Leena, Matleena

Asuminen

Valikko

Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

Julkaistu:

Barcelona
Suomalainen Juho Juvonen muutti helmikuussa Espanjan Barcelonaan. Maa on suomalaiselle tuttu, mutta silti espanjalainen byrokratia ja maan tavat jaksavat ihmetyttää.
Espanjassa työskentelevä ja asuva Juho Juvonen hämmästelee suomalaisten halukkuutta muuttaa Aurinkorannikolle. Helmikuusta lähtien Espanjassa, Barcelonassa asunut Juvonen on muutaman kuukauden aikana ehtinyt hämmästellä niin espanjalaista byrokratiaa kuin markettien hintoja. Hän kirjoittaa elämästään Barcelonassa omassa blogissaan.

Suuressa kansainvälisessa yrityksessa Espanjassa työskentelevä Juvonen asuu Barcelonan kantakaupungissa, 15 minuutin junamatkan päässä ydinkeskustasta. Aivan aluksi, hänen hankkiessaan vuokra-asunnon, yllätyksenä tulivat suuret välityskustannukset.

Juvosen noin 35 neliömetrin kokoinen vuokra-asunto kustantaa kuukaudessa 680 euroa. Kahden kuukauden vakuuden lisäksi välittäjälle oli maksettava vuotuinen 10 prosentin välityspalkkio. Juvosen tapauksessa summa oli 816 euroa. Vuokran lisäksi Juvonen joutui siis maksamaan lähes 2200 euroa ennen kuin pääsi muuttamaan asuntoon.

Asumiskuluja tulee myös vedestä noin 15 euroa kuukaudessa ja sähköstä noin 50 euroa kuukaudessa.

Toisilla suomalaisilla Espanjaan muuttaminen on sujunut kuin unelma. Katso video alla.

Vaikka huoneiston hinta huitelee pitkälti samoissa hinnoissa kuin Helsingissä joutuu yksiöstä maksamaan, eivät asunnot Espanjassa ole lainkaan verrattavissa Suomen tasoon. Kesällä on liian kuuma ja talvella kylmä. Barcelonassa on tällä viikolla ollut noin 15 plusastetta päivisin.

– Olen asunut useammassa maassa ja voin sanoa, että Suomessa on asunnoissa sisällä talvellakin lämpimämpää kuin missään muualla. Täällä on villasukat hyvä pitää jalassa, Juvonen sanoo.

Paikalliset eivät huolestuneet vesivahingosta

Muutama kuukausi sitten Juvosen talossa kävi mittava putki- ja vesivahinko. Katutasossa sijaitsevan kukkakaupan kauppias huomasi, että vettä valuu rakennuksesta alas kadulle. Juvosen lattia lainehti vedestä ja useampi sanko täyttyi, kun sitä kuivattiin. Paikalle hälytettiin isännöitsijä, joka totesi Juvosen alakerrassa sijaitsevan asunnon mennen huonoon kuntoon.

– Putket piti korjata, mutta täällä kukaan ei ollut kiinnostunut talon rakenteiden kastumisesta. Paikalliset sanoivat, että kyllä se siitä kuivuu. Kesä kuulemma kuivattaa!

Totta kai suomalaiseen rakennustapaan tottuneena Juvonen ajatteli, että vähintään eristeet tulisi vaihtaa tai koko talo on pian homeessa.

– Ei täällä varmaankaan minkäänlaisia eristyksiä rakenteisiin ole laitettu, joten ei niitä myöskään tarvitse vaihtaa, Juvonen naurahtaa.
Kostea meri-ilmasto saa ikkunat huuruun, koska asunnossa ei ole ilmanvaihtoa. Asunnossa ei ole ilmastointia, jolloin ikkunoita täytyy välillä pitää auki. Tästä päästään kierteeseen, jossa asuntoa lämmitetään ja ikkunoita pidetään auki.

– Kosteus jää sisälle. Välillä tulee hometta seiniin, jota pitää hieman pyyhkäistä pois, Juvonen kertoo.

Alkoholi edullista, muut ostokset jopa kalliimpia

Juvonen ihmettelee myös suomalaisten hehkutusta siitä, kuinka Espanjassa kaikki on halvempaa. Toki alkoholi on Suomen hintoihin verrattuna edullista, mutta ostoskorin hinta saattaa paikoin olla enemmän kuin Suomessa.

– Lähituotteet ovat edullisia, mutta suomalaisten suosimat kaurahiutaleet, Edam-juusto ja tuoremaito ovat paljon kalliimpia.

Jos Espanjassa tekee töitä, täytyy hankkia paikallinen henkilötunnus. Vaikka Juvonen on EU-kansalainen, oli espanjalainen byrokratia ja tunnuksen hankkiminen hankalaa. Oli käytävä neljässä eri virastossa, jotta paperiasiat sai kuntoon, eivätkä paikat tietenkään olleet vierivieressä.

– Tiettyjä asioita helpottaa, että puhun espanjaa sujuvasti, Juvonen myöntää.

Myös pankkitilin, jota ilman ei vuokra-asuntoa saa, avaaminen oli mennä hankalaksi.

Juvosen työsopimus on toistaiseksi voimassa, joten ainakaan hetkeen hän ei ole Suomeen tulossa.

Muutitko asumaan ulkomaille? Sujuuko arki paremmin kuin Suomessa? Vai kenties paljon huonommin? Kirjoita: simo.holopainen@iltasanomat.fi
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Noin 30-vuotias mies kuoli nokkakolarissa Nurmijärvellä

  5. 5

    SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

  6. 6

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  7. 7

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  8. 8

    Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

  9. 9

    Puukotus festivaalin poistumisalueella Vantaalla – poliisi kaipaa havaintoja tapon yrityksestä

  10. 10

    ”Tyttöystävä” kritisoi opintotukiuudistusta HS:ssa: ”Taloudellinen riippuvuus poikaystävästä tuntuu nöyryyttävältä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  4. 4

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  5. 5

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  6. 6

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  7. 7

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  8. 8

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  9. 9

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  10. 10

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Noin 30-vuotias mies kuoli nokkakolarissa Nurmijärvellä

  5. 5

    SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

  6. Näytä lisää