Signe, Varma

Asuminen

15 faktaa kynttilöistä – tämä yleinen sammutustapa voi aiheuttaa tuhoisan roihun

Julkaistu:

Sammuta kynttilä aina tukahduttamalla, älä anna kynttilään syntyä kraatteria ja heitä tuikun alumiinihylsy metallinkeräykseen.
Pyhäinpäivä polkaisi kynttiläkauden täysillä käyntiin. Havin Riihimäen tehtaan johtaja Jarmo Hutri on tosin huomannut, että viime aikoina sesonki on aikaistunut.

– Muutaman viime vuoden aikana on ulkona poltettavien lyhtykynttilöiden kausi käynnistynyt jo rapujuhlista.

Kynttilät ovat edullinen keino tuoda kotiin ja pihalla tunnelmaa. Muutama seikka niistä on kuitenkin hyvä tietää.

1. Kynttilöitä tehdään steariinista, parafiinista sekä näiden sekoituksesta. Raaka-aineena voidaan käyttää myös palmuöljyä, mehiläisvahaa ja soijavahaa.

3. Pohjoismaisen ympäristömerkin, Joutsenmerkin, kynttilä saa, jos raaka-aineena on 90 prosenttisesti käytetty ei-fossiilista ainetta eli steariinia.

4. Parafiini on fossiilista, öljynjalostuksen kautta tehtyä tuotetta. Joutsenmerkki kertoo myös siitä, mitä kynttilän parafiini saa sisältää, esimerkiksi rikki- ja nikkelipitoisuuksien raja-arvot ovat tiukat.

5. Palmuöljy ei ympäristömerkkiä saa, sillä palmuöljyn kohdalla ei voida olla varmoja, onko sitä saadakseen kaadettu sademetsää.

6. Keski-Euroopassa kynttilöiden laatua valvotaan RAL-standardilla.

7. Soot-indeksi puolestaan kertoo sen, miten paljon kynttilä saa savuttaa. Kynttilän sydänlanka ja väriaine on valittava niin, ettei indeksi ylity.

8. Antiikkikynttilöillä tarkoitetaan yleensä värjättyjä, juhlaviin kattauksiin hankittavia kynttilöitä. Myös itsenäisyyspäiväksi ostettavat sini-valkoiset kynttilät ovat antiikkikynttilöitä. Niiden suosio ole hiipumassa.

9. Kruunukynttilä on useimmiten valkoinen ja sen kärki on kartion muotoinen.

10. Kynttilät sammutetaan tukahduttamalla. Myös pienet lämpökynttilät eli tuikut. Jos tuikun puhaltaa sammuksiin, saattaa sydänlankaa pohjassa pitävä prikka siirtyä metallilieriön reunaan. Kun kynttilä seuraavan kerran sytytetään, saattaa syntyä allaspalo, joka tuottaa jopa puolimetrisen liekin.

11. Lämpötuikkujen metallikuoret laitetaan metallinkeräysastiaan. Lieriön pohjalle mahdollisesti jäävä vähäinen steariinijämä sallitaan.

10. Muuten steariinijämät kuuluvat energiajätteeseen. Eli jos putsaat kynttilänjalkoja rapsuttamalla niistä steariinia, heitä steariini energiajätteeseen.

12. Joskus paksun (halkaisijaltaan 4 cm–7 cm levyisen) pöytäkynttilän keskellä palaa kraatteri. Se voi johtua siitä, ettei sydänlanka ole kyllin paksua tai kyllin tiheästi punottua. Syynä voi olla myös se, että kynttilää ei polteta tarpeeksi kauan. Tarvitaan parin tunnin polttoaika, jotta kynttilä sulaa ja palaa reunoja myöten. Jos kynttilän keskellä on kraatteri, liekki lepattaa ja syntyy nokea. Silloin kraatterin reunat on leikattava pois.

13. Jos tuikkukynttilä savuttaa, se ei saa tarpeeksi happea. Tuikku on silloin luultavasti liian syvässä astiassa.

14. Ulkoroihuja ei saa koskaan polttaa sisätiloissa. Ei myöskään parvekkeella tai kuistilla.

15. Hautakynttilöistä irrotetaan metalliosat ja laitetaan metallinkeräykseen. Lasi viedään sekajätteeseen ja muoviosa energiajätteeseen.

Asiantuntijana Havin Riihimäen tehtaan johtaja Jarmo Hutri.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. 6

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  7. 7

    Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

  8. 8

    Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

  9. 9

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  10. 10

    Tyks: Turun pääepäilty siirrettiin Hämeenlinnaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  7. 7

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  8. 8

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  9. 9

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  10. 10

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. Näytä lisää