Maarit, Reetta, Marketta

Asuminen

Valikko

Korjaukset ja uudistukset putkiremontin yhteydessä voivat tulla kalliiksi: ”Monilla ei ole enää rahaa asua kodissaan”

Julkaistu:

putkiremontti
Lars Lundström asui töölöläistalossa, jossa putket korjattiin onnistuneesti pinnoitusmenetelmällä.
– Epäileviä oli paljon, Lars Lundström muistelee 10 vuoden takaista aikaa. Hän oli silloin hallituksen puheenjohtajana etutöölöläisessä taloyhtiössä, jonne tehtiin putkiremontti pinnoitusmenetelmällä.

Lundström ei enää asu talossa, mutta hän tietää putkien toimivan ongelmitta. Tietoa tekniikasta Lundström hankki Saksasta. Ensimmäistä kertaa käytettiin silloin suomalaista kalustoa pinnoitusmenetelmässä.

– En tiedä kohdetta, jossa uudempi tekniikka ei toimisi, Lundström sanoo.

Lundström on Suomen Asunto-Osakkeenomistajat ry:n edunvalvontatoimikunnan puheenjohtaja. Hän on järjestänyt yleisötilaisuuksia pinnoitusmenetelmästä.

– Mutta se ei ole työni, liike-elämän johtotehtävistä eläkkeellä oleva Lundström kertoo.

Vaatii itsevarmuutta avata suunsa

Lundströmillä on yksi tavoite:

– Pyrin kyseenalaistamaan, pitääkö putkiremonteista tulla talojen peruskorjauksia.

Perinteisen putkiremontin yhteydessä tehdään yhä enemmän korjauksia ja uudistuksia. Se tarkoittaa, että monilla ei ole enää rahaa asua kodissaan.

– Ei taloa tarvitse peruskorjata, pitää remontoida ajallaan asiat, jotka remonttia kaipaavat, Lundström painottaa.

Kun rakenteita rikotaan perinteisessä putkiremontissa, voi olla järkevää tehdä samalla sähkö- ja kylpyhuoneremontit.

– Jos on tarve. Varsinkin sähkötöitä tehdään usein tarpeettomasti. Sähkövempaimia tulee kyllä lisää, mutta sähkönkulutus vähenee, Lundström huomauttaa.

Kevyemmässä putkiremontissa ei synergian nimissä ole syytä tehdä muita remontteja samaan aikaan.

– Mutta ei mikään estä tekemästä, jos on tarve, Lundström sanoo.

Putkiremontin yhteydessä saatetaan uusia paljon muutakin – myös kelvollista. Osakkeenomistaja maksaa kaikesta.

– Vaatii itsevarmuutta avata suunsa ja kyseenalaistaa suunnitelmia, mutta ei siihen tarvitse asiantuntemusta niin hirveästi olla, Lundström toteaa.

Hankesuunnitelmat paisuneet kuin pullataikina

Vaikka putket ovat jo 40–50 vuoden ikäiset, maksetaan usein kuntotutkimuksesta, jossa yleensä todetaan putkien kestävän 2–5 vuotta – jos eivät hajoa aikaisemmin.

– Sillä verukkeella putkiremonttia sitten lykätään, Lundström harmittelee.

Seuraavaksi saatetaan tehdä 50 000–100 000 euroa maksava hankesuunnitelma, jossa asiantuntija arvioi talon tarpeet.

– Tarpeeksi voidaan suositella vaikka uutta nurmikkoa. Hankesuunnitelmat ovat paisuneet kuin pullataikina, Lundström kritisoi.

Hankesuunnitelmaa ei aina tehdä, mutta suunnittelutoimistoa tarvitaan perinteisessä putkiremontissa.

– He laskuttavat suunnitelman ja remontin koon mukaan. Liiallinen delegointi suunnittelutoimistolle johtaa helposti tarpeettomiin kustannuksiin, Lundström arvioi.

Lundström tietää vain pari suunnittelutoimistoa, jotka huomioivat nykyaikaiset menetelmät, joissa itse putkiremontin suunnittelusta vastaa urakoitsija.

– Urakoitsijat käyttävät niitä mieluiten putkiin, joissa ei ole ollut vesivahinkoja. Mutta tietoon ei ole tullut kohdetta, jossa menetelmää ei voitaisiin käyttää, Lundström sanoo uudemman tekniikan sopivuudesta.

Pinnoitusmenetelmä on oikea termi käyttövesiputkista puhuttaessa, mutta viemäriputkistoissa käytetään useita menetelmiä, mm. sukitusta.

Entä jos kevyemmällä tavalla tehty putkiremontti menee pieleen?

– Vastuu on urakoitsijan, joka tutkii kohteen ennen työn alkamista. Työn valmistuttua astuvat voimaan normaalit takuuehdot, Lundström kertoo.

Nykyaikaisten putkiremonttien lisääntymistä on jarruttanut tietämättömyys vaihtoehtojen toimivuudesta.

– Uutta on epäilty ja viranomaisten kanta oli aluksi hapuileva. Nyt jarruttaa rajallinen kapasiteetti, Lundström tietää.

Myös uuden tekniikan kestävyydelle on epäilijöitä.

– Ei mikään ole ikuista, mutta olen nähnyt 25 vuotta sitten pinnoitettuja putkia, Lundström toteaa.

Vakuutusyhtiöt suhtautuvat pinnoitustekniikkaan vaihtelevasti

Keski-Euroopassa tehdään suuri osa putkiremonteista pinnoitusmenetelmällä, joka kehitettiin Sveitsissä 1980-luvulla.

– Se on levinnyt nopeasti myös USA:ssa, Lundström tietää.

Englannissa, Ranskassa ja Italiassa putket korjataan yleensä vain rikkoutuneesta kohdasta.

Ruotsissa keksityssä menetelmässä uudet putket ovat omassa hormistossa, eikä vanhoja pureta. Kymmenen päivää kestävää remppaa suositellaan vain taloihin, joissa kylpyhuoneet ovat päällekkäin.

Lundström tietää, että esimerkiksi pinnoitustekniikkaan suomalaiset vakuutusyhtiöt suhtautuvat vaihtelevasti.

– Saksalaisilla vakuutusyhtiöillä asenne on toistepäin, Lundström vinkkaa.

– Ruotsalaiset yritykset ovat nopeasti täällä.
  • Putkiremontti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    5. 5

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    6. 6

      Huuhkajien toppari siirtyy Serie A:han – kiitti kuollutta agenttiaan

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

    9. 9

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    10. 10

      Päivystyksen sairaanhoitajat huolissaan potilasturvallisuudesta Kuopiossa: Avoin kirje johtajille – avi pitää tilannetta poikkeuksellisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

    10. 10

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    5. 5

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    6. Näytä lisää