Sauli, Saul

Asuminen

Valikko

Tiesitkö että paristojen varastoinnissa piilee vaara? Aiheuttavat vuosittain tulipaloja

Paristot
Paristo täytyy säilyttää oikein riippumatta siitä, onko se tyhjä vai täysi.
Tyhjenikö kaukosäätimen paristo? Yleensä ihmiset säilövät tyhjentyneet paristot johonkin kaappiin odottamaan kuljetusta niille varattuun kierrätysastiaan tai kauppaan.

Tässä kuitenkin piilee omanlaisensa vaara. Jos paristoissa on vielä virtaa jäljellä, saattavat ne iskeä kipinää osuessaan toisiinsa. Se aiheuttaa paloriskin. Paristoja Suomessa kierrättävä Recser Oy suosittelee, että paristojen navat teipattaisiin ennen kuin ne varastoidaan tai heitetään kierrätysastiaan.

Recserin toimitusjohtaja Tuomas Räsänen suosittelee, että paristot teipataan hyvissä ajoin, mieluiten jo silloin, kun ne irrotetaan laitteesta.

– Se minimoi riskin, että paristoihin tulisi oikosulku, joka aiheuttaisi tulipalon.

Räsänen kertoo, että oikosulkuriski koskee varsinkin litiumaparistoja, -pienakkuja ja sellaisia paristoja, joissa on vielä hieman varausta jäljellä. Jos tällaisten paristojen navat koskettavat toisiaan, saattavat ne räpsähtää kipinää.

– Riski on myös mahdollinen, jos navat osuvat johonkin metalliesineeseen.

Recserin verkkosivujen mukaan oikosulkuun joutuneet paristot aiheuttavat vuosittain tulipaloja.

Sama menettely koskee myös täysiä, pakkauksesta poistettuja paristoja.

Paristojen kierrättäminen

• Teippaa paristojen ja akkujen virtanavat piiloon, kun poistat ne käytöstä.

• Pakkaa vuotavat tai ruosteiset paristot tai akut erilliseen muovipussiin. Tällä tavoin estät ärsyttävien aineiden joutumisen iholle tai muille pinnoille.

• Kerää käytetyt ja oikein suojatut paristot ja akut sellaiseen paikkaan, josta lapsi ei saa niitä käsiinsä, ja vie säännöllisesti kierrätykseen.

• Älä laita paristoja ja akkuja sekajätteeseen, vaan palauta ne paristonkeräyspisteisiin, joita löytyy kaikista kannettavia paristoja ja akkuja myyvistä kaupoista ja kioskeista.

Lähde: Teipattuna vaaraton -kampanja

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. 6

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    7. 7

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. Näytä lisää