Varpu, Vaula

Asuminen

Painepesurin teho voi yllättää – IS:n lukija: autosta lähti maali pohjamaalia myöten parissa sekunnissa

Julkaistu:

Puhtaanapito
Painepesuri ja jälkeen päin tehdyt ilmanvaihtoviritykset ovat aiheuttaneet pahoja vaurioita vanhoissa omakotitaloissa, Ilta-Sanomien lukijat varoittavat.
Huokoinen tiili imee vettä kuin sokeripala, nimimerkki Ajattelemisen aihetta kommentoi käräjäjutuksi asti paisunutta talokiistaa.

Ilta-Sanomat kertoi tällä viikolla oikeusjutusta, jossa omakotitalon ostaja vaati korvauksia ja kauppahinnan palauttamista hankkimansa talon kosteus- ja homehaitoista. Hän oli hankkinut pääkaupunkiseudulta vuonna 1960 valmistuneen talon 370 000 eurolla.

Kauppojen jälkeen ostaja pesetti kalkkitiilivuoratun talon ulkoseinän painepesurilla. Ostaja alkoi pian valittaa talon outoa hajua. Hän huomasi, että vesi oli kastellut tiilivuorauksen. Vettä oli imeytynyt eristeisiin, joissa käynnistyi mikrobikasvusto.

Espoon käräjäoikeus asettui myyjän kannalta. Oikeuden mukaan mikrobikasvusto johtui ostajan teettämistä töistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

IS:n lukijat varoittavat pesutehosta

IS:n lukijat ovat käräjäoikeuden kanssa samoilla linjoilla. Homehaitat johtuivat painepesurin käytöstä. Vettä pääsi ulkoseinän eristyksiin.

– Tiiliseinä ei ole tarkoitettu painepestäväksi varsinkaan 60-luvulla rakennetut. Tiedän tapauksen, jossa katolta valunut roiske maahan osuessaan kasteli seinän niin, että välissä oleva villa ja sisäpuolen kipsilevy menivät vaihtoon, kirjoittaa nimimerkki Erzi.

Kiistatalon ulkoseinä on kalkkikivitiiltä. Valkoinen kalkkikivitiili oli muotia 1960-luvulla.

– Tuo tiili imee tahroja myös puitten oksista ja lehdistä ja myös lähellä olevista ränneistä, nimimerkki Ei painepesua kertoo kokemuksesta.

Nykyiset painepesurit toimivat kovalla teholla. Lukijat tilittävät, ettei nykyinen tiilimateriaali kestä huippupesuria.

Nimimerkki tehokkaita on sanoo, että pesuri saa aikaan pahaa jälkeä esimerkiksi auton pesussa. Häneltä alle kolmivuotiaasta autossa maali lähti pohjamaalia myöten parissa sekunnissa.

– Pitää muistaa, että nykyiset painepesurit voivat tappaa ihmisenkin helposti. Laitetaan 10 senttiä ihosta ja sen jälkeen ei ole enää kohdetta.

Asennnushiekka piti uusia

Nimimerkki Osakas kertoo pienestä rivitaloyhtiöstä, jossa kasvoi pihakivien välissä sammalta. Sammal häiritsi juuri taloon muuttanutta insinöörimiestä.

– Yhtiöön juuri hankituille painepesurille tuli oiva käyttökohde pestä piha-alue kokonaisuudessaan, vaikka isännöitsijä toimenpiteestä varoitti. Pihakivien välinen asennushiekka piti uusia.

Vanhat 1960-luvun talot on rakennu silloisten määräysten mukaan. Rakentajat jättivät tiiliverhousten taakse ilmaraot. Energiakriisin aikana syntyi pahoja vaurioita, kun kissanluukkuja suljettiin ja talot tiivistettiin energiapiheiksi.

Kosteutta saattaa päästä eristeisiin ja rakenteisiin, jos lähtee jälkeenpäin muuttamaan ilmanvaihtojärjestelmää tai salaojitusta.

– Saumalaastikaan ei ole vanhoissa taloissa enää ihan täysin kunnossa. Eli kun paineella ajetaan vettä, sinne se jää pimeään pussiin ja a vot, keväällä on homeilla ilon aika varsinkin, jos höyrynsulku on laitettu sen sisäseinän alle, nimimerkki Home Sweet Home muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    4. 4

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    5. 5

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    6. 6

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    7. 7

      ”Ei huvita enää” – isovanhemmat kertovat, miksi eivät halua hoitaa lastenlapsiaan

    8. 8

      Kuka on suosikkisi? Miss Suomi -finalistit seksiä tihkuvissa otoksissa – ulkomainen sivu nosti 5 kaunotarta ylitse muiden

    9. 9

      Niinistö kommentoi Trumpin Pohjois-Korea-uhkausta New Yorkissa – ”Sieltäkin on hävitetty puheissa puoli maailmaa”

    10. 10

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    7. 7

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    8. 8

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    9. 9

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    4. 4

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    5. 5

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    6. Näytä lisää