jonka tietotaitotaso ei ole ollut kovin korkea tavatessamme, mutta jokainen heistä on oppinut, kun he ovat uskaltautuneet tutustumaan aiheeseen. Kiinnostuminen tulee useimmiten ensin väkisin hieman aloittamalla ja pian sitä huomaa ymmärryksen lisääntyvän ja sitä myötä kiinnostuskin tuntuu kasvavan.

Ihmiset hakeutuvat helposti ihmisten seuraan, jotka ovat jollain tavalla samassa veneessä. Myös tässä asiassa vertaistuki on tärkeä. Etsi itsellesi henkilö tai useampi, jonka kanssa aloittaminen on helppoa. Yhdessä voi nauraa sille, ettei ymmärrä ensin mitään. Yksin helposti antaa periksi. Yksi ihan hyvä tapa on pelata yksin tai yhdessä raha- ja sijoituspelejä. Niissä viihtymisen ohella oppii yllättävän nopeasti.

Terhi Majasalmi on yrittäjä ja varallisuusvalmentaja Varallisuusakatemiassa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  3. 3

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  4. 4

    HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

  5. 5

    Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

  6. 6

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  7. 7

    Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

  8. 8

    Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

  9. 9

    Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

  10. 10

    Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  3. 3

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  4. 4

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  5. 5

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  6. 6

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  7. 7

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  8. 8

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  9. 9

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  10. 10

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  3. 3

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  4. 4

    HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

  5. 5

    Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

  6. Näytä lisää