Joni, Joonas, Jouni

Asuminen

Valikko

Se typerryttävä tuoksu ei katoa hajumuistosta ikinä – muistatko tämän nostalgisen tuotteen?

silloin ennen
Kuinka voikin romukaupan hyllyllä jököttävä keltaetikettinen purnukka imaista ihmisen lapsuuden jännittävimpiin hetkiin!
Viuuh! Olen ensimmäistä päivää koulussa vähän 50-luvun puolivälin jälkeen.

Se typerryttävä tuoksumaailma, joka ei hajumuistista katoa ikinä! Lukukirjan avaustuoksahdus, taululiidut, pyyhekumi, jopa lyijykynä ja oma pulpettikin nousevat nuuhkaisulla mieleen – ja se iso Akvilan liimapullo opettajan pöydänkulmalla.

Keltaisessa lapussa luki punaisella Akvila, sain tavatuksi. Liimantuoksu, se vähän makean ummehtunut aromi, tuli tutuksi kyllä vasta askartelutunnilla.

Melkein piti ravistaa nuo tuoksut takaisin omalle vuosikymmenelleen ennen kuin saatoin ottaa Akvila-purnukan kouraani.

Viiden euron koulumuiston mukana myös purnukanpohjallinen aitoa, keltaista Akvilan arabikumiliimaa, GUMMI ARABICUM, juoksevaa liimaa paperia, kartonkia y.m. varten, kertoo etiketti.

Mietin, vieläköhän kiteytyneestä, arviolta 50-vuotiaasta liimakivestä liuottamalla saisi kiinnitysainetta.

– Vesiliukoistahan sen liima oli, kauppias usutti kokeilemaan.

Niin todellakin oli, muuten olisi muutama sukupolvi suomalaisia koululaisia kasvanut kädet, vaatteet ja tukka kliistrattuna ties mihin.

Ikoninen koulubrändi

Kyllä meille askartelutunnilla tietysti opetettiin, kuinka Akvilaa levitetään paperille tai kartongille varovasti siveltimellä, mutta ei kai yksikään kansakoululainen ikinä liimausneuvoja kuunnellut. Ja olihan aika lystiä ampua liimamälli esimerkiksi edessä istuvan Kirsti-Liisan tukkaan liimasutia kekseliäästi vipuna käyttäen.

Akvila taitaa olla vieläkin tunnetumpi musteestaan kuin liimasta, mutta siihen ei vielä ensimmäisellä luokalla päästy käsiksi.

Eikä se ollut ollenkaan yhtä vesiliukoista kuin liima.

1920 perustettu Akvila on yhtä ikoninen koulubrändi kuin vaikkapa kuvataulujen Valistus. Kuivamustekynien vallankumous pudotti musteen kysynnän 60-luvun loppuun mennessä, ja liimamarkkinoillakin Akvilan pullot tekivät luokissa tilaa kilpailijoille.

Vaan katosiko sittenkään?

Akvila Osakeyhtiö oli jo 40-luvulla alkanut valmistaa bakeliitista liima- ja mustepullojen korkkeja ja laajensi 60-luvulla muovisiin keittiöastioihin ja kertakäyttöastioihin. Niistä tuli lopulta yhtiön päätuote.

Luulin jo heittäneeni liimasutielämälleni hyvästit, kun ammatinvalinta 70-luvulla päätti toisin.

Mikäs olikaan toimitussihteerin pöydällä ensimmäisenä kesätyöpäivänä sanomalehdessä?

No, iso, keltainen Akvilan liimapullo, jossa kastetulla sudilla toimittajien kirjoituskoneella suoltamat juttuliuskat yhdistettiin latomoon juoksutettaviksi kokonaisuuksiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    2. 2

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

    5. 5

      Lääkärit-ohjelman kaikkien aikojen sairain ihminen? Riutunut Erin treenasi 8 tuntia päivässä pakonomaisesti: Yksityiskohdat kammottavat

    6. 6

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Äidin ennustus kävi toteen hirvittävällä tavalla: naapuri vei Jarpen hengen

    9. 9

      Michelle Pfeiffer katosi julkisuudesta – taustalla katastrofaalinen työtilanne: ”Kukaan ei enää palkannut minua”

    10. 10

      Vuonna 1965 haudattu koulutushaaramerkki herätettiin henkiin – nyt sen saa hihaansa 100 varusmiestä vuosittain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    4. 4

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    10. 10

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    2. 2

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

    5. 5

      Lääkärit-ohjelman kaikkien aikojen sairain ihminen? Riutunut Erin treenasi 8 tuntia päivässä pakonomaisesti: Yksityiskohdat kammottavat

    6. Näytä lisää