Mervi

Asuminen

Kuvat: Sisustusbloggaaja myy luksusasuntoaan – ”Luopuminen ei tunnu helpolta”

Julkaistu:

bloggaajan koti
Sisustusbloggaaja Riika teki remonttikohteesta unelmiensa kodin.
Coterie-blogia kirjoittava Riika remontoi vuonna 2014 avomiehensä kanssa ostamansa asunnon ajatuksella, että kodista tulisi pidempiaikainen.

– Elämä tuo kuitenkin yllätyksiä eteensä, ja perheemme on kasvamassa kolmehenkiseksi. Asunto on siis jälleen myynnissä, Riika paljastaa.

Riika myöntää, että Ullanlinnassa sijaitsevasta kodista luopuminen ei tunnu helpolta. Tavallisen kerrostaloasunnon remontoiminen vaati aikaa. Työn hedelmistä olisi ollut siis kiva nauttia pidempäänkin.

– Tietysti mietityttää, löydämmekö läheskään yhtä kivaa uutta kohdetta. Myynnissä ei tunnu tällä hetkellä olevan kovinkaan paljon kohteita, samalta alueelta uutta kotia etsivä bloggaaja kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pommista helmeksi – näin löydät sopivan remonttikohteen

Asunto remontoitiin ammattimiesten avustuksella. Asunnon neliöhinta on 8493 euroa. Ympäristöministeriön ja Aran asuntojen hintatietorekisterin mukaan Ullanlinnan alueella asuntojen keskimääräinen neliöhinta kaikissa toteutuneissa kaupoissa on viimeisen vuoden aikana ollut 7230 euroa.

– Kehotan muitakin tekemään remontin aina omaa makua ajatellen. Uutta ostajaa varten kotiaan ei kannata remontoida, Riika sanoo.

Bloggaaja muistuttaa, että asuntonäytöissä katse kannattaa kääntää myös kohteisiin, jotka eivät ensi näkemältä vaikuta unelmien kodilta. Pommistakin voi tulla oikeissa käsissä oikea helmi.

– Kaikki lähtee asunnon pohjasta. Kysy itseltäsi ainakin seuraavat kysymykset pohjaa analysoidessa: Mitkä seinistä ovat kantavia? Missä asunnon vesipisteet ovat? Huomattavasti helpoimmalla luonnollisesti pääset, jos asunnon seinien paikkoja ei tarvitse muuttaa.

– Kiinnitä huomiota myös lattioihin. Mitä materiaalia ne ovat ja onko lattia painunut lommolle jostain kohdasta? Pohdi myös, milloin asunnon sähkötyöt on tehty. Sähkömiesten tuntiveloitus on remonttimiehiä selvästi korkeampi, joten lasku nousee helposti suureksi, Riika muistuttaa.

Stailaaminen myyntiä varten ei vaadi suuria summia

Jos edessä on kodin myyminen, stailaamalla asunnosta saa hetkessä houkuttelevamman.

– Siivoaminen on tietenkin tärkeintä. Kodissa ei voi ikinä olla liian siistiä. Etenkin näin keväisin katse kannattaa kiinnittää ikkunoihin, joissa lika helposti näkyy, Riika muistuttaa.

– Muista myös karsia näyttöä varten tavaraa kodista: vie eteisen kenkäkasat muualle ja karsi huonekaluja. Tee kodista avara ja viihtyisä.

Vaikka persoonallinen tyyli miellyttäisi omaa silmää, asuntonäytössä se voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan. Vaihda siis hurjat värit neutraaleihin, siirrä erikoiset taulut syrjään ja laita valokuvia esille harkiten.

– Ne vievät turhaan huomiota pääasialta, kodilta. Ihmiset tulevat näyttöihin etsimään kotia juuri itselleen, joten oman persoonallisuuden ääripäitä kannattaa piilottaa, Riika sanoo.

Loppusilauksen asunnolle antaa oikea valo.

– Itse suosimme mahdollisimman kylmää valoa, mikä raikastaa asunnon.

Myös tekstiilejä päivittämällä asuntoon saa ajankohtaisen ilmeen edullisesti.

– Valitse vaikkapa helppohoitoinen kaktus tai peikonlehti, Riika vinkkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkonen kuittasi jäätävästi

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    5. 5

      Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

    6. 6

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    7. 7

      Ruuturaati uudesta Napakympistä: Kilpailijat aivan liian nuoria ja hyvännäköisiä

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    10. 10

      Manchester Unitedin ruotsalaispelaajan vaimo paljasti seuran kalliin perinteen – ”Se on vähän sellainen hierarkiakysymys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    7. 7

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    8. 8

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    9. 9

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkonen kuittasi jäätävästi

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    5. 5

      Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

    6. Näytä lisää