Jarkko, Jere, Jarno

Asuminen

Valikko

IS:n lukija kertoo mökkinaapurin harvinaisen härskistä tempusta: ”Nyt on lähtenyt pahasti lapasesta”

Julkaistu:

Mökkinaapureiden riidat ovat puhuttaneet Ilta-Sanomien lukijoita viime päivinä.
Mökkinaapureiden riidat ovat puolen miljoonan kesämökin Suomessa turhan yleistä. Riitaisuudet kestävät jopa sukupolvien yli ja siirtyvät isiltä pojille.

Riitoja yritetään usein ratkoa sopuisasti keskustellen, mutta silloin tällöin asioita joudutaan puimaan lakituvassa saakka.

Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona, että eräässä tapauksessa riita mökkilaiturista johti ennennäkemättömään kilpavarusteluun ja naapureiden väliin rakennettiin lopulta piikkilankaeste.

Samassa yhteydessä IS pyysi lukijoitaan kertomaan omia kokemuksia siitä, millaiset asiat aiheuttavat riitaa mökkinaapurusten välille.

Keskustelu on ollut vilkasta.

Nimimerkki Niin tuttua kertoo harvinaisen härskistä tapauksesta, jossa hän oman kertomansa mukaan totesi, että rajat kannattaa merkata tarkasti.

– Vanhempani myi mökkimme tutulle, joka eli hissukseen. Kun kävimme hänellä kylässä, siis vanhalla tutulla tontilla, ihmettelimme, kuinka asiat olivat muuttuneet. Uusi naapuri vanhalla mökillä oli siirtänyt rajapyykkiä 5 metriä, istuttanut valtaamalleen tontille marjapuskia ja leventänyt entistä polkua leveäksi tieksi. Paikalle kutsutut kunnan virkamiehetkin olivat vaatimassa saunan, liiterin ja ulkorakennuksen purkamista, kun ne sijaitsivat tien päällä, hän kertoo erikoisesta tapauksesta.

– Sanoimme, että nyt on lähtenyt pahasti lapasesta, sillä kyllä me rajat muistamme selvästi. No, mittauksien jälkeen raja pantiin siihen, missä se ennenkin oli, eikä kunnalta tai uudelta naapurilta tainnut tulla minkäänlaista anteeksipyyntöä. Eli uuden asukkaan kannattaa aina varmistaa rajat ja myös merkitä ne naapureiden ja myyjän kanssa, kun kaikki ovat vielä paikalla ja puheväleissä.

Naapuri kielsi niittämästä ja poistamasta juurakoita

Myös nimimerkki Kesäporsaat kertoo ikävästä episodista. Perheellä oli ollut mökki vuosikymmenten ajan, ja naapurimummon kanssa asiat sujuivat mainiosti. Kun naapuri kuoli, tilanne muuttui.

– Uudet asukkaat pistivät heti ranttaliksi, grammari soi täysillä ja he keikuilivat ilkialasti kaljapulloineen pitkin pihaa yöt päivät, Kesäporsaat kirjoittaa.

Melutasosta huomauttaminen ei auttanut asiaa.

– Haukkuivat niin ruttuun, että meinasi köniin tulla.

Lopputuloksena oli se, että perhe joutui myymään kesämökin.

Äly hoi älä jätä -nimimerkki kirjoittaa puolestaan omistushaluisesta mökkinaapuristaan.

– Minun mökkinaapurini salmen toisella puolella omistaa omasta mielestään koko salmen vesialueen, myös minun rantani, ja kielsi niittämästä ulpukoita ja kaislaa ja poistamasta niiden juurakoita.

Kirjoittajan mukaan naapuri uhkasi jopa ”toimenpiteillä”, ellei toiminta lopu. Hän otti itse lopulta yhteyttä viranomaisiin asioiden ratkaisemiseksi.

Joskus myös rakkaat lemmikit kuumentavat tunteita. Höpö-nimimerkki kirjoittaa, että hänellä on ollut tähän asti erittäin hyvät suhteet mökkinaapureihin. Naapurin uusi naisystävä ja tämän koirat ovat nyt kuitenkin aiheuttaneet kitkaa naapurussuhteisiin.

– Nyt sopu on kovalla koetuksella, kun naapurin uuden naisen myötä tontille on tullut naisen lasten myötä räkyttäviä rakkeja. Nainen suuttui minulle, kun uhkasin soittaa poliiseille, jos räkytys ei lakkaa, Höpö kirjoittaa.

Myös ihania naapureita on – ”Saamme hakea naapurin porakaivosta juomaveden”

Läheskään kaikki eivät kuitenkaan joudu kinastelemaan. Nainentre-nimimerkki on keksinyt omanlaisensa tavan välttää ylimääräiset riidat. Hän kertoo isänsä neuvoneen jo omakotitalon ostamisen aikaan, että naapureiden kanssa kannattaa pitää hyvät, mutta myös etäiset välit.

Naisen mukaan tervehdys, esittäytyminen ja muutama sana postilaatikolla riittävät. Läheisemmät suhteet aiheuttavat kitkaa.

– Kaikki lähempi seurustelu johtaa vain huomautteluun ja riitoihin vuosien saatossa. Aika epäsosiaalinen asenne, mutta täällä on asuttu riitelemättä vuosia ja eipä ole vanhemmillakaan koskaan ollut riitaa naapureiden kanssa kotona tai mökillä, Nainentre kirjoittaa.

Joillakin on muuten vaan mainiot sekä ihanat mökkinaapurit.

– Eipä ole koskaan tullut mökkinaapureiden kanssa riitaa. Meillä suhteet toimivat hyvin. Jos olemme pidempään poissa, he käyvät esimerkiksi kastelemassa pihan kukat ja päinvastoin, Mökkeily on kivaa -nimimerkki kirjoittaa.

– Saamme hakea naapurin porakaivosta juomaveden. He käyvät mökillä myös talvisin ja käyvät silloin tarkastamassa, onko meidän tontilla kaikki ok, naapureistaan iloinen mökkeilijä jatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    5. 5

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    8. 8

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    9. 9

      Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – AFP: kolme kuollut, kymmeniä kateissa

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    5. 5

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    6. Näytä lisää