Miia, Mira, Mirva

Asuminen

Valikko

Jenniina, 24, joutui mökkihuijarin vedätyksen uhriksi – joutui maksamaan ylimääräiset 400 euroa

Forssalaispariskunnan juhannus meni pilalle, kun mökkiä ei löytynytkään Kalajoelta.
Jenniina Myyryläinen, 24, kertoo Ilta-Sanomille varanneensa juhannukseksi vuokramökin Kalajoen hiekkasärkiltä Tori.fi-palvelun kautta.

– 400 euroa oli hinta. Lähdettiin ajamaan Kalajoelle juhannustorstaina ja saavuttiin perille kymmenen maissa, Myyryläinen kertoo.

Mökin vuokraaja lupasi, että mökin avaimet saa camping-alueen vastaanotosta, mutta perillä odottikin yllätys.

– Meille sanottiin, ettei meille ole mitään mökkiä. He kertoivat, että tämä on jo toinen huijaus samalla viikolla. Olemme tavoittaneet myös tämän toisen pariskunnan, Myyryläinen kertoo.

Myyryläinen ja muu juhannusseurue kävivät osoitteessa, jossa vuokratun mökin piti olla. Siellä oli keltainen mökki, mutta ei lainkaan ilmoituksen kuvassa ollutta vihertävänharmaata mökkiä.

– Sen pihassa juttelin mökin senhetkisten vuokralaisten kanssa. Sanoin, että ei varmasti olla ainoita, jotka asiasta tulee kyselemään ja ihmettelemään.

– He olivat hyvin ihmeissään kuten mekin.

Myöhemmin Myyryläinen kertoo löytäneensä ilmoituksessa mainitun mökin, mutta kuvan perusteella se sijaitsee Luostolla, ei Kalajoella.

Täysin pilalle seurueen juhannus ei mennyt, sillä heidän onnistui saada Kalajoelta perjantaina toinen mökki. Se kuitenkin maksoi toiset 400 euroa.

Myyryläinen teki tapauksesta ilmoituksen poliisille. Poliisista vahvistetaan IS:lle, että asiaa tutkitaan petoksena.

Viime vuonna Ilta-Sanomat kertoi poikaporukasta, jonka juhannus meni pilalle, sillä Himokselta vuokratun mökin paikalta löytyi pelkkää metsikköä.

Mökkiä välittäneen sivuston ylläpitäjä kuvaili tapausta tällöin hirvittäväksi ja selkeäksi petokseksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  4. 4

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  5. 5

    Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

  6. 6

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  7. 7

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  8. 8

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  9. 9

    Kommentti: Urheilu sai uuden supertähden – Joshuan ja Klitshkon ottelu jää nyrkkeilyhistoriaan

  10. 10

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  4. 4

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  10. 10

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  2. 2

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  3. 3

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  4. 4

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  5. 5

    Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

  6. Näytä lisää