Jarkko, Jere, Jarno

Asuminen

Valikko

Pihan kunnostaminen voi nostaa kiinteistön arvoa – näin paljon täydellinen remontti maksaa

Julkaistu:

Pihan parantaminen vaatii kuukausien suunnittelua ja riittävää budjettia, Puutarhaliitto kertoo.
Monia parannuksia voi toteuttaa jo tänä vuonna, mutta pihan kokonaisvaltaiseen uudistamiseen tarvitaan usein ammattilaisen apua ja virallisia päätöksiä. Pihan suunnittelu ja budjetointi voivat siksi viedä useita kuukausia tai jopa vuoden.

Hyvässä pihassa on huomioitu toimivuus ja visuaalisuus, ja sen osia ovat pintamateriaalit, rakenteet, kasvillisuus, leikki- ja oleskelupaikat sekä pihan huolto. Kestävät materiaalit ja hyvin suunniteltu valaistus tekevät pihasta toimivan jokaisena vuodenaikana.

– Ammattilainen huomioi myös aina mahdollisuuksien mukaan esteettömän liikkumisen, turvallisuuden, huoltoreitit ja pelastustiet, kertoo pihasuunnittelija Eeva Blomberg.

Paljonko maksaa?

Parhaiten suuntaviivat budjetille löytyvät, kun suunnittelijalta on saatu tarjous suunnittelutyöstä aikatauluineen.

Luonnoksen pohjalta tilaaja voi rajata tai lisätä toivomuksiaan toteutuksen suhteen. Esimerkiksi talonyhtiön pihan peruskorjaussuunnitelma voi maksaa 3000–10 000 euroa riippuen työn laajuudesta ja sijainnista.

Pääsuunnittelija tilaa kohteen mittauksen ja tarvittaessa sähkö-, LV-, rakenne- ja muut suunnittelijat. Toteutuksen osalta hintahaitari on hyvin laaja riippuen ratkaisuista. Karkeasti uuden talon pihaan tulisi varata noin 10 prosenttia rakentamisen kokonaisbudjetista. Saneerattavan pihan kohennus maksaa karkeasti 20 000–200 000 euroa laajuudesta riippuen.

Moni arastelee pihan kokonaisremonttia, mutta asumisviihtyisyyden ja kiinteistön arvon nousun kannalta kunnostaminen on hyödyllistä, sillä piha ja yleisalueet ovat usein näkyvin osa kiinteistöä. Hyvän suunnitelman avulla voidaan ratkaista ongelmia, saada suojaa naapureilta, vaimentaa tuulta, ehkäistä eroosiota sekä ohjata hulevedet pois rakennuksista oikeisiin paikkoihin. Yksityistaloudet saavat piharemontin teettämisestä myös kotitalousvähennystä.

Ota kantaa

Suunnitteletko piharemonttia?

Kyllä 57% En 43%
Ääniä yhteensä 426

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    6. 6

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    7. 7

      Dramaattinen video: Turisteja kuljettanut vene upposi nopeasti tekojärvellä – useita kuollut Kolumbiassa

    8. 8

      Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – AFP: yhdeksän kuollut, kymmeniä kateissa

    9. 9

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    10. 10

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    6. Näytä lisää