Joni, Joonas, Jouni

Asuminen

Valikko

Yle: Vesa on rakentanut taloa 30 vuotta – siivoton piha ärsyttää naapureita

Mies on rakentanut omakotitaloa jo 30 vuotta, Yle uutisoi. Urakka on yhä kesken, ja naapureita siivoton piha ärsyttää.
Naapureita Kouvolassa sijaitseva rakennustyömaa häiritsee, sillä tontilla on paljon tavaraa. Naapureiden mukaan piha näyttää kaatopaikalta, ei rakennustyömaalta, Yle kirjoittaa.

– Ei voi kuin ihmetellä, miten tällaista voi tapahtua. Minusta tämä näyttää kaatopaikalta, ei rakennustyömaalta, sanoo yksi naapureista Ylen haastattelussa.

Tilanne ei ole muuttunut, vaikka osa asukkaista on yrittänyt viedä asiaa eteenpäin.

Kaupunki ymmällään

Omistaja alkoi rakentaa sen jälkeen, kun kaupunki myönsi talolle rakennusluvan vuonna 1983. Työ jäi kesken ja viisi vuotta myöhemmin rakennuslupa raukesi.

Uusi lupa myönnettiin samoin ehdoin kuin alkuperäinen lupa. 1990-luvun alkupuolelle tultaessa ei vieläkään ollut valmista.

Rakennusluvan voimassaolon pidennyshakemus hylättiin 1998. Sen jälkeen kiinteistö on Ylen artikkelin mukaan muuttunut siivottomaksi varastoalueeksi.

Omistaja valittaa rakennusluvasta

Omistaja Vesa Jyrkinen on valittanut kaupungin päätöksistä hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen lukuisia kertoja.

Vuonna 2011 Kouvolan kaupunki teki poliisille ilmoituksen esitutkinnan aloittamista varten. Kaupunki on pyytänyt omistajaa siivoamaan tonttinsa sakkojen uhalla lukuisia kertoja.

Jyrkinen aikoo jatkaa oikeusprosesseja.

– Katson homman loppuun asti. En voi hyväksyä virkamiesten laittomuuksia, hän sanoo ja viittaa muun muassa aiempiin päätöksiin, joissa rakennuslupaa ei ole jatkettu, Jyrkinen sanoo Ylelle.

Kaupungin mielestä laittomuuksia ei ole tehty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    2. 2

      Nuori nainen hankki uuden ökyauton – huomaamaton yksityiskohta paljasti kiusallinen huijauksen, internet villiintyi

    3. 3

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    4. 4

      Katso oman kotikuntasi sinkkutilanne – täällä asuvat tosielämän Bachelorit

    5. 5

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    6. 6

      Kommentti: Suomesta tuli viidakko tavallisille ihmisille

    7. 7

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    8. 8

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    9. 9

      Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

    10. 10

      Näillä sanoilla Britannia eroaa EU:sta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    2. 2

      Nuori nainen hankki uuden ökyauton – huomaamaton yksityiskohta paljasti kiusallinen huijauksen, internet villiintyi

    3. 3

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    4. 4

      Katso oman kotikuntasi sinkkutilanne – täällä asuvat tosielämän Bachelorit

    5. 5

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    6. Näytä lisää