Sami, Samuli

Asuminen

Maistuuko kahvisi pahalta? Huolla keitin kuosiin 4 vinkillä!

Julkaistu:

kahvinkeitin
Aamutokkurassa kahvinkeitto voi mennä pieleen ja kahvi maistua kitkerältä. Joskus syy löytyy myös kahvinkeittimen laiskasta puhdistamisesta.
Kahvinkeitin on usein kovalla käytöllä. Mitä useammin kahvipannu kotonasi porisee, sitä useammin se myös pitää pestä. Tavallisessa kodissa kahvinkeittimen puhdistuspuuhiin kannattaa ryhtyä kerran kahdessa tai kolmessa viikossa, työpaikalla jopa useammin, neuvoo siivous.info-sivusto.

Tärkeää kahvinkeittimen puhdistaminen on tietenkin siksi, että puhtaasta kahvinkeittimestä tulee myös hyvänmakuista kahvia. Lisäksi kahvinkeittimeen kerääntyy ajan mittaa kalkkisaostumia, jotka on syytä poistaa.

Martat taas muistuttavat, että kahvista jää sekä kannuun että suodattimeen rasvaa. Tämä tulee pestä pois säännöllisesti. Ja kukapa nyt haluaisi lähteä laiteostoksille usein? Kahvinkeitin pysyy pidempään käyttökuntoisena, kun sitä huolletaan usein.

Useimmat kahvinkeittimet voi puhdistaa seuravilla ohjeilla. Luethan kuitenkin myös oman kahvinkeittimesi puhdistusohjeet ennen työhön ryhtymistä. Joissakin keittimissä esimerkiksi etikan tai kalkinpoistoaineiden käyttö on kokonaan kielletty.

4 ohjetta:

1. Kannu ja suppilosuodatin pestään aina käytön jälkeen. Voit käyttää tähän käsinpesuun tarkoitettua astianpesuainetta. Pyyhi tämän jälkeen kahvinkeittimen päällys ja lämpölevyt kostealla mikrokuituliinalla.

Kahvinkeittimen keittimen voi puhdistaa myös ruokasoodalla, Ilta-Sanomille haastattelun antanut Paulig-instituutin koulutuspäällikkö Harri Hytönen neuvoo. Litraan vettä kaadetaan kolme ruokalusikallista ruokasoodaa, jonka jälkeen sekoitus kaadetaan säiliöön. Sekoitus suodatetaan puoleen väliin, virrat katkaistaan puoleksi tunniksi ja tämän jälkeen valutetaan loppuun.

– Sitten vielä puhdistaa keittimen kaksi kertaa puhtaalla vedellä, Hytönen neuvoo.

2. Ruokasooda sopii myös suppilosuodattimen puhdistukseen. Jos suppilosuodatin on valkoinen, saat siitä jälleen raikkaan värisen ripottamalla suppiloon ruokasoodaa ja harjaamalla sen kostealla astianpesuharjalla. Tämän jälkeen suppilosuodatin huuhdellaan hyvin, Martat neuvovat.

3. Pese toisinaan myös kahvinkeittimen vesisäiliö käsipesuun tarkoitetulla astianpesuaineella ja harjaa säiliö astianpesuharjalla. Huuhdo säiliö pesun jälkeen monta kertaa ja keitä 2-4 kannullista puhdasta vettä, Martat neuvovat.

4. Kalkkisaostumien poistoon käy laimennettu väkiviinaetikka tai kaupasta ostettu kalkinpoistoaine. Paulig-instituutin koulutuspäällikkö Harri Hytönen neuvoo, että hyvä nyrkkisääntö on poistaa kalkki aina kun suodatinpaperi loppuu.

Jos käytät väkiviinaetikkaa, tee vedestä ja etikasta seos. Siivous.info-sivuston mukaan suhde voi olla vaikkapa 30:70 (etikkaa 30).

Kaada tämän jälkeen seos kahvinkeittimen vesisäiliöön ja laita keitin päälle. Sammuta keittimen virta, kun seosta on valunut pannuun noin puolet. Anna etikan vaikuttaa 30 minuuttia ja laita sitten virta takaisin päälle. Anna loppuseoksen valua pannuun. Huuhtele tämän jälkeen keitin niin, ettei etikan makua jää kahviin. Keitä 1-2 pannullista puhdasta vettä keittimessä. Tiskaa myös keittimessä olevat irto-osat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    6. 6

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    7. 7

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    8. 8

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    9. 9

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    10. 10

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    6. Näytä lisää