Sami, Samuli

Asuminen

Totuus vain vuoden ikäisestä paritalosta paljastui: 320 000 euron asunnosta käteen 100 000 euroa

Julkaistu:

Juttusarja: Vuoden ikäinen paritalon puolikas on surullinen esimerkki vilpistä, joka kävi lopulta omaan nilkkaan.
Talon rakensi isä, joka toimi samalla työnjohtajana hankkeessa ja valvoi rakentamaansa. Talon myynnistä vastasi hänen poikansa.

Asunnon osti pariskunta, joka muutaman vuoden asuttuaan huomasi rakennusvirheitä. Taloa ei ollut kaikilta osin rakennettu hyväksyttyjen rakennuspiirustusten mukaisesti.

Ostajat vaativat 320 000 euron kauppahinnasta 97 000 euron hinnanalennusta. He ilmoittivat, etteivät olisi ostaneet asuntoa, jos olisivat tienneet virheistä etukäteen.

Salaojat eivät olleet riittävän etäällä seinästä eivätkä riittävän syvällä. Isä kertoi oikeudessa jättäneensä yhdeltä sivulta sala­ojan pois, koska piti sitä turhana. Julkisivun laudoituksessa oli myös virheitä.

Rakennuksesta löytyi kosteusvaurioita. Kosteus nousi rakenteita pitkin ylöspäin.

Myyjä myönsi osan virheistä ja oli valmis palauttamaan 10 000 euroa.

Ostaja ei tyytynyt käräjäoikeuden ratkaisuun, joka olisi merkinnyt 45 000 euron hinnanalennusta. Juttu eteni Helsingin hovioikeuteen, joka lisäsi myyjän taakkaa.

Myyjä joutui palauttamaan hinnanalennuksena noin 95 000 euroa. Myyjä joutui maksamaan omat ja vastapuolen oikeus- ja asianosaiskulut, jotka nousivat yli 100 000 euron.

Myyjän kulut nousivat hieman yli 200 000 euron ja paritalon puolikkaasta jäi lopulta käteen vain runsaat 100 000 euroa.

Juttusarjassa IS esittelee yhdeksän painajaismaista esimerkkiä talokaupoista. Ilta-Sanomat tutustui oikeussaleissa ratkaistuihin kiinteistöriitoihin, joista valitut esimerkkitapaukset ovat kaikki enintään puolentoista vuoden takaa. Kaupat on tehty pääkaupunkiseudulla ja Päijät-Hämeessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    3. 3

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    4. 4

      Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

    5. 5

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    6. 6

      Katsojat hämmästyivät lauantai-illan lottolähetyksestä – sama Jokerin voittorivi näytettiin kahdesti

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Turun tapauksen tutkinnanjohtaja IS:lle: Pääepäillystä otettu oikeuskemiallisia näytteitä

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    8. 8

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    9. 9

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    10. 10

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    3. 3

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    4. 4

      Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

    5. 5

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    6. Näytä lisää