Akseli

Asuminen

Valikko

Pinkki ilmestys Keravalla: 100 virkkaajaa puki puutalon räväkästi

Satakunta virkkaajaa loi vanhalle talolle upean ulkoasun Keravan taidemuseon tempauksessa.
Keravan juna-aseman kupeessa komeileva vanha puutalo on saanut huomionhakuisen ulkokuoren. Kirkkaanpinkissä pinnassa ei ole kyse maalista, vaan yhteistuumin toteutetusta virkkuutyöstä.

Kyseessä on Keravan taidemuseon ja Puolassa syntyneen virkkaustaiteilija OLEKin yhteistyöllä toteuttama taideteos. Kauttaaltaan rakennuksen peittävää virkkuutyötä koristaa toinen toistan kauniimpia kuviointeja.

Taiteilija valitsi juuri pinkin värin siitä syystä, ettei sitä ole yhdenkään maan lipussa.

– Taideteos ei pääse oikein oikeuksiinsa kuvissa. Paikan päällä pinkki väri hohtaa aika hienosti vihreän nurmen keskellä, ja työn kuvioinnit tulevat paremmin esiin, kertoo Keravan taidemuseon johtaja Arja Elovirta.

Villalangan alla olevassa 1900-luvulla rakennetussa talossa toimii Galleria Alli. Keskeisellä sijainnilla toimiva taidegalleria sattui juuri olemaan näyttelyä vailla ja siitä tuli oiva työpaja koukkuniekoille.

– Työtila oli siitä hyvällä paikalla, että siellä oli ihmisten helppo pistäytyä ja tulla ja mennä. Joku saattoi napata lankaa mukaan kotiin ja tiputtaa valmiin palan takaisin myöhemmin.

Satakunta virkkaajaa

Yhteisöllinen ympäristötaideteos valmistui keravalaisten vapaaehtoisten voimin muutamassa viikossa.

Mukana virkkaamassa oli muun muassa paikallisten yhdistysten jäseniä, maahanmuuttajia ja Vantaan Sokkakujan vastaanottokeskuksen asukkaita. Yhteensä virkkaajia oli noin satakunta.

Valtava virkkuutyö saatiin pystyyn suunniteltua aiemmin. Talon avajaisia vietetään huomenna sunnuntaina Our Pink House -puutarhajuhlien merkeissä gallerian pihapiirissä. Elovirran mukaan pinkki talo on herättänyt valtavasti kiinnostusta Keravalla.

Tarkoituksena on, että virkattu taideteos pysyy paikoillaan marraskuun viimeiseen viikonloppuun saakka, mikäli säät niin sallivat.

Tästä jatkaa Keravan taidemuseon Näkyväksi Neulottu -taidenäyttely, jossa nähdään lisää langalla luotua taidetta. Uudesta ulkoasusta huolimatta Galleria Allin näyttelytoiminta jatkuu entisellään.

– Olemme niin kuin silmukat kudoksessa, yhdessä vahvempia. Jos yksi silmukka karkaa, koko rakenne pettää, toteaa taiteilija OLEK taideteosta koskevassa tiedotteessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  6. 6

    Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

  7. 7

    Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

  8. 8

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  9. 9

    Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

  10. 10

    HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  2. 2

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  3. 3

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  4. 4

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  5. 5

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  6. 6

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  7. 7

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  8. 8

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  9. 9

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  10. 10

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  10. 10

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  6. Näytä lisää