Alma

Asuminen

Valikko

Nämä huonekasvit puhdistavat sisäilmaa tehokkaimmin – parhaat kokonaispisteet tälle helppohoitoiselle suomalaissuosikille

Julkaistu:

huonekasvit
Kasveilla on uskomaton kyky puhdistaa ilmaa, sanoo asiantuntija Saija Rimpelä.
Kasvien hengitys toimii päinvastoin kuin ihmisellä: ne tuottavat happea ja kuluttavat hiilidioksidia. Lisäksi ne haihduttavat vesihöyryä ja saavat haihduttaessaan sisäilman liikkumaan.

Ilma painuu kasvin juuristoalueelle, missä juuristomikrobit hajottavat sen rakenteeltaan sellaiseksi, että pieneliöt ja kasvit pystyvät käyttämään sitä ravinnokseen. Eli kasvit ikään kuin syövät haitallisia aineita ilmasta.

Lisäksi on todettu, että kasvit vapauttavat myös sellaisia kasvikemikaaleja, jotka pystyvät hävittämään ilmasta homeitiöitä ja bakteereita. Useita kasveja sisältävässä huoneessa on 50-60 prosenttia vähemmän ilmassa liikkuvia itiöitä ja bakteereja kuin huoneessa, jossa kasveja ei ole.

Viirivehka puhdistaa hengityksen bioeritteitä

Esimerkiksi tupakansavussa, vanerissa, lastulevyssä, liimoissa, painokuviollisissa kankaissa, mattojen alustoissa ja lattiapäällysteissä esiintyvää formaldehydiä, sisäilman yleisintä myrkkyä, puhdistavat NASA:n tutkimusten mukaan parhaiten kaarisulkasaniainen, krysanteemi ja gerbera.

Ihmisen hengityksessään erittämiä bioeritteitä, kuten asetonia, metanolia ja etyleeniasetaattia puolestaan tehokkaimmin poistaa viirivehka. Parhaat kokonaispisteet ksyleenin, tolueenin ja ammoniakin puhdistamisessa on kuitenkin saanut viehättävä, nopeakasvuinen ja vesiviljelyynkin mainiosti sopiva kultapalmu.

Kasveilla voidaan siis parantaa merkittävästi nykyaikaisten energiaa säästävien, ”liian” tiiviiden talojen ilmanlaatua. Niillä voidaan vaikuttaa myös kodin ja työpaikan viihtyvyyteen, jaksamiseen ja poissaoloihin työpaikalta. Kasvit luovat kutsuvan ilmapiirin ja rentouttavat hoitajaansa. Hyödynnetään siis kasvien tarjoama hieno, edullinen ja elämänlaatua parantava mahdollisuus!

Katso lista ilmaa puhdistavista huonekasveista ja lue lisää kemiallisista myrkyistä!
  • Pihalla

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Kommentti: Yksi hetki ratkaisee Räikkösen kannalta paljon – mitä tekee Ferrari?

    6. 6

      Viisi nuorta pelastettiin viime hetkellä rajusta rivitalopalosta Kauhavalla

    7. 7

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    8. 8

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    9. 9

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    10. 10

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Kommentti: Yksi hetki ratkaisee Räikkösen kannalta paljon – mitä tekee Ferrari?

    6. Näytä lisää