Mauno, Maunu

Asuminen

Kertyykö nurkkiisi turhaa tavaraa? 6 asiaa, joista luopuminen kannattaa

Julkaistu:

tavara
Tavaroista eroon pääseminen on vaikeaa. Sen lisäksi, että karsiminen vie aikaa ja vaivaa, tunneside pitää meitä vahvasti kiinni jopa niissä esineissä, joista ei ole ollut meille hyötyä enää vuosiin.
Pursuavatko nurkkasi tavaraa? Jos karsiminen on sinulle vaikeaa, aloita esineistä, joita et todella tarvitse, Good House Keeping kertoo.

1. Käyttämättömät henkarit

Myönnä pois, niitä on kotona usein enemmän kuin liikaa. Käyttämättömät henkarit saavat kaappisi näyttämään entistäkin sotkuisemmalta.

2. Avaamattomat tiliotteet

Näinä päivinä lähes kaikki tärkeä informaatio on tarjolla verkossa. Lisäksi tärkeiden tietojen, kuten tiliotteiden, levittäminen muiden nähtäville ei ole suositeltavaa.

Pankit ovatkin siirtyneet paperisista tiliotteista verkkotiliotteisiin, mutta mikäli tilaat otteet yhä paperisina kotiisi, harkitse siirtymistä sähköiseen. Siirry sähköisiin palveluihin myös muiden asiakirjojen osalta, mikäli mahdollista.

3. Meikit, jotka keräävät vain pölyä

Jos et ole käyttänyt tietynväristä luomiväriä aikoihin, et luultavasti tule käyttämään sitä jatkossakaan.

Säilytä meikkikotelossasi vain tuotteita, joita käytät. Helppo tapa karsia ylimääräistä on miettiä, mitkä sävyt sopivat parhaiten yhteen.

4. Inhokkimukisi

Ei ole lainkaan tavatonta, että kaappeihin kertyy mainos- tai lahjamukeja, jotka ovat käytännöllisiä, mutta eivät mitenkään rakkaita. Jos haluat karsia tavaraa, säästä keittiöön vain ne mukit, jotka hivelevät silmää.

5. Kaupanpäälliset

Kaupanpäällisinä saadut tuotteet ovat toisinaan oikeita turhakkeita. Se että jokin on ollut sinulle ilmaista, ei tarkoita sitä, että siitä olisi sinulle hyötyä.

6. Muistot aktiivisesta elämästäsi

Moni harrastus loppuu ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan. Jos rullaluistelu tai tennis ei ole ennenkään kiinnostanut, se tuskin tulee olemaan suosikkisi tulevaisuudessakaan. Lahjoita tavarat siis eteenpäin niitä enemmän tarvitsevalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    2. 2

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    3. 3

      Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

    4. 4

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    6. 6

      Isis väittää toteuttaneensa Siperian sarjapuukotuksen – seitsemän haavoittui

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

    9. 9

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    10. 10

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    5. 5

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    9. 9

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    2. 2

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    3. 3

      Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

    4. 4

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    6. Näytä lisää