Mauno, Maunu

Asuminen

Hanna, 34, järjesti kotihäät: ”Meillä ei ollut lahjatoiveita, vieraat toivat mukanaan ruokaa ja juomaa”

Julkaistu:

kotihäät
Kotihäiden järjestäminen säästää kukkaroa, mutta vaatii hieman viitseliäisyyttä.
Kotihäiden järjestäminen herättää avioon aikovien keskuudessa paljon kiinnostusta, sanoo Hey Lookin visuaalinen suunnittelija ja hääjärjestäjä Lotta Norokytö.

– Monesti kuitenkin huomataan, että oman kodin tilat eivät riitä niin ison juhlan järjestämiseen, Norokytö sanoo.

Norokytön mukaan moni kääntyy tilanpuutteessa sukulaistensa puoleen.

– Ratkaisu löytyy usein vanhempien omakotitalosta tai vaikkapa sukulaisten maaseutukohteista, kuten vanhoista ladoista, Norokytö kertoo.

– Kunhan vain huolehtii siitä, että juhlapari pääsee nauttimaan myös itse, kotihäät on aivan ihana idea, Norokytö sanoo.

Lahjaksi viinipulloja

Omakotitalossaan miehensä kanssa hääjuhlan järjestänyt Hanna, 34, päätti ratkaista tilaongelman viemällä ylimääräiset huonekalut varastoon.

– Enemmän päänvaivaa aiheutti kylmätilojen puute. Jouduimme lainaamaan jääkaapin ja muita huonekaluja ja astioita ystäviltä, sillä emme halunneet ostaa juhlaa varten mitään ylimääräistä, Hanna kertoo.

Myös kädentaidoista oli apua, sillä pariskunta rakensi osan pöytälevyistä itse. Myös vieraslistalla olleilta kavereilta pyydettiin palveluksia.

– Meillä ei ollut lahjatoiveita, mutta toivoimme, että vieraat toisivat mukanaan juhlajuomia ja iltapalaa. Pääruoka tuli pitopalvelusta, Hanna kertoo.

Hääjuhla oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Vain järjestelyyn olisi voinut Hannan mukaan varata hieman enemmän aikaa.

– Olisin ottanut yhden lisäpäivän vapaaksi. Saimme kuitenkin tällä tyylillä oman näköisemme juhlat, Hanna iloitsee.

Hannan vinkkilista kotihäiden järjestäjälle:

  • Aloita häiden järjestäminen ajoissa. Mikäli järjestät juhlaa pikku hiljaa, varaa aikaa ainakin kuukausi.
  • Ota mielellään kaksi vapaapäivää ennen h-hetkeä.
  • Käytä verkossa olevaa Google Docs -työkalua, mikäli haluat jakaa tehtäviä tai tuomisia vieraiden kesken.
  • Kotihäissä kaiken ei pidä olla samanlaista. Kun pöydät, tuolit ja astiat ovat eriparisia, yhtenäisyyttä saa samanlaisilla pöytäliinoilla. Valkoiset lakanat toimivat erinomaisesti.
  • Isot kukkakimput vievät pöydissä enemmän tilaa kuin pieniin pulloihin asetellut kukat.
  • Jakkarat ja penkit vievät vähemmän tilaa kuin selkänojalliset tuolit. Erityisen näppäriä ovat pinottavat jakkarat.
  • Lämmitystä kannattaa pienentää hyvissä ajoin, sillä ihmiset lämmittävät tilan tehokkaasti.
  • Lainatavaraa kannattaa alkaa kerätä hyvissä ajoin.
  • Myös tiskeille täytyy varata tilaa. Me keräsimme tiskit saunaan.
  • Kotioloissa on luontevaa pyytää vieraita viemään itse lautasensa, täyttämään itse vesikannut jne.
  • Halusimme välttää valtavia lautaspinoja, muttemme halunneet peruskertakäyttölautasia. Palmunlehtilautaset olivat sopiva kompromissi ja ne saattoi kompostoida tai polttaa jälkikäteen, eikä rikkoutumisvaaraa ollut.
  • Leipälaudat sahasimme kaadetuista pihapuista itse. Niitä saivat vieraat halutessaan ottaa mukaansa juhlista.
  • Juhlissamme oli kello, jota sai soittaa. Näin eri huoneissa istuvat vieraat osasivat tulla ohjelman aikaan paikalle.
  • Keittiössä kannattaa olla ylimääräinen käsipari. Lisäksi vieraiden joukosta voi valita luottoihmisiä, jotka voivat auttaa tarvittaessa.
  • Häät
  • Koti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    8. 8

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    9. 9

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    10. 10

      ”USA:n politiikan vaarallisimman miehen” nousu ja lasku – aloittaako Steve Bannon nyt sodan Trumpia vastaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää