Maarit, Reetta, Marketta

Asuminen

Valikko

Kuitusten asuntomessutalo palkittiin vuonna 1970 – kuvat: Tältä Kuitusten hittitalo näyttää nyt

Julkaistu:

Kuituset asuvat talossa, joka Tuusulan asuntomessuilla 1970 valittiin Vuoden taloksi. Muutoksia on tehty paljon.
Onpa ihanan rauhallista! Vuonna 1970 Tuusulan Lahelanrinteessä oli toinen meininki: ensimmäisellä asuntomessualueella oli pilvin pimein porukkaa ihmettelemässä modernia rakentamista ja jänniä sisustusratkaisuja.


Nyt Tuusula saa kolmatta kertaa asuntomessut vuonna 2020 Hyrylän keskustan viereen rakennettavalle Rykmentinpuiston asuinalueelle. Asuntomessut täyttävät silloin 50 vuotta.

Mutta katsotaanpa, millaista on elämä nykyään Lahelanrinteessä, jonne rakennettiin 45 omakotitaloa ja viisi rivitaloa. Alueen talomäärä on hiukan kasvanut lisärakentamisella.

Avaruus vetosi

Suurin osa omakotitaloista on pienissä asunto-osakeyhtiöissä. Asuntojen koot ovat noin 109 neliömetriä, omakotitalojen tontit noin 700 neliömetriä.

Alue vaikuttaa viihtyisältä ja kotoisalta. Voisiko johtua siitä, että 1970-luvun pientalot eivät mykistä mahtipontisella korskeudella?


Taloista enää vain jotkut näyttävät tyypilliseltä 1970-luvun talolta, sillä suurimpaan osaan on tehty harjakatto. Isoja ikkunoita on edelleen.

– Kun nähtiin tämä talo, sanoin isännälle, että ajetaan eteenpäin, Tiina Kuitunen muistelee ensireaktiotaan.

Kuitusen silmissä tasakattoinen talo näytti rumalta laatikolta. Mutta niinhän siinä kävi, että Tiina ja Pekka Kuitunen muuttivat taloon 1986 kolmen lapsensa kanssa.

Kylään on pistäytynyt naapuri Pirkko Suokas-Väistö, jonka puoliso oli ilmoittanut, ettei koskaan muuta asuntomessualueelle.

– Mutta tämä avaruus vetosi, Suokas-Väistö muistaa.

Suokas-Väistöt muuttivat Lahelanrinteeseen 1989 kahden lapsensa kanssa.

Molemmat perheet rakensivat 1990-luvulla harjakaton ja isomman terassin. Tasakattoa he eivät ole ikävöineet, se oli hankala lumiaikaan.

Tasakatoissa on jotakin kiehtovaa

Yli viisikymppisten silmissä tasakattoiset talot edustavat ikuisesti modernia arkkitehtuuria. Jotakin kiehtovaa niissä voi taas nähdä, ehkä aitoa 70-lukua.

Kuitusten talossa on 129 neliötä: neljä huonetta ja iso keittiö. Erillinen keittiö vaikuttaa lähes erikoisuudelta avokeittiöiden kulta-aikana. Tosin suljetut keittiöt ovat taas lisääntymässä.

– Keittiön laajensimme ja poistimme apukeittiön, jolla ei tehnyt mitään, Kuitunen kertoo yhdestä 1970-luvun huonosta ratkaisusta.


Apukeittiön ainoa hienous oli kattoikkuna, nyt se antaa valoa koko keittiöön.

– Tulisijaakaan täällä ei ollut aiemmin, Kuitunen kertoo muutoksista.

Tulisija tuo kylminä iltoina sähkölämmitteiseen elementtitaloon kivasti lämpöä, mutta eipä täällä ilman sitäkään tarvitsisi kylmästä kärsiä.

– Kesällä talo on ihanan viileä helteelläkin, Kuitunen mainitsee isoksi plussaksi.

Muovilattiat korvattiin laminaateilla

Kosteusvaurioita talossa ei ole ollut. Sitä sopii äimistellä niiden, jotka nykyään rakentavat pikavauhtia homehtuvia asuintaloja.

– Kunnon räystäätkin täällä ovat, eivät ulkoseinät kastu, Pirkko Suokas-Väistö mainitsee.


Umpibetonia olevan katon paksuus on 19 senttiä. Sen läpi ei ihan helpolla porata.

Talossa oli muovilattioita, jotka Kuituset ovat korvanneet laminaattilattioilla. Kylpyhuoneen amme on poistettu, koska tilaa piti saada pesukoneelle.

– Piha oli ennen aidattu tummilla rimoilla, jotka nekin on poistettu. Nykyään niitä taas näkee, Kuitunen naurahtaa.

