Kuisma

Asuminen

Mikkoset löysivät uuden kodin – muutto merkinnyt monista tavaroista luopumista

Julkaistu:

muutto
Nina ja Timo T.A. Mikkonen ovat löytäneet uuden kodin perheelleen vain vajaan 30 kilometrin päästä Myrskylästä. Uusi koti sijaitsee Orimattilassa rivitalossa.
Mikkosten perhe on tehnyt muuttoa helmikuun alkupuolelta lähtien.

Perheen muutosta kertoi ensimmäisenä paikallislehti Orimattilan Sanomat.

Mikkoset asuivat muutaman vuoden Myrskylässä, jonne he rakennuttivat yli 300-neliöisen talon. Talo oli myynnissä nelisen vuotta, kunnes jokin aika sitten löytyi ostaja.

Muutto isosta talosta reilun sadan neliön rivitaloasuntoon on merkinnyt monista tavaroista luopumista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tavaroista luopuminen ei ole minulle vaikeaa, mutta Timon tavaroiden kohdalla järki sanoo yhtä ja sydän toista.

– Jostain on kuitenkin pakko luopua, kertoo Nina Mikkonen paikallislehden haastattelussa.

Perhe viihtyy Orimattilassa hyvin. Paikkakunta on Mikkosille ennestään tuttu. Toinen perheen pojista harrastaa judoa, joka on yksi paikkakunnan menestysurheilulajeista.

Timo T.A. Mikkonen sairastui vakavasti syksyllä 2011. Uudella asuinpaikkakunnalla on palvelut kuten koulu ja terveyskeskus aivan lähellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    4. 4

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    5. 5

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    6. 6

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    7. 7

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    8. 8

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    9. 9

      Heidät maajussit valitsivat farmiviikolle! Lemmenpelistä karsiutuneet purkivat pettymystään: ”Pinnallista ja fiilistelyä”

    10. 10

      Video: Johdossa olleen kenialaisjuoksijan maraton päättyi karulla tavalla – sätki hervottomasti maassa minuuttien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    4. 4

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    5. 5

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    6. Näytä lisää