Kullervo

Asuminen

Nuorenparin toiminta rannassa iltamyöhällä oli naapureille liikaa – alkoi kahdeksan vuoden riitely

Julkaistu:

Ilta-Sanomat on tällä viikolla kertonut suomalaisten mökkinaapuririidoista sekä keinoista, joilla niitä voisi välttää.
Ilta-Sanomien haastattelemat asianajajat kertovat, että joskus riitatilanteet kuitenkin venyvät jopa vuosien oikeustaisteluiksi.

Pisimmillään naapureiden riidat voivat kestää jopa kymmenkunta vuotta. Näin kävi esimerkiksi eräässä tapauksessa, jossa naapurikiinteistö sai uuden omistajan.

Mökkinaapurusten riitoja on sittemmin ratkottu hallinto-oikeudessa, käräjäoikeudessa ja kunnantalolla rakennusluvan osalta.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun nuori pariskunta osti naapurikiinteistön ja toi rantaan jatkuvan autoremontin äänet. Rälläkkä huusi iltamyöhään, mikä ei viereisen tontin iäkästä pariskuntaa miellyttänyt. Tunnelma rannassa oli pilalla ja riitaisuudet edessä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Seuraavaksi naapurit riitelivät tieliittymistä. Uusi naapuri rakensi tontilleen toisen liittymän, ja se harmitti iäkästä naapuria, koska hänen tulkintansa oli, että uusi liittymä oli tehty ilman minkäänlaisia lupia.

Naapureiden jatkuva toistensa kyräily meni niin pitkälle, että toinen osapuoli haki lähestymiskieltoa käräjäoikeudesta. Käräjäoikeus ei katsonut lähestymiskieltoa kuitenkaan tarpeelliseksi.

Kun naapurit tulivat ulos käräjäsalista alkoi riita, jonka seurauksena osapuolet roikkuivat niin sanotusti rivelissään.

Riitaisuudet ovat edelleen ratkaisematta. Seuraavaksi on edessä pahoinpitelysyytteet, joita käräjäoikeus joutuu käsittelemään.

Naapurit ovat riidelleet jo noin kahdeksan vuotta eikä mikään viittaa siihen, että tilanne olisi rauhoittumassa.

Mökkiriidat pysyvä olotila Suomessa

Mökkinaapureiden riidat ovat puolen miljoonan kesämökin Suomessa pysyvä olotila.

Asianajajaliiton Päijät-Hämeen osaston puheenjohtajana toiminut heinolalainen Juha Untamo esittää riitaisuuksien välttämiseksi naapurisopimuksen tekemistä kesämökkiläisten kesken.

– Sopimuksessa selvitettäisiin mikä on niin sanottu hyvä tapa alueen asukkaiden kesken.

Untamolla on vuosikymmenien kokemus asianajajan työstä. Riitojen ratkaiseminen on tuttua työtä. Moni asianajaja ei edes ota riitajuttuja kovin mielellään hoitaakseen.

– Ne voivat tulla hyvinkin kalliiksi. Lasku voi nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.

– Hyvä tapa olisi, että kun alueelle tulee uusi kesäasukas, niin hän ottaisi naapureihin yhteyttä, kävisi esittäytymässä ja ottamassa selvää millaiseen elämään asukkaat ovat tottuneet.

– Ja yhtä hyvä tapa on se, että alueella asuvat ottavat uudet tulijat ennakkoluulottomasti vastaan.

Untamon mielestä tärkeätä olisi tietää mitä pidetään soveliaana ja mitä tulee välttää.

– Sen verran meillä pitää olla nöyryyttä, että ottaa selvää asioista, jotta ei pääse syntymään turhia epäluuloja.

– Jos tulee muskeliveneellä mökkijärvelle, jossa vain perinteiset soutuveneet ovat käytössä ja moottoriveneet kiellettyjä, niin avausta ei voi kovin onnistuneena pitää.

– Aika vähällä saa selville, miten asukkaat elävät ja mikä on sallittua, Untamo muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. 6

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    7. 7

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    8. 8

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    9. 9

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    10. 10

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. Näytä lisää