Vuoden talo oli muodin huipulla

Naapurukset muistelevat, että molempien taloissa oli ennen ikkunoiden lähellä turkoosinsinistä väriä. Ulkopokat ja ulko-ovet olivat mustikansiniset. Pintaremonteissa turkoosi peitettiin harmaalla, sininen mustalla.

– Myös talon puupanelointi on tehty meidän aikana. Miehet tekivät itse terassit ja pintaremonttia, Kuitunen kertoo.

Kuitusilla on alkuperäiset ikkunat ja ovet, joista eteisen ja keittiön ovissa on ylhäällä lasiruutu. Nerokas ratkaisu, joka lisää valoisuutta.

– Näistä ovista tykkään edelleen, Tiina Kuitunen kertoo.


70-luvusta molemmissa perheissä on haluttu säilyttää parhaat puolet: isot ikkunat ja avaruus.

– Juuri tämä talo valittiin asuntomessuilla Vuoden taloksi, se oli niin hirvittävän muodikas silloin, Kuitunen tietää.

Ennen Kuitusia talossa asui iso perhe 16 vuotta.

– Täällä oli ennen enemmän lapsia. Nyt on taas alkanut tulla lapsiperheitä, Kuitunen kertoo.

Alueen leikkipaikka on enää vain kalpea muisto entisestä.

– Siellä on vain keinu, kaikki muu meni EU:n määräyksestä käyttökieltoon, Kuitunen kertoo.

Naapuriapu erityisen hyvää

Vuoden 1970 asuntomessuilla presidentti Kekkonen kävi istuttamassa männyn. Se on saanut kasvaa rauhassa.

Kuitusen mielestä talon yksitasoisuus on ollut ihan hyvä. Sitä paitsi portaattomassa talossa ei tarvitse miettiä joutuuko joskus muuttamaan esteettömän asumisen perään.

Sisustuksessa Kuituset eivät ole säilyttäneet 1970-lukua, sillä eihän talokaan ole enää ihan aitoa 1970-lukua.

– En ole kovin innostunut sisustamisesta, Tiina Kuitunen naurahtaa.


Kuitunen on vielä työelämässä. Eläkkeellä oleva puoliso Pekka Kuitunen on asunto-osakeyhtiön isännöitsijänä. Naapurissa asuvat Suokas-Väistöt ovat molemmat eläkeläisiä.

– Erityisen hyvää täällä on naapuriapu, naiset toteavat.

Tiina Kuitusen puoliso on toipumassa sairaalassa, joten kivat naapurit tuntuvat nyt erityisen tärkeiltä.

– Olen maalta kotoisin, joten arvostan tätä hiljaisuutta ja avaruutta, Tiina Kuitunen toteaa.

Vieläkin häntä naurattaa, että tuli aikoinaan tuomittua rumaksi talo, jossa on nyt viihdytty jo 30 vuotta – ja viihdytään luultavasti vielä kauan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  2. 2

    9-vuotiaan Stellan sydäntä särkevä piirustus kaupan seinällä – Missä on Jaakko-kissa?

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

  5. 5

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  6. 6

    O.J. Simpsonin, 70, kohtalo ratkeaa tänään – tällainen oli kivinen tie supertähdestä linnakundiksi

  7. 7

    Mahtavat laivat lipuivat Kotkasta Turkuun – mukana täystakiloituja aluksia jopa Brasiliasta asti

  8. 8

    Vain 35-vuotias laulajalupaus menehtyi kesken konsertin – Sähköiskun epäillään aiheuttaneen sydämenpysähdyksen

  9. 9

    Nainen loukkaantui vakavasti jäätyään kaivinkoneen alle Vaasassa: ”Kuljettaja huomasi nytkähdyksen”

  10. 10

    Pirkka-seksi jakaa kansan rajusti: ”Kun seksielämä on vuodesta toiseen yhtä kolmen minuutin Pirkkaa…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

  3. 3

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  4. 4

    Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

  5. 5

    Poliisilta poikkeuksellinen tiedote ”ihmisten kunnian palauttamiseksi”

  6. 6

    Poliisi ampui hätäpuhelun tehneen naisen USA:ssa – ampujan työpari paljasti mahdollisen syyn

  7. 7

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  8. 8

    Playboy-malli ei päässyt sisään maailmankuuluun nähtävyyteen – liian ”loukkaava” vartalo: ”Rintani vain ovat siinä, enkä voi sille mitään”

  9. 9

    ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

  10. 10

    Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

  5. 5

    Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

  6. 6

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  7. 7

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  8. 8

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  2. 2

    9-vuotiaan Stellan sydäntä särkevä piirustus kaupan seinällä – Missä on Jaakko-kissa?

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

  5. 5

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

  3. 3

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  4. 4

    Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

  5. 5

    Poliisilta poikkeuksellinen tiedote ”ihmisten kunnian palauttamiseksi”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

  5. 5

    Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

  6. Näytä lisää