Teijo

Asuminen

Valikko

Talousasiantuntija: Näin suomalaiset saataisiin syömään useammin ravintolassa – voisi luoda uusia työpaikkoja

Yhdysvaltalaisten rahoista merkittävä määrä kuluu ulkona syömiseen. Suomessa ravintoloissa käymistä rajoittaa heikko ostovoima, kirjoittaa talousasiantuntija Terhi Majasalmi.
Kuinka amerikkalainen säästää oman talouden menoissa? Yksi suosituimmista oman talouden oppaiden säästökeinoista on vähentää ulkona syömistä. Esimerkiksi säästöohje voisi kuulua näin: ”Käy syömässä perheen kanssa ulkona kaksi kertaa viikossa normaalin neljän tai viiden sijaan.”

Työssäkäyvä amerikkalainen käy ulkona syömässä perheen kanssa aamiaista viikonloppuisin, viikolla lounasta ja hyvin usein vielä illallista. Silloin kun ei mennä ulos syömään, saatetaan silti ostaa take away kotiin tai tilata kotiinkuljetuksella. Kuka sitä nyt itse kokkailisi. Rahaa ulkona syömiseen kuluu merkittävä määrä kuukausittain. Suomalaisena käyntimäärät ja ulkona syömiseen käytetty rahamäärä näyttävät aivan pöyristyttäviltä.

KUITENKIN kulttuuria sivusta seuranneena uskon, että tämä on tärkeä sosiaalinen tapa, joka vahvistaa perheitä, ystäviä, naapureita ja yhteisöjä. Täällä ravintolassa käyminen ei liity vain juhlaan tai bisnekseen vaan on osa jokapäiväistä arkea. Lisäksi koko ravintolasektori on myös iso työllistäjä. Tarkkaan ottaen se on suurin uusien työpaikkojen luoja sitten viime laman jälkeen.

Jos ajatellaan, että amerikkalaiset eivät käyttäisi näin paljon rahaa tähän palvelusektoriin, kuinka paljon vähemmän täällä olisi työpaikkoja ja kuinka paljon vähemmän raha kiertäisi taloudessa.

MITÄ tulee mieleen ravintolapalvelujen käytöstä Suomessa? Yksi selittävä tekijä on yleinen ravintoloiden hintataso. Ei kuitenkaan ainoa eikä ehkä edes merkittävin. Suomalaisten ostovoimaa rapauttavat kovat verot, kalliit autot ja todella kalliit asumiskustannukset. Suomessa ravintola-alaa koskeva keskustelu on ollut suurelta osin sitä, kuinka paljon yritykset voivat vähentää edustuskuluja yrityksen verotuksessa.

Ennemmin keskustelun pitäisi olla pohdintaa siitä, kuinka ostovoimaa voisi olla enemmän. Ehkä ostovoiman kasvun myötä tulisi myös tilaa kulttuurilliselle muutokselle, jossa palveluita ylipäätään uskallettaisiin ja osattaisiin ostaa enemmän. Ehkäpä tätä kautta saataisiin syntymään lisää työpaikkojakin.

Terhi Majasalmi on yrittäjä ja varallisuusvalmentaja Varallisuusakatemiassa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  5. 5

    Kaisa Mäkäräinen julkaisi kuvia rantalomaltaan – sukelteli haiden kanssa

  6. 6

    19-vuotias opiskelija tienaa tuhansia euroja deittailemalla vanhempia miehiä – tarjoaa seuraansa nettisivustolla: ”Nautin esillä olosta”

  7. 7

    Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

  8. 8

    Matti Nykänen sai alkoholinkäyttönsä kuriin – Pia-vaimo toi elämään rauhan: ”Pialla ei ole ollut helppoa”

  9. 9

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  10. 10

    Kalliolta mereen pudonnut mies menehtyi Naantalissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  7. 7

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  8. 8

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  9. 9

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  10. 10

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  5. 5

    Kaisa Mäkäräinen julkaisi kuvia rantalomaltaan – sukelteli haiden kanssa

  6. Näytä lisää