Usko

Asuminen

Valikko

Tällainen on omenoita uhkaava muumiotauti – ”Nyt, kun ampiaiset käyvät maistelemassa satoa, tauti näyttää leviävän nopeasti”

muumiotauti
Syksyn runsasta omenasatoa uhkaa muumiotauti, Biolan kertoo tiedotteessa. Sienitautia lisäävät tänä vuonna ampiaiset.
Omenasato on tänä vuonna paikoin hyvin runsas.

Puutarhan herkkuja uhkaa kuitenkin muumiotauti, joka aiheuttaa omenoihin pehmeitä ruskeita laikkuja. Laikut leviävät ja muuttavat omenan ruskeaksi. Myöhemmin omenaan muodostuu vaalean harmaita itiöpesäkkeitä. Niiden turvin tauti talvehtii ja on valmiina tartuttamaan uusia omenoita, Biolan kertoo tiedotteessa.

– Omenan kuoren rikkoutuminen avaa tauti-itiöille helpon reitin hedelmään. Nyt, kun ampiaiset käyvät maistelemassa satoa, muumiotauti näyttää leviävän nopeasti.

– Kukkien väheneminen syksyä kohti saa ampiaiset etsimään ravintoa kaikkialta. Siksi syyskesällä ne syövät myös marjoja ja hedelmiä, kertoo tiedotteessa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Hävitä polttamalla

Muumiotautia voi kuitenkin ehkäistä, sillä muumiotauti viihtyy lämpimässä ja kosteassa. Siksi ajallaan tehdyt hoitoleikkaukset, jotka pitävät omenapuun latvuksen ilmavana, ovat varmin tapa torjua muumiotautia.

– Pieniä hedelmäpuita ja marjapensaita voi koittaa suojata ampiaisilta hyönteisverkoilla tai kasvuharsoilla. Suurten hedelmäpuiden suojaaminen on lähes mahdotonta, Kerttula kertoo.

Muumiotauti kiusaa etenkin omenalajikkeita, jotka ovat arkoja omenaruvelle, sillä tauti iskee helposti ruven tekemän viillon kautta.

Muumiotauti-itiöt leviävät tuulen mukana. Siksi myös tautisten omenoiden oikeasta hävittämisestä tulisi huolehtia. Puutarhakompostissa tauti-itiöt eivät häviä. Varmimmat keinot muumiotautisten omenoiden hävittämiseen ovat polttaminen ja kompostointi lämpökompostorissa.
  • omenat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Koulu palaa Naantalissa

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Suurvaltajohtajien huippukokous Suomessa aiheuttaisi megaluokan turvatoimet – ”Kyllä poliisi resurssinsa varaa ja suunnittelu alkaisi välittömästi”

    6. 6

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    7. 7

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      Tietäisitkö vastauksen? Moona, 27, tuskailee miljonäärivisassa jo toisen kysymyksen kohdalla: ”Onks noloa käyttää oljenkorsi?”

    10. 10

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    8. 8

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Koulu palaa Naantalissa

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Suurvaltajohtajien huippukokous Suomessa aiheuttaisi megaluokan turvatoimet – ”Kyllä poliisi resurssinsa varaa ja suunnittelu alkaisi välittömästi”

    6. Näytä lisää