Miia, Mira, Mirva

Asuminen

Valikko

Sorrutko näihin siivousmokiin? 6 asiaa, jotka tekevät siivoamisesta entistä hankalampaa

Pesetkö ikkunat auringonpaisteessa tai valmistatko puhdistusaineen itse? Ehkä mietit asian uudestaan.
Kuinka monta kertaa olet turhautunut, kun siivoaminen tuntuu ylivoimaiselta? Saattaa olla, että siivousrutiinisi ovat väärät. Olet tykästynyt itsetehtyyn puhdistusaineeseen, mikä ei toimi tai siivotessa siirtelet pölyjä vain paikasta toiseen.

Good Housekeeping -julkaisu kertoo, mitä asioita kannattaa välttää, jotta siivoamisesta ei tee entistä hankalampaa:

1. Puhdistusaine on itsetehtyä

Internet on täynnä ohjeita näppärien ja ekologisten puhdistusaineiden valmistamiseksi. On vain hyvä, että ihmiset ovat tietoisia ympäristöstä. Nämä valmisteet saattavat kuitenkin jättää paikat entistä tahmaisemmiksi, ja saatat joutua puhdistamaan kaiken uudelleen. Pidemmän päälle tämä voi tulla sinulle kalliiksi – unohtamatta, kuinka paljon se vie aikaa.

2. Käytät pölyhuiskaa

Totuus: kauniin sateenkaarenväriset pölyhuiskat siirtelevät vain pölypalleroita paikasta toiseen. Paikat eivät todellisuudessa puhdistu ollenkaan. Heitä pölyhuiska pois ja luota tästä lähtien mikrokuituliinaan.

3. Peset ikkunat auringonpaisteessa

Kauniina kevät- tai kesäpäivänä saattaa tulla ajatus, että ikkunat voisi pestä. Auringonlämpö kuitenkin kuivattaa vesipisarat ennen kuin ehdit pyyhkiä ikkunat kunnolla. Säästä ikkunanpesu pilviselle päivälle tai voit joutua puhdistamaan ikkunat uudestaan.

4. Et puhdista imuriasi

Jos et silloin tällöin puhdista imuriasi, voit joutua imuroimaan koko asunnon uudestaan. Täydestä pölynimuripussista ja puhdistamattomasta laitteesta saattaa levitä asuntoon pölyä ja likaa. Vaihda pussi usein tai tyhjennä imurin tyhjiö.

5. Et annan puhdistusaineen vaikuttaa

Puhdistusaineesta riippuen kannattaa antaa aineen vaikuttaa hetken aikaa. Muuten helposti huomaa, että ruiskii ainetta uudestaan ja uudestaan, ja lopulta käyttää puhdistukseen enemmän aikaa kuin olisi tarve.

6. Et muista mitä on tekemättä – ja mitä on jo tehty

Hyvin järjestelty on puoliksi tehty. Tämä pätee myös siivoamiseen. Suunnittele siivousurakka tarkkaan, jotta tiedät mitä kannattaa tehdä nyt ja mitä voi jättää myöhemmäksi. Älä anna paikkojen repsottaa – mutta muista myös, että kaikkea ei välttämättä tarvitse siivota edes viikoittain.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    2. 2

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    3. 3

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    4. 4

      Poliisilta lisätietoja Kampin vessassa tuleen syttyneestä henkilöstä: Ulkopuolisten ei epäillä liittyvän tapaukseen

    5. 5

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    6. 6

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    7. 7

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    10. 10

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    2. 2

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    3. 3

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    4. 4

      Poliisilta lisätietoja Kampin vessassa tuleen syttyneestä henkilöstä: Ulkopuolisten ei epäillä liittyvän tapaukseen

    5. 5

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    6. Näytä lisää