Aija, Aava

Asuminen

Valikko

Raha-asioista voi helposti tulla katkeruuden aihe parisuhteessa – talousasiantuntija: ”On kaksi asiaa, jotka suosittelen aina tekemään”

raha
Talousasiantuntija Terhi Majasalmi tietää, että raha-asiat voivat aiheuttaa parisuhteessa katkeruutta.
Valmennukseen osallistui muutama vuosi sitten nainen, joka oli alkanut pohtia, kävisikö heidän perheelleen vähän pienempikin asunto. Pariskunta asui kahden lapsensa kanssa omakotitalossa. Nainen ja mies eivät olleet päässeet asiasta vielä yhteisymmärrykseen, mutta tämä oli vain pieni haaste.

Enemmän kitkaa aiheutti se, kummalla on oikeus päättää naisen omistaman puolikkaan mahdollisesta voitosta syntyvistä varoista. Miehen mielestä hänen tulisi päättää, koska hän on maksanut lainaa, kun nainen on ollut lasten kanssa kotona muutaman vuoden, eikä ole tuonut konkreettisesti rahaa perheeseen. Nainen taas oli sitä mieltä, että koska hän omistaa puolet ja kokee tehneensä oman osansa perheen eteen, myös hän saa osallistua päätöksentekoon. Varsinkin, kun mies haluaisi ostaa toisen auton ja hän ei edes halua!

Puhu rahasta avoimesti

Väitän, että parisuhteessa raha tulee aiheuttamaan kitkaa enemmin tai myöhemmin, jos asioista ei pystytä puhumaan avoimesti. Molemmat osapuolet tuovat oman opitun käyttäytymismallinsa parisuhteeseen ja nämä voivat olla kuin yö ja päivä.

Toisen holtittomuus saattaa ärsyttää, jos itse on hyvin säntillinen tai katkeruus saattaa nousta pintaan puolin ja toisin, jos toinen kokee elättävän toista tai toinen ei pysty samanlaiseen elintasoon kuin paremmin ansaitseva puoliso. Mitä jos on uusioperhe? Kuka maksaa ja kenen kuluja? On siis hyvä käydä asiat läpi ja sopia yhteisistä pelisäännöistä. Miten teillä on sovittu perheen raha-asiat?

Harvoin on sellaista tilannetta, että puolisoilla on eurolleen yhtä suuret tulot. Jo tämä tilanne aiheuttaa kysymyksen, kuinka paljon kumpikin maksaa yhteisistä menoista. Kumpikin puolet vai tulojen suhteessa? Siirretäänkö rahat taloustilille vai maksaako kumpikin tietyt laskut?

On myös hyvä pohtia, minkälaisia riskejä otetaan kannettaviksi, jotta kumpikin osapuoli tietää toisen velvoitteet. Jos jompikumpi ottaa velkaa toisen tietämättä ja esimerkiksi työttömyys yllättää, saattaa toinen joutua vastaamaan myös toisen osuudesta yhteisissä menoissa.

Molempien nimiin omaisuutta

Olipa arjen rahavirta sovittu miten tahansa, on kaksi asiaa, jotka suosittelen aina tekemään. Ensimmäiseksi molempien tulisi ottaa osaa taloudellisiin päätöksiin ja oppia ja lisätä omaa ymmärrystään oman talouden hallinnasta ja varallisuuden kasvattamisesta.

Toiseksi molempien nimissä tulisi olla omaisuutta tasapuolisesti. Uskon, että parisuhde hengittää ja voi hyvin, kun molemmat ottavat osaa taloudellisiin päätöksiin. On aina parempi, jos on kaksi päätä tekemässä päätöksiä kuin yksi.

Vastuu jakautuu sekä päätöksissä että tiedon tuomisessa päätöksenteon tueksi. Jos toinen on selkeästi se, joka tuo rahaa perheeseen ja päättää kaikesta, hän voi kokea, että hänen on myös kyettävä ratkaisemaan ongelmat yksin.

Asioiden pohtiminen itsekseen ei usein tuo ratkaisuja, koska hankalaan tilanteeseen on juuri päädytty yksin tehtyjen päätösten myötä. Myöskään ei kannata ajaa itseään tilanteeseen, jossa puoliso on hoitanut rahoja 40 vuotta ja kun kuolema erottaa, toinen alkaa opetella, kuinka laskuja maksetaan ja omaisuutta hoidetaan.

Kun huolehdit raha-asioista, huolehdit samalla parisuhteestasi!

Terhi Majasalmi on yrittäjä ja varallisuusvalmentaja Varallisuusakatemiassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    3. 3

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    4. 4

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. 6

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    7. 7

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Rallissa erikoinen tapaus – tunnettu tallipäällikkö jäi kiinni dopingtestissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Yllätyskäänne: F1-talli vaihtoi kuljettajaa

    3. 3

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    4. 4

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    5. 5

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    6. Näytä lisää