Lyydia, Lyyli

Asuminen

Valikko

Rakennusprojekti kestänyt yli 30 vuotta – nyt puhuu taloa rakentanut Vesa

Julkaistu: , Päivitetty:

Rakentaminen
Kouvolalainen Vesa Jyrkinen on rakentanut omakotitaloaan 32 vuotta.
Naapureita rakennusmaan sotkuisuus on häirinnyt jo pidemmän aikaa, mutta Jyrkisen projekti ei ole vielä valmis.

– Kysymys lienee Suomen ennätyksestä, Kouvolan kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Tapani Ryynänen kertoi aiemmin Ilta-Sanomille.

Hakemus rakennusluvan voimassaolon pidentämiseksi hylättiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Tämän jälkeen tilanne on ollut jäissä, sillä Jyrkinen on valittanut muun muassa rakennusluvan voimassaolon hylkäyksestä.

Omistaja Vesa Jyrkinen väittää virkamiesten toimineen asiassa laittomasti.

– Rakennusluvan jatkoaika-anomus piti palauttaa joulukuun loppuun mennessä. Palautin sen joulukuun alussa. Sain siihen vastauksen vasta maaliskuun puolessa välissä. Sillä aikaa rakennustarkastaja oli pyytänyt arkkitehdilta lausunnon, joka oli negatiivinen, väittää Jyrkinen.

Jyrkisen mukaan rakennusluvan jatkoaika-anomus hylättiin siis laittomasti. Jyrkisen mukaan myös arkkitehdin ja apulaistarkastajan tekemät tarkastukset on tehty laittomasti.

– Rakennuksille ei ole mitään asiaa, ellei asiasta ilmoita päivää ennen. Tätä ei ole tehty, Jyrkinen väittää.

Jyrkinen on pettynyt viranomaisten toimintaan.

Uhkasakoista valitettu

Kaupungin mielestä laittomuuksia ei ole tehty.

Kouvolan kaupunki on vaatinut omistajaa siivoamaan tonttinsa uhkasakkojen uhalla. Sakkojen yhteissumma on kohonnut kymmeniintuhansiin euroihin.

Ryynäsen mukaan myös uhkasakoista on valitettu, mikä hidastaa prosessin etenemistä. Parhaillaan Kouvolan hallinto-oikeus käsittelee kuudetta tontin omistajan tekemää valitusta.

– Jokaisessa viranomaisen päätöksessä on muutoksenhakuoikeus. Asia voidaan hallinto-oikeuden jälkeen viedä käsiteltäväksi korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joihin kumpaankin kuluu 1–2 vuotta aikaa, Ryynänen kertoi aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

    8. 8

      Kommentti: Manchesterin uhrit muuttavat Eurooppaa

    9. 9

      Isis väittää tehneensä Manchesterin iskun

    10. 10

      23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    6. Näytä lisää