Lyydia, Lyyli

Asuminen

Valikko

Yhteisomistuksessa olevat mökit aiheuttavat riitoja – IS:n lukija: ”Erkki-setä alkoi kiusata muita osakkaita”

Julkaistu:

perintömökit
Perintömökit jäävät usein useamman omistukseen. Nämä aiheuttavat riitoja esimerkiksi, kun yksi haluaisi pitää mökin ja toinen myydä sen.
IS kertoi torstaina, kuinka perintömökki aiheuttaa yhä useammin päänvaivaa. Joka vuosi on enemmän tapauksia, jossa mökkiin liittyviä pulmia ja riitoja selvitetään asiantuntijoiden voimin.

Lukijat kertoivat jutun yhteydessä omista kokemuksistaan. Esimerkiksi nimimerkki Tapola Tampereelta kertoo, kuinka hän joutui ylläpitämään yhteistä mökkiä, kun muut kävivät vain nauttimassa mökkeilyn parhaista puolista.

– Asuin sisaruksista lähimpänä mökkiä, muut kauempana. Arvatkaa kuka kävi tekemässä sitä-tätä-ja-tuota, kun muu pesue saapui saunomaan tehdyillä puilla, hoidetuilla poluilla, laituri joessa paikallaan ja tyhjennetyllä huussilla. Ja kaikki yhtä aikaa heinäkuussa – tietenkin. Jos joku on niin tyhmä, että ottaa yhteismökin, tehkää osakassopimus ja palkatkaa mökkitalkkari hoitamaan edes osa töistä. Kulut on helpompi tasata kuin työt, hän kertoo.

Mökistä eroon!

Nimimerkki Kkkppp haluaisi päästä mökistä eroon, mutta sisarus ei halua myydä.

– Miten perintömökistä pääsee irti, kun toinen sisarus ei sitä anna myydä eikä halua lunastaa minua ulos – hän se siellä haluaa olla. Mieluummin olisin ottanut perintöni rahana kuin hankalassa paikassa olevana mökkinä. Ja miksi minun pitäisi maksaa käytöstä jos en siellä käy? Hän ihmettelee.

Nimimerkki Mökistä eroon päässyt puolestaan kertoo sisarusten välisestä mökkiriidasta, joka kärjistyi välien katkeamiseen. Perintömökki jäi kolmen sisaruksen kesken, kun neljäs ostettiin ulos perinnönjaossa. Kun kaksi sisaruksista halusi myydä omat osuutensa, kolmas löi kapuloita rattaisiin.

– Rahalla ei tuntunut alussa olevan merkitystä. Tärkeintä oli vain isän rakentaman mökin arvostus, jota emme hänen mielestään tehneet. Asetteli omia ehtojaan meidän osuuksien ostamiselle, syytteli ja syyllisti, toi esiin omia ja miehensä uhrauksia ja panostusta mökin ja tontin suhteen, kantoi kaunaa ja katkeruutta vanhoista asioista teini-iän tapahtumista lähtien. Kaupat lyötin lukkoon ja sai mökin haltuunsa pilkkahintaan. Kaiken kukkuraksi laittoi vielä välit poikki, samoin hänen 30-vuotias lapsensa, Mökistä eroon päässyt kertoo.

– Vaimon Erkki-setä alkoi kiusata muita osakkaita. Kaveri ilmestyi illalla omine vieraineen paikalle ilmoittamatta ja sanoi, että muiden pitää poistua paikalta. Miten tulla toimeen tällaisen jäkälän kanssa? Ei mitenkään, joten myimme osuutemme, nimimerkki Jäkälä puolestaan kertoo.

”Tunnistan jo vaaroja”

Nimimerkki Perintömökki ei vielä ole siinä tilanteessa, että yhteisomistuksessa olevasta mökistä riideltäisiin. Tällä hetkellä kulut tasataan metsätuloilla. Häntä kuitenkin huolettaa, kuinka tulevaisuudessa käy.

– Tunnistan jo vaaroja. Vielä mennään metsätuloilla, mutta kun ne rahat on käytetty, alkaa toinen omistaja vaatia mökistä luopumista tarkoittaen sitä, että joudun lunastamaan hänen osuutensa. Vaikea paikka, kun mökki on suvun mailla. Eihän siitä haluaisi luopua. Toinen sitten kuitenkin katsoo oikeudekseen vierailla halutessaan mökillä, hän miettii.

Joskus suvun välit saattavat rikkoutua erimielisyyksien seurauksena.

– Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että älkää ikinä toivoko saavanne perintöä. Pahimmassa tapauksessa se vain aiheuttaa vuosien päänvaivan tai repii suvun välit hajalle niin, että kukaan ei enää halua puhua sukulaisilleen, nimimerkki Ei perintöä puolestaan sanoo.

Aina ei tarvitse kinastella

Osa lukijoista kuitenkin muistuttaa, että aina perintöasioissa ei tarvitse mennä vaikeimman kautta.

– Olen perinyt mökin ja maksanut sisarusten osuudet niin, että mökki on nyt oma. Asia sujui suhteellisen hyvin ja perintöverot sun muut eivät nyt niin suuria kuitenkaan ole. Mökki on huippujuttu ja hyvä kun saa välillä olla metsien asukki. Niin ja sisaruksetkin saavat mökkiä kyllä käyttää kun emme itse ehdi, nimimerkki Mökki mielessä kertoo.

– Kun isäni kuoli yhdeksän vuotta sitten, äitini, siskoni ja minä teimme perinnönjaon. Äitini ja sisareni eivät halunneet mökkiä, koska heillä oli ja on omat rakennuksensa huolehdittavanaan. Mökki jäi minulle. Se oli hyvä ratkaisu. Nyt minulla on oma paikka, jossa olla kesäisin entisessä lapsuuskotikunnassa, nimimerkki Maaria sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    2. 2

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Bachelor-Tuomas särki valittunsa sydämen – poikamiehen valitseman Ninjan itkuinen tilitys: ”Kyllä mä rakastan vielä Tuomasta”

    6. 6

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    7. 7

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    8. 8

      Samu Haber paljastaa tatuointinsa vaietun taustan – kaiken takana yllättäen Lauri Ylönen: ”Onhan se ihan helvetin noloa”

    9. 9

      Isisille uskolliset asemiehet hyökkäsivät 200 000 asukkaan kaupunkiin: ”Lukitkaa ovenne ja porttinne”

    10. 10

      Laura purskahti itkuun saadessaan Bachelor-Tuomakselta pakit: ”Mulla ei ole hänelle mitään sanottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – kirveellä aseistautunut mies häiritsi muistotilaisuutta

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – kirveellä aseistautunut mies häiritsi muistotilaisuutta

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    2. 2

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Bachelor-Tuomas särki valittunsa sydämen – poikamiehen valitseman Ninjan itkuinen tilitys: ”Kyllä mä rakastan vielä Tuomasta”

    6. Näytä lisää