Joni, Joonas, Jouni

Asuminen

Valikko

Tällaiset huonekalut ovat huutokauppaväen suosiossa – nykynuorilla ja vanhemmalla väellä eri maku

huutokauppa
Wenzel Hagelstam, 75, on pitkän tauon jälkeen takaisin huutokauppahommissa nimeään kantavassa huutokauppakamarissa Helsingin Tehtaankadulla.
Wenzel Hagelstam sanoo alan elävän koko ajan. Hän on ollut mukana yli 43 vuotta ja nähnyt trendit sekä ihmisten kiinnostukset.

– Nykynuoret ovat kiinnostuneita väreistä ja he haluavat nostalgisia 50- ja 60-lukujen huonekaluja. Vanhemmat ihmiset huutavat itselleen klassista tavaraa. Maailma on muuttunut sitenkin, että nykyään sekoitetaan kodeissa antiikkia ja modernia.

– Kodin ei pidä olla jäykkä. Kodin on oltava persoonallinen ja asukkaansa näköinen, ei mikään näyttelytila, aikoinaan 1600- ja 1700-lukujen tavaroista ja taiteesta kiinnostunut Hagelstam sanoo.

– Käyn paljon gallerioissa ja seuraan nykytaidetta, että siinä mielessä makuni on muuttunut. Kun vanhenee, maku yksinkertaistuu, hän naurahtaa.

Huutokauppakamarin pitäjä kertoo, että vanhemmat ihmiset jättävät paljon tavaroita huutokaupattavaksi, koska muuttavat pienempiin asuntoihin. Näin liikkuu myös arkipäivän käyttötavara.

Hyvänä esimerkkinä tällaisten tavaroiden liikkumisesta Hagelstam mainitsee Nelosella nähtävän Huutokauppakeisari-ohjelman.

– Suhtaudun ohjelmaan positiivisesti. Siinä näkee, että tavallinen käyttötavara kiinnostaa ihmisiä. Huutokauppakeisari on kaikin puolin sympaattinen formaatti, hän kehuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    6. 6

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    7. 7

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    8. 8

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    9. 9

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    10. 10

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    6. Näytä lisää