Usko

Asuminen

Valikko

Talousasiantuntija: Tämä asia työllistämisessä pelottaa pienyrittäjiä – ”Kaikki eivät ole valmiita ottamaan riskiä”

raha poikimaan
Yrittäjyydestä ja työllistämisestä puhutaan nykyään paljon. Talousasiantuntija Terhi Majasalmi muistuttaa, että työllistäminen voi olla yrittäjälle riski eikä yrityksen tulos ole sama asia kuin yrittäjän palkka.
Työllistämisestä ja työllistymisestä puhutaan paljon. Mitä useampi meistä saa tulonsa asiakkaan maksamana eikä valtion verovaroista, sitä paremmin meillä kokonaisuutena menee. Valtionkin rahat ovat mutkan kautta peräisin asiakkaalta. Kestävällä pohjalla olevan toiminnan lähtökohtana on kannattava yritystoiminta.

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat potentiaalisia työllistäjiä. Ne ovat kuitenkin aivan eri eläimiä kuin suuret yritykset. Tämä on hyvä ymmärtää ennen kuin teemme lisäpäätelmiä. Pieni voi kasvaa suuremmaksi, jos yrittäjä on taitava ja onni on hieman myötäinen. Kasvun myötä tulee tarve palkata uusia ihmisiä, kun olemassa olevat käsiparit eivät yksinkertaisesti riitä töiden tekemiseen.

Kasvu ja työllistäminen ovat kuitenkin monelle yritykselle ja yrittäjälle hankalia aiheita. Usein kasvuun pitää tulla merkittävä loikka, etenkin pienissä yrityksissä, jotta sillä saadaan katettua uudesta työntekijästä syntyneet kulut. Kasvua pitää tulla niin paljon, että kasvaneen myynnin ja siitä aiheutuneiden kulujen erotus on suurempi kuin uuden työntekijän palkka kaikkine kuluineen. Mistä voi olla varma, että näin myös tapahtuu? Vastaus on: ei mistään. On vain nojattava tuntemattomaan, aherrettava ja toivottava parasta.

Yrittäjälle työllistäminen on kuin velkavivun käyttö sijoituksissa. Se voi joko vauhdittaa menestystä tai kiihdyttää luisua. Mikäli uusi työntekijä ei jostain syystä ole tarpeeksi tuottava tai lähtökohtaisesti on tehty vääriä oletuksia liiketoiminnan kehityksen suhteen, työntekijän palkka alkaa pienentämään yrityksen kannattavuutta. Aika usein taloudellinen jousto syntyy siitä, että yrittäjä pienentää omaa palkkaansa, jotta laskut saadaan maksettua.

Mitä pienempi yritys, sen huonommin se kestää suuria riskejä. Rekrytointi voi olla sekä taloudellisesti että psykologisesti vaikeaa. Kaikki eivät ole valmiita ottamaan riskiä, eikä sitä voi edes vaatia. Jokainen ottaa ne taloudelliset riskit, jotka on valmis kantamaan.

Aihepiiriin liittyy yksi asia, joka usein ymmärretään väärin. Yrityksen tulos ei ole sama kuin yrittäjän palkka. Ensisijaisesti tulos on verottajan ja sitten yrityksen rahaa. Sillä on tarkoitus vahvistaa ja kasvattaa yritystä, niin että vääjäämättömästi edessä olevista kapeikoista selvittäisiin hengissä eteenpäin. Voittovaroja käytetään investointeihin.

Usein yrityksen omien rahojen lisäksi tarvitaan vielä lainarahaa. Tällöin uskotaan, että tähän asti saavutetut onnistumiset riskeeraamalla saadaan aikaan kasvua, maksetaan lainat korkoineen ja saadaan kertyneet ja uudelleen sijoitetut aiempien vuosien onnistumisista syntyneet rahat takaisin. Yrittäjä on useimmiten se viimeinen, joka saa taloudellisen korvauksen työstään ja se ensimmäinen, joka antaa siitä periksi, jos asiakkailta virtaava rahamäärä supistuu totutusta tasosta.

Terhi Majasalmi on yrittäjä ja varallisuusvalmentaja Varallisuusakatemiassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    2. 2

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    4. 4

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    5. 5

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    6. 6

      Huippulupauksen sikailu aloitti vihanpidon – NHL-ottelu leimahti liekkeihin

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    9. 9

      ”Vau!” – iPhonen päivitys sisälsi iloisen yllätyksen

    10. 10

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    9. 9

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    10. 10

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    2. 2

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    4. 4

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    5. 5

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    6. Näytä lisää