Juha, Janne, Jani

Asuminen

Valikko

Ok- ja rivitalojen kauppa kasvoi helmikuussa

Julkaistu:

talokauppa
Helmikuu toi valonpilkahdusta käytettyjen omakotitalojen ja rivitalojen kauppaan, Kiinteistöalan keskusliitto uutisoi.
Käytettyjen omakotitalojen kauppa kasvoi helmikuussa reilulla viidellä prosentilla vuoden 2015 helmikuuhun verrattuna, käy ilmi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) hintaseurantapalvelusta.

Rivitalojen kauppa puolestaan lisääntyi noin 2,5 prosenttia vastaavana aikana. Kerrostalojen kauppa sen sijaan vähentyi edellisvuoden helmikuuhun verrattuna noin 4,8 prosenttia.

– Omakotitalokaupassa oli vielä tammikuussa pientä takkuilua, mutta helmikuussa talokauppa vaikuttaa lunastaneen siihen kohdistuvia positiivisia odotuksia, KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila sanoo.

Malilan mukaan pienten ja kompaktien talojen rakentamisen ja talokaupan puolella on tällä hetkellä positiivista odotusta.

– Itse toivon, että erityisesti pienempiin taloihin kohdistuva kiinnostus vahvistaa talokauppaa ja pientalojen rakentamista. Toivoa sopii, että talokauppa näyttää kevään mittaan suuntaa koko asuntokaupalle, Malila kommentoi.

Kaikkien kolmen pääasuntotyypin kauppojen kokonaiskertymä oli tammi-helmikuussa 2016 hieman jäljessä vuoden 2015 tammi-helmikuuta. Tuoreimman tarkastelukuukauden eli helmikuun osalta käytettyjen asuntojen kaupat ovat puolestaan vuoden 2014 helmikuuhun verrattuna kuitenkin jonkin verran korkeammalla tasolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    6. 6

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    7. 7

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    8. 8

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    9. 9

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    10. 10

      Henkilöauto törmäsi kaiteeseen ysitiellä – kuusi sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    6. Näytä lisää