Armas

Asuminen

Valikko

Patrick ja Lauren myivät omaisuutensa ja lähtivät reissuun – talo kulkee matkassa mukana!

Kansas Citystä kotoisin oleva yhdysvaltalaispariskunta on keksinyt uuden asumisen tavan.
Patrick Howard ja Lauren Kennedy vetävät kotiaan autonsa takana ja matkustavat minne haluavat, Daily Mail uutisoi.

Takana on myös suuri elämänmuutos. Matkailevaa elämäntyyliään varten pariskunta lopetti toimistotyönsä, myi suurimman osan tavaroistaan ja talonsa, jossa oli melkein 200 neliötä.

Tilalle he ostivat alle 20 neliön minikodin, joka kulkee kätevästi matkassa mukana.

Osa Tiny House Movement -liikettä

Elämänmuutoksen takana oli pariskunnan kyllästyminen pitkiin työpäiviin ja ainaiseen laskujen maksamiseen. Patrickista ja Laurenista tuntui, että elämässä pitäisi olla muutakin.

Pariskunta on mukana Tiny House Movement –liikkeessä. Liike koostuu samanhenkisistä ihmisistä, jotka hankkivat itselleen pienempiä koteja ja nauttivat yksinkertaisemmasta elämästä.

Näin Patrickin ja Laurenin kuljetettava koti liikkuu matkassa mukana. Voit katsoa videon myös täältä!

Matkabudjetti noin 16 000 euroa

Uudessa minikodissa on kaikki tarvittava: keittiö altaalla ja jääkaapilla, liesi ja uuni, taiteltava pöytä ja tuolit, oleskelualue, makuuhuone sekä kylpyhuone suihkulla ja kompostikäymälällä.

Talon sähkö- ja vesijärjestelmä on suunniteltu niin, että taloa voi käyttää myös leirintäalueilla. Tavallista asuntovaunua pariskunta ei kuitenkaan halunnut, sillä siirreltävä talo on kodinomaisempi.

Pelkkää auringonpaistetta ei tosin nykyinenkään elämäntyyli ole. Siirreltävän kodin kuljettaminen ei nimittäin ole helppoa.

– Niitä ei ole suunniteltu aerodynaamiseksi kuten asuntovaunuja, Patrick kertoo.

Pariskunta taittaa matkaa korkeintaan 96 kilometriä tuunnissa. Tuuli ja kuopat tiessä alentavat matkustusnopeutta.

Hieman vaivannäköä aiheuttaa myös jäteveden käsittely. Koska viemäriä ei ole, matkailevan pariskunnan täytyy tarkkaan miettiä, mihin jätevedet lasketaan.

Säästössä 16 000 euroa

Kuuden kuukauden matkaa varten pariskunta on säästänyt noin 16000 euroa.

– Summa kattaa ruoan, bensan, leirintäaluemaksut, vakuutuksen ja muut kulut. Olemme iloisia, että voimme elää ilman lainaa. Rakastimme tavallista kotiamme, mutta emme ole ihmisiä, jotka pitävät kiinni materiasta, joten kotimme ja tavaramme myyminen ei ollut kovin vaikeaa. Se tuntui oikeastaan aika vapauttavalta.

– Matkamme on ollut uskomaton. Olemme nähneet niin monia paikkoja ja tavanneet niin monia ihmisiä. On mahtavaa käydä paikoissa, joista olemme unelmoineet, mutta joissa meillä ei ole ollut aiemmin aikaa käydä, Patrick sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    3. 3

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    4. 4

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    5. 5

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    6. 6

      Muistatko, miltä Paula Koivuniemi näytti 1960-luvulla? Entä blondina 1990-luvulla? Katso kuvat!

    7. 7

      ”Shakaali” tuomittiin elinkautiseen Pariisin kranaatti-iskusta

    8. 8

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Valtteri Bottakselle vuolaat kehut – ”Sensaatiomaista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    6. 6

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    9. 9

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    10. 10

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    3. 3

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    4. 4

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    5. 5

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    6. Näytä lisää