Aija, Aava

Asuminen

Valikko

Ylitarkastajan kesävinkki polttarisankareille: ”Jos johonkin osallistuminen ei tunnu järkevältä ja pelottaa, kieltäydy”

turvallisuus
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kehottaa kansalaisia olemaan kesän riennoissa rohkeasti arkajalka.
Vapaa-ajan palveluiden turvallisuuden kuten uimahallien, kylpylöiden, huvipuistojen ja luonto-ja liikuntapalveluiden valvonnasta vastaa toukokuusta lähtien kuntien sijaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

Virasto muistuttaa, että palveluiden vaaroista voi tarvittaessa kertoa suoraan Tukesille, mutta oman turvallisuutensa eteen voi tehdä paljon myös itse.

– Myös kuluttajan on toimittava turvallisuushakuisesti, noudatettava annettuja turvallisuusohjeita ja tunnistettava oman osaamisensa ja kuntonsa rajat, ylitarkastaja Kaarina Kärnä Tukesista muistuttaa.

Ylitarkastaja Kärnä neuvoo, kuinka turvallisuus kannattaa pitää mielessä erilaisissa kesäriennoissa.

Leikkikentät

Ota huomioon lapsen ikä- ja taitotaso. Älä nosta lasta välineisiin, joihin hän ei itse pääse.

– Leikkikenttävälineet on suunniteltu siten, että pienimmät lapset eivät itse pysty kiipeämään vaativampiin välineisiin, joista voi esimerkiksi tippua korkealta. Lasten leikkejä tulee valvoa, mutta heidän tulee antaa leikkiä omalla tasollaan, ylitarkastaja Kaarina Kärnä Tukeisista kertoo.

Retkeilyreitit

– Mieti realistisesti maaston vaatimukset, reitin pituus ja oma osaamisesi. Jos suunnistus ei ole vahvuutesi, pysy mieluiten merkityillä ja ylläpidetyillä reiteillä. Ilmoita muille, mihin olet menossa ja koska olet tulossa takaisin. Kun arvioit oikein omat kykysi, et todennäköisesti ole se retkeilijä, jonka voimat uupuvat kesken kaiken, Kärnä sanoo.

Ohjelmapalvelut

Polttarisankarinkaan ei ole pakko suostua kaikkeen.

– Vaikka sinua kuinka yllytettäisiin, ole tarvittaessa rohkeasti pelkuri. Jos johonkin osallistuminen ei tunnu itsestä järkevältä ja pelottaa, kieltäydy. On fiksua asettaa oma turvallisuus etusijalle. Tietty varovaisuus on vain hyvästä, Kärnä neuvoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      17-vuotias nyrkkeilijälahjakkuus romahti maahan tajuttomana ottelun jälkeen – kuoli myöhemmin sairaalassa

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Au pair -Mona, 19, häkeltyy maailmankartasta – oma asuinpaikka jäänyt täysin pimentoon: ”Täähän on isompi kuin Eurooppa!”

    6. 6

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    7. 7

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    8. 8

      IS seuraa: TPS kylvettää HIFK:ta Turussa, Pelicans nousi tasoihin Kuopiossa

    9. 9

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    8. 8

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      17-vuotias nyrkkeilijälahjakkuus romahti maahan tajuttomana ottelun jälkeen – kuoli myöhemmin sairaalassa

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Au pair -Mona, 19, häkeltyy maailmankartasta – oma asuinpaikka jäänyt täysin pimentoon: ”Täähän on isompi kuin Eurooppa!”

    6. Näytä lisää